Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Epävarmuus hidastaa kasvua

Enfon rakennemuutos kasvatti liikevaihtoa

30.10.2008 09:42 Yleensä laskusuhdanteet eivät ole vaikuttaneet radikaalisti it-palvelujen kokonaismarkkinoiden kehitykseen, arvioi it-palvelutalo Enfo osavuosikatsauksessaan. Konsernin liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa lähes 50 prosenttia.

Pohjoismaiset it-palvelumarkkinat kasvavat lähivuosina keskimäärin kolmesta neljään prosenttia vuodessa, mutta myös nollakasvu on mahdollinen, Enfo arvioi tiedotteessaan.

Enfon mukaan epävarmuus finanssimarkkinoilla muuttaa myös it-palveluostojen painopistettä palveluihin, joilla saadaan aikaan kustannussäästöjä lyhyellä tähtäimellä.
 
Enfo-konsernin liikevaihto kasvoi heinä–syyskuussa 49,9 prosenttia 32,7 miljoonaan euroon 21,8 miljoonasta eurosta. Konsernin ja järjestelmäpalvelujen liikevaihdon kasvuun vaikutti Enfo Sweden AB:n liittäminen konserniin 8.helmikuuta 2008.

Konsernin liikevoitto oli heinä–syyskuussa 1,3 miljoonaa euroa ja tulos ennen veroja miljoona euroa.

Osakekohtainen tulos heinä–syyskuussa oli 1,08 euroa kun se vuotta aikaisemmin oli 1,38 euroa. Sijoitetun pääoman tuotto laski 14,9 prosenttiin vuotta aiemmasta 21,4 prosentista.

Syyskuun lopussa konsernin palveluksessa oli yhteensä 704 henkilöä. Vuoden 2007 syyskuussa henkilömäärä oli 456.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

PSP:llä voi kohta soittaa voip-puheluita Britanniassa

25.05.2007 Sonyn valmistamalla PlayStation Portable -konsolilla voi kohta soittaa voip- ja videopuheluita British Telecomin verkossa.


Kolme vuotta sitten

Näin pyyhit kaiken kännykän muistista

25.05.2009 Käytetty kännykkä saattaa sisältää edellisen omistaja tallentamia tietoja. Ne voi tyhjentää koodilla, jota huoltoliikkeet eivät yleensä suostu kertomaan.

.