Verottaja: Onko Googlella ketunhäntä kainalossa?
22.11.2008 06:12 Firefox-projektia tukeva Mozilla-säätiön liikevaihto kasvoi viime vuonna. Yhdysvaltain veroviranomaiset kiinnostuivat säätiön suhteista Googleen.
Yleishyödyllisen Mozilla-säätiön ja sen tytäryhtiö Mozilla Corporationin liikevaihto paisui viime vuonna 75 miljoonaan dollariin eli noin 59,5 miljoonaan euroon.
Suositun Firefox-nettiselaimen kehitystä tukevan säätiön liikevaihto kasvoi 12 prosenttia vuoteen 2006 verrattuna.
Samaan aikaan säätiön kustannukset nousivat 68 prosenttia 33 miljoonaan dollariin eli noin 26,2 miljoonaan euroon.
Vuoden 2007 tilinpäätöstä (pdf) esitteli säätiön puheenjohtaja Mitchell Baker blogissaan torstaina, uutissivusto Ars Technica kertoo.
Google-sopimus
vuoteen 2011
Bakerin mukaan suurin osa säätiön liikevaihdosta tuli tänäkin vuonna mainossopimuksesta hakukoneyhtiö Googlen kanssa. Googlen hakukone toimii oletushakukoneena Mozillan tukemassa Firefox-selaimessa.
Säätiön ja oman Chrome-selaimensa syyskuussa julkistaneen hakukonejätin välinen sopimus päättyy marraskuun lopussa 2011.
Chromen julkistamisen yhteydessä Mozilla-säätiön toimitusjohtaja John Lilly arvioi, ettei Google-selain vaikuta organisaatioiden välisiin suhteisiin.
Verottaja
tutkii sopimusta
Googlen ja Mozilla-säätiön välinen sopimus kiinnostaa myös Yhdysvaltain veroviranomaisia. Bakerin mukaan IRS-virasto on aloittanut sopimukseen liittyvien verotuskuvioiden tutkimisen.
– Olemme vasta prosessin alkutaipaleella, eikä meillä ole hyvää tuntumaa siihen, kuinka pitkä tai laaja siitä tulee, Baker kirjoitti blogissaan.
Baker pitää kuitenkin positiivisena sitä, että säätiö perusti vuonna 2005 erityisen verorahaston, jonne ohjataan vuosittain osa Google-sopimuksen tuomista tuloista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Sonera varoittaa häiriöistä kaapelitelevisiossa
26.05.2009 Telekonserni Sonera vaihtaa kaapelitelevision salausjärjestelmää ja siirtyy uusiin kaapelikortteihin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (14)
Microsofthan kiertää veroja täysin laillisesti. Työvoiman se pitää paikassa missä työntekijöiden oikeudet ja maksut ovat pienimmät ja verot korkeimmat ja päätoimistoaan mistä tuottojen verot maksetaan se pitää paikassa missä verot on pienimmät ja työntekijöiden maksut korkeat.
Käyppä yhteiskuntaopin tunneilla koulussasi ja ota selvää mitä on verotus...
Hmm.. onko työolot muka todella noin huonosti USA:ssa, sillä MS omien tietojen mukaan edelleen suurin osa sen työntekijöistä sijaitsee Yhdysvalloissa.
Jos AdSense-sopimus tehtäisiin irlantilaisen Googlen kanssa, esimerkiksi Digitodayn pitäisi tilittää kaikikista Googlelta saamistaan mainostuloista 22 % arvonlisäveroa Suomeen.
Eli selvästi Googlella ovat juristit harrastaneet verosuunnittelua tältä osin.
Käyppä yhteiskuntaopin tunneilla koulussasi ja ota selvää mitä on verotus...
Lähes jokainen PC:n ostaja maksaa osuuden MS:lle. Eikö se kuulosta samalta kuin esim. ALV sillä erotuksella, että ALV menee valtiolle? ALV:lla kustannetaan julkisia palveluja, MS:n osuudella MS;n softaa. Kummassakaan tapauksessa kuluttajalla ei ole valinnanvaraa.
Miksi kiinnostaisi?
Se riippuu osavaltiosta. Se on iso maa ja siellä on erot ihan samalla tavalla kuin Euroopassa on eroa teetkö töitä Saksassa vai Suomessa.
Tuota, ehkä kannattaisi tutustua uudelleen arvonlisäverotukseen, jos oikeasti yrittäjä olet. ALV-rekisteröidyt yritykset kun eivät maksa arvonlisäveroa. On sopimus sitten minkämaalaisen yrityksen kanssa, asia on näin.
Olen kyllä huomannut että suomalaisilla pienyrityksillä on joskus ongelmia käsittää arvonlisäveron luonnetta, itsekin saanut laskuja joissa on laskettu arvonlisäveron osuus aivan päin mäntyä. Mutta ei se oikeasti ole niin vaikeaa.