Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Markkinaosuudessa mahdollisuuksia

Evlin Ervasti: Nokian näkymissä myös hyvää

Kuva: Timo Jaakonaho/Lehtikuva

15.11.2008 09:40 Tulosvaroittaja Nokian näkymät sisälsivät myös hyviä uutisia, arvioi pankkiiriliike Evlin analyytikko Mikko Ervasti.

Pankkiiriliike Evlin analyytikko Mikko Ervasti arvioi, että tulosvaroitus tiedote sisälsi myös hyvän uutisen.

– Nokia uskoo yhä markkinaosuutensa matkapuhelimissa pysyvän ennallaan tai kasvavan nyt neljännellä neljänneksellä. Koko vuoden volyymikasvuakin laskettiin vain hieman eli 1,26 miljardista 1,24 miljardiin kappaleeseen.

Nokia kuitenkin varoitti tuloksen heikkenemisestä.

– Nokia kertoi ensimäistä kertaa näkemyksistään ensi vuoden markkinavolyymeistä ja ne olivat melkoisen negatiivinen uutinen, koska niiden nähdään olevan kuluvan vuoden tason alapuolella, Ervasti sanoi uutistoimisto Startelille.

Nokian osake
sukeltaa

Nokian osake on ollut viime päivinä melko voimakkaassa laskussa. Torstaina kurssi jäi vain niukasti miinukselle, mutta tiistaina se vajosi kahdeksan prosenttia ja keskiviikkona lähes kuusi prosenttia.

Perjantaina Nokian osake halpeni 3,7 prosenttia.

Ervastin mukaan kurssissa on nyt hinnoiteltuna todella paljon huonoja uutisia.

– Nokian suhteellinen arvostus on ollut hyvin alhainen. Markkinoilla on odotettu pahojen uutisten yllätystä ja tässä se ehkä voisi olla.

Miten käy
jatkossa?

Tuleva kurssikehitys määräytyy pitkälti varsinaisten tuloslukujen mukaan.

– Koska kovin tarkkoja lukuja ei nytkään annettu, lopullinen tulos jää nähtäväksi, sanoo Ervasti .

Hänen mukaansa jatkossa ei ehkä kannattaisi katsoa enää niin paljon alaspäin vaan nyt voisi ruveta jo miettimään mahdollista arvostuksen nousua.

Jutun kirjoitti: STARTEL

STARTEL

Kommentit (4)

Huono 0
huvittavaa kuinka paljon pörssi rankaisee ottaen huomioon gloobalin taantuman ja kuinka pieni notkahdus loppujen lopuksi oli.
DC
Huono 1
Ehkä ongelma on pidemmällä tähtäimellä siinä, että Nokialle ei ole juuri osaamista kuluttajien palveluliiketoiminnan suhteen. Kertakaikkiaan onnettomia yrityksiä nämä Ovi ja muut viritykset. Nyt on käyny myös niin että heidän "suuri voimavaransa" puhelimen softa eli Symbian ja siihen pohjautuvat käyttöjärjestelmät/UI:t ovat kovasti vanhentuneita käyttäjäystävällisyydessä.

Itse enää en jaksa uskoa että Nokia saa tätä puolta kuntoon vaan viisainta olisi varmaankin siirtyä vain puhtaasti laitetoimittajaksi, minkä he osaavat (lukuunottamatta pahoja mokia trendien seuraamisessa vuosien aikana).
T-mies
Huono 0
Evli ei ole pankkiiriliike vaan pankki.
Teppo
Huolimatta siitä että symbiania hirveästi mollataan koko ajan joka puolella. Niin millä muulla valmistajalla on niin paljon massaa puhelinalustansa päällä kuin Nokialla? Softaa ja lisäkilkkeitä saa roppakaupalla.

Jos kehittäjä haluaa muihin kuin nokian puhelimiin pitää käytännössä joka mallille koodata oma ohjelma!
jjj
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

HP:lle jättisopimus Nasan kanssa

25.05.2007 Teknologiayritys HP ja Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa ovat solmineet 5,6 miljardin dollarin (4,2 miljardin euron) sopimuksen.


Kolme vuotta sitten

Kipua voisi hoitaa ihon alle upotettavilla mikroimplanteilla

25.05.2009 Yhdysvaltalainen yhtiö kehittää langattomasti ohjattavaa järjestelmää kroonisen kivun lievittämiseen.

.