DNA:n tulos heikkeni

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva
13.11.2008 13:25 Teleoperaattori DNA:n tulos putosi heinä-syyskuussa lähes puoleen vuotta aiemmasta. Liikevaihdon kasvua tukivat matkaviestinliiketoiminnan liittymämäärien lisääntyminen ja liikkuvan laajakaistan vahvana jatkunut myynti.
DNA:n kolmannen neljänneksen tulos rahoituserien jälkeen laski 14 miljoonaan euroon vuotta aikaisemmasta 27 miljoonasta eurosta.
– DNA:n kolmannen vuosineljänneksen tuloskehitykseen vaikutti heikentävästi kertaluonteiset erät, jotka koostuivat kiinteän verkon liiketoimintaan liittyvistä takautuvista oikaisuista, tyhjien toimitilojen kuluvarauksista sekä pääomalainojen korkojen ja kuluvan vuoden verojen jaksotuksista. Lisäksi tulosta heikensi kiinteän liiketoiminnan asiakaspalvelun ulkoistamisen kustannukset, konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl selvitti katsauksessa.
Hänen mukaansa kiinteän verkon liiketoiminnan integroiminen yhdeksi kokonaisuudeksi on edennyt suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti. Päätoimenpiteiden luvataan valmistuvan vuoden loppuun mennessä.
DNA:n käyttökate aleni 36 miljoonaan euroon edellisvuoden 47 miljoonasta eurosta ja liikevoitto 19 miljoonaan euroon 28 miljoonasta eurosta. Liikevaihto nousi 158 miljoonaan euroon 152 miljoonasta eurosta.
Liittymiä DNA:n matkaviestinverkossa oli syyskuun lopussa 1 585 000 kappaletta, kun niitä vuotta aiemmin oli 1 254 000 kappaletta ja tämän vuoden toisella neljänneksellä 1 492 000.
Liittymäkohtainen liikevaihto oli 24 euroa, kun se vuotta aiemmin oli 28 euroa ja tämän vuoden toisella neljänneksellä 25 euroa.
Matkaviestinliittymien vaihtuvuus oli 15,6 prosenttia. Toisella neljänneksellä vaihtuvuus oli 13,2 prosenttia.
Laajakaistan käyttäjistä
kova kilpailu
DNA:n mukaan kilpailu matkaviestinliiketoiminnassa jatkuu kovana. Erityisesti liikkuva laajakaista yleistyy Suomessa tällä hetkellä nopeasti, mutta myös puheliittymien osalta hintakilpailu on koventunut.
– Kiinteän verkon laajakaistaliittymien määrä pysyi suunnilleen edellisen kauden tasolla mutta markkinan kasvu on vähäistä. Liiketoimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti liikkuvan laajakaistan johdosta. Kovan kilpailun johdosta kiinteän verkon laajakaistaliittymien asiakasvaihdunta on edelleen korkealla tasolla, katsauksessa sanottiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19:26 Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 17:09 Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 15:01 Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 11:49 Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 09:59 Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 08:24 Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 07:00 Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 22.5. Facebookin listautumisesta paljastui kummallisuuksia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 22.5. Nokia tilaa 2,5G-puhelinratkaisuja MediaTekiltä
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 22.5. Kalleimpien brändien lista julkaistiin - missä on Nokia?
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 10:21 Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 22.5. ”Apple ei anna kehittää virustorjuntaa iPhoneen”
- 22.5. Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta
- 22.5. Chrome nousi maailman selainjohtajaksi
- 08:36 ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
HP:lle jättisopimus Nasan kanssa
25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.
Kolme vuotta sitten
Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla
25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi
-
170 e
Lenovo ThinkCentre M58P SSF (Core 2 Duo E8500, 2 GB, 250 GB, Win Vista Business), keskusyksikkö
-
145 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
77 e
Lenovo ThinkServer TS130 (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
29 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
24 e
Fujitsu W510 (Xeon E3-1245, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













