Google lopetti uusien työntekijöiden palkkauksen

Säästökuurilla on apua omista aurinkopaneeleista.
5.11.2008 17:18 Hakukoneyhtiö Googlen johto on antanut ohjeet, ettei yhtiöön palkata uusia työntekijöitä, vaan vapautuvat paikat täytetään yrityksen sisäisesti.
Hakukone- ja verkkomainontayhtiö Google on epävirallisesti jäädyttänyt uusien työntekijöiden palkkauksen.
Yhtiön edustajan mukaan mitään päätöstä ei ole tehty, mutta uutiskanava CNBC:n mukaan kuukausi sitten Googlen palkkauksesta vastaavat päälliköt saivat ohjeet, ettei uusia työntekijöitä palkata yritykseen.
CNBC:n mukaan yhtiön uuden kulukurin takana on talousjohtaja Patrick Pichette, joka aloitti Googlessa kesäkuun lopussa.
Kahtena edellisenä vuonna Googlen henkilöstömäärä on kaksinkertaistunut 9300 työntekijästä 20 100 työntekijään.
Google on tunnettu hyvistä henkilöstöeduistaan, mutta viime kuukausina yhtiö on karsinut etujaan. Lokakuun puolivälissä Googlen edellisestä osavuosikatsauksesta selvisi, että yhtiö on leikannut kulujaan ja vähentänyt uusien työntekijöiden palkkausta.
Googlen pääjohtaja Eric Schmidt ilmoitti tuolloin, että yhtiö on valmis myös jatkamaan kulujen karsintaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ericsson ja Telstra testaavat 40 gigan verkkoyhteyttä
25.05.2007 Ericsson ja Telstra ilmoittavat ajaneensa onnistuneesti 40 gigabittiä dataa sekunnissa Telstran valokuituverkossa. Tämä on ensimmäinen kerta maailmassa kun tällainen siirtonopeus on saavutettu käytössä olevassa verkossa.
Kolme vuotta sitten
Taas uusi Android-kännykkä HTC:lta
25.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC on valmistanut uuden Android-pohjaisen älypuhelimen. HTC Lancaster-nimistä laitetta alkaa Yhdysvalloissa myydä AT&T -operaattori.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
52 e
Lenovo Thinkpad X220 (Core i5-2520M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
43 e
-
31 e
Apple MacBook Air MC965S/A (Core i5 1,7 GHz, 4 GB, 128 GB, 13,3", OS X), kannettava tietokone
-
31 e
MSI GT70 0NC-019NE (Core i7-3610QM, 16 GB, 750 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
30 e
MSI GT70 0NC-070NE (Core i7-3610QM, 8 GB, 878 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone














Kommentit (19)
Eli Googlen kasvun ajat ovat ohi. Kohta aletaan vähentään porukkaa, kun liiketoiminnan tulot alkavat supistumaan.
Sitä itseasiassa odotankin innolla.
Mitä hittoa ne kaikki muut googlen työntekijät tekevät? Esim. joku gmail ei ole teknisesti niin ihmeellinen juttu että sen tekemiseen olisi tarvittu enempää kuin 10-15 henkeä. Vai onko se tehty jollain niin huonoilla työkaluilla että tuottavuus on sitä luokkaa että tekijöitä tarvitaan sata kertaa enemmän?
Jos tuo MS-vertaus häiritsee niin vaihtakaa tilalle joku muu firma. Fakta on vaan se että googlella on älyttömästi työntekijöitä suhteessa siihen mitä firma tekee.
Toinen vaihtoehto on se että se itse hakukone on teknisesti (poislukien hakutulokset) niin huono että sen ylläpitoon tarvitaan tuhansia työntekijöitä.
Tutkivat meidän henkilötietojamme ja tekevät niillä jotain salaista ja epäilyttävää.
Sitä itseasiassa odotankin innolla.
Lienet niitä jotka pitävät MS:ää puhtoisena pulmusena?
Tekivät pirun nopean selaimen äsken, kehittävät oman käännöskoneen, Google Earthin, Google Mapsin, Gmail, uutishaut, patenttihaut, kuvahaut, nyyssilukija, ainakin miljoona Linuxpalvelinta eri puolilla maapalloa datakeskuksissa joita ylläpidetään, hienot tekniikat siihen, että funktionaalisella kielellä tällä ajetaan juttuja massiivisella rinnakkaisuudella, datamainaukset tästä tiedosta, YouTube, Google Video ja sitten vielä pirusti jengiä siihen jotka myy mainoksia ja tekee näitä hienoja tekniikoita taloudellisesti kannattavaksi.
Tietääkseni em. selain perustuu pitkälti olemassaolevaan avoimeen koodiin. Lisäksi kyseisestä selaimesta löytyi heti aukkoja. Kaiken lisäksi em. selain ei noudata hyvän softan tapoja (mm. asentaminen) windowsissa. Edelleenkin ehkä 10 tyyppiä tuohon hommaan.
Tietääkseni MS:llä on ihan samat. Jos mietit että windows seiskan parissa tekee töitä 1000 ihmistä niin enpä usko että johonkin google mapsiin montaa kaveri tarvitaan. Tuo käännöskone on muuten suht huono. Mitä olen babelfishiä käyttänyt niin sekin oli parempi.
Kaikki nuo haut liittyvät aika lailla samaan "domainiin". Mitä ihmeellistä on kuvahaussa joka löytää kuvia sen perusteella miten ne on nimetty jne.? Käytännössä se on vain googlen haku joka palauttaa kuvatiedostoja eikä muuta. Sama juttu näissä googlen hakuparametreissa joilla voi hakea esim. vain .mp3 tiedostoja. Eivät ne ole muita kuin parametreja/filttereitä joita käytetään.
Linuxhan ei tarvitse mitään ylläpitoa. Kysy miltä tahansa linuxia käyttävältä kaverilta joten eipä tuohon tarvi montaa henkeä.
Tuollaisia data centereitä on maailmassa aika paljon. Yleensä niitä ajetaan virtualisoiduissa ympäristöissä.
Tuo menee jo täysin yhdentekevän höpinän puolelle. Se on ihan sama millä kielellä tuo on tehty. Mitä valitsivat sellaisen joka vaatii miljoona apinaa jotta homma toimii.
Youtubin perusti pari tyyppiä joten tuskinpa sen tekoon tarvitaan kovin montaa kaveria. Ylläpidon pitäisi olla suurimmaksi osaksi automaattista.
Öh? Enpä ole kuullut kenestäkään jolle google olisi soitellut ja myynyt mainostilaa. Sehän ostetaan suoraan netistä automaattisesti.
Sovitaan että googlelta kuluu vaikka 5000 tai jopa 10000 tyyppiä kaikkeen. Siltikin jää 10 000 - 15 000 kaveria jotka eivät voi tehdä kovin tuottavaa työtä.
Systeemiä pyöritettäneen 24/7 periatteella joten kyllähän tuossa tarvitaan pelkkää ylläpitohenkilökuntaakin kolmessa vuorossa työskentelemään melkoinen joukko.
Tekivät pirun nopean selaimen äsken, kehittävät oman käännöskoneen, Google Earthin, Google Mapsin, Gmail, uutishaut, patenttihaut, kuvahaut, nyyssilukija, ainakin miljoona Linuxpalvelinta eri puolilla maapalloa datakeskuksissa joita ylläpidetään, hienot tekniikat siihen, että funktionaalisella kielellä tällä ajetaan juttuja massiivisella rinnakkaisuudella, datamainaukset tästä tiedosta, YouTube, Google Video ja sitten vielä pirusti jengiä siihen jotka myy mainoksia ja tekee näitä hienoja tekniikoita taloudellisesti kannattavaksi.
Äläkä unohda omaa kännykkäalustaa Androidia! Se ei todellakaan ole yksinkertainen softa-platform. Samoin toimistosoftat Google Docs & Spreadsheets. Tuolta niitä löytyy lisää ja englanninkielisestä lisää:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Google
Kokonaisuutena sanoisin että nimenomaan Googlen softat ovat olleet positiivisimmat yllätykset tässä lähivuosina ominaisuuksien ja laadun suhteen. Ekana tulee just Gmail ja Maps mieleen. Älä anna tuon yksinkertaisen ulkonäön pettää, se on vain tavaramerkki jo hakukoneen ajoilta. Esim. Gmail ja Maps ovat todella, todella monipuolisia.
Noihin sitä työtä menee. Mitenkään kieltämättä että kyllä minustakin siellä silti on hämmästyttävän paljon porukkaa töissä.