Seitsemän suomalaista it-taloa Euroopan top200-listassa

Kuva: VTT
4.12.2008 13:49 Suomi sai seitsemän sijaa Euroopan suurimpien ohjelmistotalojen listalla. Kaikkiaan kaksisataa yhtiötä kattava listaus sijoittaa parhaimman suomalaisen, TietoEnatorin, sijalle 54.
Euroopan ohjelmistoalan järjestöt European Software Association, Afdel, Basda sekä konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopers julkistivat tänään Euroopan kaksisataa suurinta ohjelmistoyhtiötä (pdf) ja poimivat joukosta myös puhtaasti eurooppalaiset yritykset.
TietoEnatorin sijoitus päälistalla on 54. ja eurooppalaisista yrityksistä se ylsi sijalle 15. Suomella on seitsemän yhtiötä kahdensadan joukossa. Muut Suomi-firmat TietoEnatorin jälkeen ovat F-Secure (86.), Digia (126.), Basware (130.), Affecto (147.), Comptel (167.) ja Tekla (184.).
Ruotsi voitti rinnan mitalla saaden listaan kahdeksan yritystä. Joskin korkein ruotsalaissijoitus on IFS:n 66.
Kolmen kärki:
Microsoft, IBM ja SAP
Vuonna 2008 Euroopan markkinoiden osuus kansainvälisistä ohjelmistoliiketoiminnasta oli noin 30 prosenttia. Euroopan ohjelmistomarkkinoiden liikevaihto oli noin 56 miljardia euroa, PwC kertoo.
Yhdysvaltalaiset ohjelmistoyhtiöt dominoivat odotetusti EuroSoftware100-listausta ja ovat jopa vahvistaneet asemiaan Euroopan markkinoilla pääasiassa yritysostojen kautta.
Kolme suurinta ohjelmistoyhtiötä (jotka ovat samalla kansainvälisestikin suurimmat yhtiöt) tuottivat yhteensä yli 55 miljardin euron liikevaihdon maailmanlaajuisesti, eli koko Euroopan ohjelmistomarkkinoiden verran.
10 suurinta ohjelmistoyhtiötä:
1. Microsoft (Yhdysvallat)
2. IBM (Yhdysvallat)
3. SAP (sisältäen Business Objectsin kesäkuusta 2007 lähtien) (Saksa)
4. Oracle (sisältäen Hyperionin ja Bean toukokuusta 2008 lähtien) (Yhdysvallat)
5. Symantec (Yhdysvallat)
6. HP (Yhdysvallat)
7. EMC (Yhdysvallat)
8. CA (Yhdysvallat)
9. Sage (Iso-Britannia)
10. Adobe Systems (Yhdysvallat)
10 suurinta eurooppalaista ohjelmistoyhtiötä:
1. SAP (sisältäen Business Objects kesäkuusta 2007 lähtien)
2. Sage
3. Dassault Systems
4. Logica
5. Software AG (sisältäen webMethods kesäkuusta 2007 lähtien)
6. Unit 4 Agresso
7. Symbian (siirtyi juuri Nokian omistukseen)
8. Sopra
9. iSoft (IBA Health lokakuusta 2007 lähtien)
10. Agfa HealthCare
- Arkisto Suomalaisista Digia pääsee sijalle 38 22.11.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä
04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Kolme vuotta sitten
Capricode, Aito ja Sendandsee Barcelonan pikadeiteille
04.02.2009 Kolme suomalaista mobiilialan huippua edustavaa yritystä pääsee mukaan tämän kuun puolivälissä pidettävän Mobile World Congressin pikadeiteille. Technopolisin kokoama raati valitsi Barcelonaan lähtijät suuresta kiinnostuneiden joukosta.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi
-
194 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
152 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
115 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-425 e
Sony Vaio VPCEA3S1E (Core i3-370M, 4 GB, 14", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-207 e
Acer Aspire 7736Z (Pentium Dual Core T4500, 4 GB, 17,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-203 e
Lenovo ThinkPad X201 (Core i5-540M, 2 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-142 e
-
-114 e
ASUS B53J (Core i3-380M, 4 GB, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone











Kommentit (4)
Näistä kaikista ainoa mainitsemisen arvoinen on F-Secure eikä sekään ole tainnut historiansa aikana vielä tehdä voittoa?