Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinahuhut nostavat kursseja

Sanyon paristot houkuttavat Panasonicia

4.11.2008 10:33 Panasonic on ostamassa kilpailevan Sanyon. Panasonic tavoittelee Sanyota lähinnä paristojen takia, sillä Sanyo on ladattavien pattereiden markkinajohtajia sekä merkittävä aurinkokennojen tuottaja.

Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan japanilaisten elektroniikkayhtiöiden Panasonicin ja Sanyon johtajat ovat sopineet periaatteellisella tasolla, että pienemmästä Sanyosta tulee Panasonicin tytäryhtiö, mutta hintaa ei ole päätetty.

– Sanyo on vahva, missä Panasonic on heikko, kuten litium-ioni-paristoissa ja aurinkokennoissa, kertoo johtaja Fujio Ando Chibagin Asset Management -omaisuudenhoitoyhtiöstä.

Panasonic neuvottelee osakkeiden ostosta Sanyon tärkeimpien osakkeenomistajien Goldman Sachsin, Daiwa Securitiesin ja Sumimoto Mitsui Bankin Co:n kanssa.

Yhtiöt omistavat yhteensä lähes 430 miljoonaa Sanyon osaketta, jotka ne ostivat pelastaakseen yhtiön vuonna 2006. Sanyo vajosi tuolloin tappiolle heikon myynnin ja mikrosirutehdasta vaurioittaneen maanjäristyksen takia.

Panasonic ja Sanyo eivät ole kommentoineet väitteitä, mutta Tokion pörssissä Panasonicin osakkeet nousivat tiistaiaamuna seitsemän prosenttia ja Sanyon jopa 34,5 prosenttia 195 jeniin. Yhtiön pörssiarvo on sen perusteella noin kolme miljardia euroa.

Jutun kirjoitti: Reuters

Reuters

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
ai että ladattavien pattereiden ?
hep
Huono 2
ladattava patteri? vaikka se patterin muotoinen onkin niin --> patteri = kertakäyttöinen
ladattava = akku
just me
Huono 0
Pattereita on tykistössä ja tilojen lämmitysjärjestelmissä.
Toisen asteen pilkunnussija
Huono 0
Täähän on yhtä huonoa suomea, kun sanoisi että "suomalaiset on maailman parhaita soutaan.".
*LoL* :D
Huono 0
mut hei. En yhtään ihmettele, että panasonic himoaa sanyota. Firman eneloop-akut ovat kovia ja normaaleja nimh-akkuja kätevämpiä. Näihin recykoihin ovat ainakin valokuvaajat oppineet!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä

25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.


Kolme vuotta sitten

Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta

25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.

.