Kuluttajavirasto pohtii Elisan katkoksia

Elisan verkkoyhteyden katkoksen kismittivät asiakkaita, mutta korvauksia ei välttämättä ole tulossa.
Kuva: Timo Poropudas
12.11.2008 16:31 Kuluttajavirastossa valmistaudutaan ottamaan kantaa Elisan verkon katkoksiin, sillä valituksia on todennäköisesti luvassa. Valmiita ratkaisuja ei kuitenkaan ole, sillä laki ei määrittele korvaukseen oikeuttavaa katkoksen kestoa.
Elisan sunnuntai-iltana alkaneet verkkokatkokset ovat Kuluttajavirastossa "pöydällä".
– Eilen kävimme täällä jo keskusteluja näistä katkoksista, kertoo lakimies Miina Ojajärvi Kuluttajavirastosta.
– Olemme aivan varmoja, että tästä tulee meille yhteydenottoja. Mitään yksittäistapausta koskevaa kantaa emme kuitenkaan voi ottaa.
Sunnuntai-iltana alkanut Elisan laajakaistaverkkojen häiriö saattaa oikeuttaa asiakkaat korvauksiin. Viestintämarkkinalain mukaan laajakaistaliittymän yhtäjaksoisesta tai toistuvasta katkoksesta voi saada 15 euron korvauksen alkavalta viikolta.
Elisan laajakaistayhteydet katkesivat pahimmillaan noin 520 000 asiakkaalta, joten hyvitysten yhteissumma olisi pahimmillaan 7,8 miljoonaa euroa.
Laki ei kuitenkaan määrittele, kuinka pitkään katkoksen on kestettävä, että asiakas olisi oikeutettu hyvitykseen.
– Laki lähtee siitä, että elinkeinonharjoittajalla on oikeus korjata vika, kertoo Ojajärvi.
– Mutta jos korjausta ei tehdä kohtuuajassa, niin silloin asiakkaalla voi olla oikeus korvaukseen.
Elisa ei kuitenkaan aio automaattisesti korvauksia maksaa, sillä verkon katkoksista ei ole yleistä korvausvelvollisuutta, kertoi yhtiön lakimies Anne Vainio Helsingin Sanomille.
Ojajärvi mukaan laajakaistan katkoksissa kuluttajien kannattaa yleensä ensin ottaa yhteyttä operaattoriin, sillä operaattorin velvollisuus korjata vika alkaa vasta ilmoituksesta. Elisan tapauksessa operaattorin kuitenkin voi sanoa tietävän viasta, vaikka kaikki yksittäiset asiakkaat eivät saaneetkaan soittoaan läpi asiakaspalveluun. Jo tällöin voi päästä yrityksen kanssa sopuun korvauksista.
Jos operaattorin kanssa ei päästä sopimukseen, asiakkaan kannattaa valittaa asiasta kunnalliselle kuluttaja-asiamiehelle. Kuluttaja-asiamies voi auttaa asiakasta esimerkiksi neuvottelemalla yrityksen kanssa. Asian voi viedä myös eteenpäin kuluttajariitalautakuntaan, joka antaa asiasta suosituksen.
Viimeinen vaihtoehto on sitten viedä asia oikeuteen. Käräjöiminen 15 euron takia tuskin kannattaa, joten yritys saattaa jättää korvauksen maksamatta.
Nettiyhteyden laadusta
valitetaan vähän
Elisan mukaan suuri osa katkoksista saatiin korjattua jo sunnuntaina. Monilla ongelmat silti jatkuivat, sillä Elisan verkkojen korjauksessa käytetty uusi ohjelmistoversio ei toiminut joidenkin asiakkaiden adsl-modeemien kanssa. Nämä ongelmat saatiin pääosin korjattua vasta tiistai-iltana.
Viestintämarkkinalain mukaan asiakas voi vaatia liittymän kuukausimaksun hyvitystä, jos yhteys on poikki kuukauden aikana yhteensä 48 tunnin ajan operaattorin verkon rakennus- tai kunnossapitotöiden takia.
– Mutta 48 tuntia ei kuitenkaan ole tällaisissa virheestä johtuvissa katkoksissa aikarajana, Ojamies täsmentää.
Laki ei siis ota kantaa virheistä johtuvien katkoksien kestoon, eikä asiasta ole juuri ennakkotapauksia.
– Olen yllättynyt, miten vähän Kuluttajavirastoon on tähän mennessä tullut valituksia laajakaistayhteyksien laadusta. Muita valituksia operaattoreista kyllä on jo tullut, Ojamies sanoo.
Kuluttajavirasto voi ottaa itsenäisesti kantaa kuluttajakauppaan liittyviin kysymyksiin. Lokakuun alussa Kuluttajavirasto syytti TeliaSoneraa lainvastaisesta markkinoinnista ja haastoi operaattorin oikeuteen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla
25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
-446 e
-
-106 e
-
-82 e
HP Elitebook 8760W (Core i7-2630QM, 8 GB, 17,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-57 e
-
-56 e














Kommentit (17)
Nytkin turhaan moni etsinyt tietoa katkoksesta iPhonellaan kun sen yhteydet toimii tosi hyvin.
Ja on kyllä tämä Elisan nettiyhteyskin PK-seudulla on ollut luotettava.
On
Eli elisa oli vain ovela, ei asiakaspalveluhenkinen. Näet Elisa olisi joutunut sinun tapauksessasi korvaamaan 100% seuraavasta kk maksusta. 48 tunnin katkos tietää ilmaista kk maksua.
Lasku tulee 2kk ajalta, joten kuukausi oli ilmaista.
Tästä muistui mieleen toinenkin tapaus. Kännykän datasiirto ei toiminut 1 päivä liittymän avaamisen jälkeen, joten Elisa tarjosi 1kk ilmaisen datasiirron.