Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Halpaa ja hyvälaatuista

Piraatit innoissaan blu-ray-elokuvista

Piraattilevyt yritetään saada näyttämään aidoilta käyttämällä blu-ray-levyjen koteloita ja hologrammeja.

19.11.2008 06:16 Kiinalaiset piraatit ovat huomanneet, että blu-ray-elokuvia voi kopioida tavallisille dvd-levyille.

Elokuvapiraatit ovat huomanneet, että blu-ray-levyjen kopioimisessa on hyvä markkinarako. Wall Street Journal kertoo Kiinassa tehdyn ison pidätyksen, jonka yhteydessä löydettiin lukuisia blu-ray-levyistä tehtyjä kopioita.

Avaimena piraateilla on se, että blu-ray-levyn sisällön voi skaalata hieman alkuperäistä matalammalle resoluutiolle ja pakata AVCHD-muotoon. Näin syntynyt versio saadaan mahtumaan tavalliselle dvd-levylle ja se toimii useimmissa blu-ray-soittimissa. Koska dvd-aihiot ovat tyhjiä blu-ray-levyjä halvempia, saavat kopioijat tuotteilleen paremmat katteet.

Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (59)

Huono 0
Aina puhutaan piraatista, olipa kyseessä kiinalainen mafia, joka tekee rahaa, tai 10 v Jussi,joka imuroi netistä viisi mp3 biisiä.
Piraattiko?
Sama se, tuotteen ottaminen maksamatta on piratismia ja varastamista. Toinen vaan on astetta härskimpää kuin toinen. Mutta molemmissa tapauksissa toiminta on moraalitonta.
Oikeuden puolesta
..paitsi todennäköisesti se ei ollut Jussi, vaikka tekijänoikeuslafkan sedät niin väittävätkin
Niin..
Voi skaalata "hieman" alkuperäistä matalammalle resoluutiolle ja pakata AVCHD-muotoon. Näin syntynyt versio saadaan mahtumaan tavalliselle dvd-levylle.
Eli periaatteessa ei puhuta enään BluRay leffasta ollenkaan.
Voihan DVD leffankin pakata DiVX muotoon ja sanoa sitä DVDeeksi mutta aika karulta näyttää taulutelkkarissa.
Huonoa uutisointia
Mutta silti noiden levyjen kuvantaso on parempi kuin tv:n ja dvd:n.
Hä-hää
"Mutta silti noiden levyjen kuvantaso on parempi kuin tv:n ja dvd:n.

Kyllähän ne ovat teknisesti parempia, mutta ei se muuta asiaa mihinkään- Jos levyn päällä on BluRay-merkintä ja ostajalle sanotaan, että kyseessä on BlueRay-leffa. Niin silloin puhutaan piratismin lisäksi petoksesta.
Oku
Kyllähän ne ovat teknisesti parempia, mutta ei se muuta asiaa mihinkään- Jos levyn päällä on BluRay-merkintä ja ostajalle sanotaan, että kyseessä on BlueRay-leffa. Niin silloin puhutaan piratismin lisäksi petoksesta.

Miten päädyt artikkelin pohjalta tuohon päätelmään?
Kyllä se nyt pitäisi tietää, että piraattileffat eivät yleensä ole kuvanlaadultaan originaalin tasoa, extrat puuttuvat tms. Pahimmassa tapauksessa dvd-kotelosta voi löytyä teatterissa kameralla kuvattu versio...
JJ
Kiinalaiset piraatit ovat huomanneet, että blu-ray-elokuvia voi kopioida tavallisille dvd-levyille.

Taitaa olla todellisuus "hieman" eri asia. Kiinalaiset ovat vain ensimmäisiä jotka ovat alkaneet käyttämään tätä massana hyväkseen rahastusmielessä...

Sama se, tuotteen ottaminen maksamatta on piratismia ja varastamista. Toinen vaan on astetta härskimpää kuin toinen. Mutta molemmissa tapauksissa toiminta on moraalitonta.

Viimeksi kun tarkistin niin kiristäminen, valheellinen todistaminen ja todisteiden väärentäminen olivat laittomia toimenpiteitä...
mafia = tekijänoikeus = mafia
"Mutta silti noiden levyjen kuvantaso on parempi kuin tv:n ja dvd:n.Kyllähän ne ovat teknisesti parempia, mutta ei se muuta asiaa mihinkään- Jos levyn päällä on BluRay-merkintä ja ostajalle sanotaan, että kyseessä on BlueRay-leffa. Niin silloin puhutaan piratismin lisäksi petoksesta.
Jos nyt jostain Viipurista tai kiinasta piraattileffoja ostaa euron nippu ja BlueRay ei ole täyslaadulla niin luuletko että ostaja menee poliisille asiasta valittamaan? Sitä saa mitä tilaa, oikeita leffoja ostavat alkuperäisen.
Sinällään nuo pakatut HD-leffat on erinomaisia esim. vertaisverkossa levitettäväksi ja laatu valovuosia DVD:tä parempaa.
juissi
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.