Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Myynnin hyytymisestä ei selviä viitteitä

Kännykkäkauppa aikoo selvitä ilman hinta-alea

Kuva: Lehtikuva

4.12.2008 08:32 Talousnäkymien synkkeneminen on lopettanut kännykkäkaupan pitkään jatkuneen kasvun. Kauppiaat eivät kuitenkaan usko, että hintojen dumppaamiseen olisi tarvetta myynnin vauhdittamiseksi ennen joulua.

–Toistaiseksi ei ole näkynyt mitään isompia merkkejä siitä, että taantuma alkaisi purra. Kodintekniikassa kysyntä on kokonaisuudessaan hiljentynyt alkuvuodesta, eivätkä kännykkämarkkinat muodosta siitä juurikaan poikkeusta, Expert Finlandin toimitusjohtaja Kari Karipuu arvioi.

Hänen mukaansa marraskuun asiakasvirrat olivat kaikessa kaupassa vaatimattomat vuodenaikaan nähden.

Matkaviestintoimittajat ry:n puheenjohtaja, Nokian myyntijohtaja Mauri Pietikäinen vahvistaa, että myynnin hyytymisestä ei ole vielä näkynyt mitään selviä viitteitä. Hän kuitenkin katsoo, että myynnin kasvu on joka tapauksessa taittunut.

–Varmaankin eri toimijoiden välillä on eroja, mutta jos katsoo kokonaisuutta, tuotteet kulkevat kaupasta läpi, mikä on hyvä asia. Varastokertymiä ei näyttäisi tällä hetkellä olevan mitenkään merkittävässä määrin, Pietikäinen sanoo.

Hänen mukaansa tämän vuoden kappalemääräisen myynnin odotetaan pysyvän viime vuoden lukemissa. Keskihinta hieman laskee viime vuodesta joten myös myynnin arvo jäänee pari prosenttia viime vuoden alle. Ennustetta tosin tarkastellaan vielä tämän vuoden puolella.

Lokakuun notkahdus
kausivaihtelun piikkiin

Elektroniikan tukkukauppiaiden tuoreimmassa tilastossa nähtiin selvä notkahdus. Lokakuussa kauppoihin toimitettiin 160 004 matkapuhelinta eli yksitoista prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Puhelinten keskihinta laski 140 euroon.

Pietikäinen kuitenkin katsoo, että kyse on lähinnä kausivaihtelusta. Hänen mukaansa myynti vaihtelee kuukausittain, riippuen paljon siitä, koska uusia tuotteita tulee markkinoille.

Tammi–lokakuussa kauppoihin toimitettiin kaksi prosenttia viimevuotista enemmän matkapuhelimia. Kumulatiivisen myynnin arvo laski kaksi prosenttia.

Matkapuhelimesta tullut
välttämättömyystarvike

DNA:n myyntijohtaja Sami Aavikko uskoo, että matkapuhelimesta on tullut välttämättömyystarvike, eikä se ole siten ensimmäisenä karsintalistalla.

Hänen mukaansa myyntitilastoista ei voi tehdä sellaisia johtopäätöksiä, että matkapuhelinten vaihtaminen olisi jo kuluttajien keskuudessa tarkastelun alla.

–Varmaankin vähän viihteellisemmät tuotteet, esimerkiksi kalliimmat televisiot jätetään hankkimatta, jos taloustilanteen kanssa tulee ongelmia.

– Ei uutta matkapuhelinta jätetä hankkimatta, jos vanhalle tulee vaihdon aika. Varsinkin, kun uuden puhelimen saa halvimmillaan muutamalla kympillä, Aavikko huomautti.

Elisan myyntijohtaja Tom Lindblad luottaa etenkin liittymäliiketoimintaan.

– Uskomme ja tiedämme, että puhuminen on perushyödyke, ihmiset varmasti kommunikoivat jatkossakin. Siinä mielessä tämä on esimerkiksi auto- tai mainosalasta täysin poikkeava. Emme varmastikaan näe sellaisia notkahduksia tulevaisuudessakaan.

Matkapuhelinkauppiaat valmistautuvat joulumyyntiin kohtuullisen luottavaisin mielin. Lahjakauppa alkaa todenteolla nyt, kun veronpalautukset tulevat tileille, ja jatkuu jouluun asti.

Ennakkoalea
ei ole luvassa

Kaupan kannalta joulun ajankohta on suotuisa, sillä jouluviikolla on kaksi erinomaista kauppapäivää.

–Joulu on perinteisesti kännykkämyynnin hyvää aikaa, myös tarjousten osalta. Joulun aikana saa usein parhaat tarjoukset, Aavikko sanoo.

Hän ei usko, että tämän vuoden joulukaupassa olisi luvassa tavanomaista rajumpia alennuskampanjoita. 

–Joulun kännykkä- ja liittymäkaupassa mainonta on ollut jo pitkään varsin aggressiivista. Ainakaan meillä ei ole tehty mitään muutoksia normaalin joulumarkkinan aloittamiseen, DNA:n Aavikko toteaa.

Myöskään Karipuu ei näe, että joulun alennusmyynnin aikaistamiselle olisi tarvetta. Kilpailijoiden toimiin kuitenkin reagoidaan.

–Jos joulukuussa alkaa kovin voimakas hintakampanjointi, tuskin kukaan pystyy jättäytymään sen ulkopuolelle sellaisessa tuoteryhmissä, missä kysynnän hintajousto on merkittävä eli kuluttajat ovat hintatietoisia.

Viime vuoden hintoihin
ei nyt ylletä

Matkaviestintoimittajien Pietikäisen mukaan matkapuhelinten keskihinnat ovat joulusesonkina usein paineissa.

– Sesonkiaikoina myydään paljon myös edullisia puhelinmalleja, mikä ehkä laskee hieman keskihintaa ellei markkinoille satu tulemaan jokin keskihintainen tai kalliimpi tuote, joka uutuutena vetää hintoja ylöspäin, Pietikäinen sanoi

Se on selvää, että viime vuoden keskihintoihin ei nyt ylletä.

– Vuosi sitten marras-joulukuussa liikuttiin 160–170 euron keskihinnassa, nyt keskihinta on jossain 140 ja 145 euron välissä, arvioi Pietikäinen.

Jutun kirjoitti: Martina Ahola

Martina Ahola

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

3g-verkko saapui Moskovaan

26.05.2009 Venäjän suurin matkapuhelinoperaattori MTS on ottanut Moskovassa käyttöönsä 3g-verkon ensimmäisen osan.

.