Yahoon johtajan ero ei hellyttänyt Ballmeria

Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer ei ole yhtään kiinnostuneempi Yahoosta sen pääjohtajan Jerry Yangin eron jälkeen.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
20.11.2008 12:39 Microsoft ei enää aio uudistaa tarjoustaan hakukoneyhtiö Yahoosta, vaikka sen kauppaa alunperin vastustanut toimitusjohtaja Jerry Yang erosi.
Pääjohtaja Steve Ballmer vei tiistaisessa Microsoftin osakaskokouksessa viimeisenkin toivon siitä, että ohjelmistojätti tekisi uuden, kolmannen tarjouksensa hakukoneyhtiö Yahoosta.
Maanantaina Yahoon perustaja Jerry Yang erosi toimitusjohtajan tehtävistä. Eron syyksi epäiltiin, että yrityskauppaa pitkään vastustaneen Yangin siirtäminen syrjään saisi Microsoftin taas kiinnostumaan Yahoosta.
Ballmer toisti aiemmat puheensa siitä, että Microsoft on mennyt eteenpäin, eikä enää neuvottele kaupasta. Ballmerin mukaan Microsoft on kuitenkin hyvin avoin keskusteluille Yahoon hakukoneliiketoiminnan kaupasta.
Microsoft tarjosi aiemmin tänä vuonna Yahoosta 31 dollaria osakkeelta, ja korotti myöhemmin tarjouksensa 33 dollariin osakkeelta. Yahoo hylkäsi tarjoukset, ja keskittyi sen sijaan kehittämään mainosyhteistyötä Googlen kanssa.
Google vetäytyi hankkeesta pari viikkoa sitten Yhdysvaltojen kilpailuviranomaisten kiellettyä yhteistyön, ja Yahoo jäi yksin. Pian tämän jälkeen toimitusjohtaja Jerry Yang kertoi olevansa jälleen valmis neuvotteluihin Microsoftin kanssa.
Alkuvuodesta Microsoftin tarjousten aikaan Yahoon kurssi oli yli 20 dollaria osakkeelta, mutta osake on sen jälkeen valunut alaspäin. Ballmerin eiliset kommentit romauttivat Yahoon osaketta 21 prosenttia alle 10 dollariin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
o Markku haluaa styylata Irman kanssa.
o Irma tykkää Markusta mutta Juha on rahakkaampi,
joten Irma ei vaihda Markkuun.
o Juhan exä tuli mukaan kuvioihin ja pisti lopun
suhteelle Irman kanssa.
o Irma palaa Markun luo ja ehdottaa voitaisko styylata.
o Markkua ei enää Irmat kiinnosta, asiat ovat menneet eteenpäin ja viime viikolla Markku löysi Jaanan jolla on paljon tiukempi hanuri ja antaa pamputtaa joka koloon.
Irma jää yksin ja katkeroituu.
Toivottavasti hän ei kuitenkaan eroa, sillä hän tekee niin paljon hyvää Microsoftille. =)