Vanhoja pc-koneita haaskataan massoittain
25.11.2008 11:41 Maailmanlaajuinen kysyntä käytetyille pc-koneille on suurempi kuin tarjonta, mutta vain 44 prosenttia näille markkinoille tulevista pc-koneista käytetään uudelleen.
Tutkimusyhtiö Gartnerin arvion mukaan noin yksi viidestä uudelleenkäyttöön omistetusta pc:stä löytää tiensä kypsiltä markkinoilta kehittyville markkinoille. Tärkeitä syitä tähän ovat vientitariffit ja korkeat kuljetuskustannukset.
Gartnerin määritelmän mukaan käytettyjen pc:iden markkinoille tullut pc on ollut vähintään kolme kuukautta alkuperäisen omistajansa käytössä. Markkina tarjoaa loistavia mahdollisuuksia erikoistuneille välittäjille, jälleenmyyjille tai valmistajille, mutta on hyvin sirpaloitunut ja vahvasti kilpailtu.
– Valmistajavastuuperiaatteeseen nojaavien lakien lisääntyvä määrä tarkoittaa valitettavasti, että pienten pelurien on vaikeampi kilpailla isojen valmistajien kanssa, Gartnerin analyytikko Meike Escherich toteaa.
Bisnesmahdollisuudet ovat yleensä ottaen hyvät, sillä ei esimerkiksi ole tavatonta, että kunnostetut pc:t tarjoavat jopa parempia katteita kuin uudet pc:t.
Käytettyjen pc:iden markkinoiden pääajuri on ohjelmistopiratismi, sillä raudasta saadaan halpaa ilman lisensoituja ohjelmistoja.
Minikannettavat haastavat
käytetyt pc-koneet
Käytettyjen pc:iden suurimmat viejät ovat Pohjois-Amerikka, Länsi-Eurooppa, Japani ja Australia. Kysynnän suhteen voimakkain kasvu löytyy Lähi-idästä ja Afrikasta sekä Aasian ja Tyynenmeren alueelta, erityisesti Kiinasta.
Gartner huomioi, että markkinoiden uusi villitys, halvat minikannettavat, saattavat himmentää käytettyjen pc-koneiden hohtoa joidenkin ostajien silmissä.
– Odotamme silti, että useimmat ostajat suosivat korkeamman spesifikaation A-brändättyä pc:tä perustason minikannettavan sijaan, Escherich sanoo.
Viime kesänä Gartner arvioi, että miljoonia käytettyjä tietokoneita heitetään vuosittain kaatopaikoille ympäristöriskeistä välittämättä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Eikös SER-keräyspiste kelpaa?
Ainoa toimiva keino piratismia vastaan on laittaa hinta kohdalleen.
Voisiko joku vähän täsmentää ja kertoa missä tuollainen lukee, että konetta ja sen OEM-ohjelmistoa ei voi myydä?
OEM-ohjelmistohan on sidottu siihen rautaan, ei omistajaan. Jos ohjelmisto seuraa sen raudan mukana jolle se on alunperin myytykin, ei minun käsittääkseni mitään ongelmaa pitäisi olla.
OEM-ohjelmistohan on sidottu siihen rautaan, ei omistajaan. Jos ohjelmisto seuraa sen raudan mukana jolle se on alunperin myytykin, ei minun käsittääkseni mitään ongelmaa pitäisi olla.
Ja kun tämän yhdistää Digitoday:n uutisointiin:
"Käytettyjen pc:iden markkinoiden pääajuri on ohjelmistopiratismi, sillä raudasta saadaan halpaa ilman lisensoituja ohjelmistoja.", on tuloksena perin outo logiikka.
Tosin lisättäköön, että jos erehdyt rekisteröimään ohjelman, rekisteröintiä ei voi siirtää edelleen.
Täyden hinnan joudut tietty lisenssistä maksamaan. Silti et omista etkä voi myydä lisenssiä. Lisenssi ei myöskään seuraa koneen mukana jos koneen myyt. Jos vaihdat koneeseen koponentteja niin voit joutua ostamaan uuden lisenssin. Ohjelmat raportoivat käyttäjäjistä salaperäisiä viestejä corporaatioille ja lukittuvat jos epäilevät jotain laitonta tapahtuvan.
Siinä syy miksi jäi Vista ja monet pelit ostamatta.
Hmm, OEM-ohjelmisto on muistaakseni sidottu laitteistoon, eli ohjelmat voi (ja Suomen lain mukaan saa) myydä koneen mukana.
Ja aikaisemman tiedon mukaan (ellei ole muuttunut sittemmin?) Suomen laki ei myöskään tunne ohjelman lisensointia, eli jos ostat tietokoneohjelman, jonka käyttöä ei ole vuosimaksuin rajattu, omistat sen ohjelman, piste. Riippumatta siitä mitä ohjelmistontoimittaja omistussuhteesta väittää. Sen voit sitten myydä uudestaan tai paistaa paistinpannulla, jos niin haluat. Tietääkö kukaan päivitystä tähän asiaan?