Suvi Lindén silittää ja tukistaa teleyrityksiä

Suvi Lindén kirjaa itselleen uuden voiton saatuaan Soneran äskettäin jarruttamaan maaseudun lankayhteyksien karsimista.
Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva
9.12.2008 15:21 Viestintäministeri Suvi Lindén katsoo teleyritysten asiakaspalvelun parantuneen siinä määrin, että uhkailut lainsäädännöllisistä toimista voitaneen unohtaa. Mutta markkinointi ei tyydytä.
Viestintäministeri Suvi Lindén on saanut TeliaSoneralta ja Elisalta kesällä pyytämänsä lisäselvitykset siitä, miten yritysten asiakaspalvelu on kehittynyt loppuvuoden aikana. Annetut selvitykset kertovat tilanteen parantuneen molemmissa yrityksissä, liikenne- ja viestintäministeriö tiivistää.
Selvitysten mukaan Elisan palvelun kohentuminen johtuu uudessa laskutus- ja asiakaspalvelujärjestelmässä ilmenneiden ongelmien korjaamisesta. Yhtiöllä on käytössä uusi monikanavainen asiakaspalvelu, jossa lisätään asiakkaan mahdollisuuksia itsepalveluun ja sähköiseen asiointiin.
TeliaSonera on puolestaan ottanut käyttöön muun muassa takaisinsoittopalvelun, jossa asiakas voi jättää soittopyynnön jos jonotus venyy. Lisäksi yhtiö on syksyllä tehnyt sopimuksen ulkopuolisen palveluntarjoajan kanssa osallistumisesta ruuhkahuippujen purkamiseen.
Maksullisuus edellyttää
hyvää palvelua
Viestintäministeri Suvi Lindén pitää myönteisenä, että yritykset ovat ottaneet vaatimukset asiakaspalvelun parantamisesta vakavasti ja kehittäneet asiakaspalvelumallejaan. Myös Viestintäviraston äskettäinen selvitys tukee näkemystä palvelun paranemisesta.
Toisaalta uuden Epsi Rating -kyselyn mukaan Elisan palvelutason katsottiin pudonneen selvästi - liekö sitten mukana jäänteitä laskutusongelmista? Elisan marraskuiset laajakaistakatkokset eivät olleet vielä tapahtuneet kyselyä tehtäessä.
Asiakaspalvelun uutena piirteenä esiin tullut maksullisuus on Lindénin mielestä perusteltua vain, jos puhelinpalvelu toimii asianmukaisesti ja muut yhteydenottotavat häiriöttömästi. Mutta asiakaspalvelun osalta ei lainsäädännöllisiin toimiin vaikuttaisi ministerin mielestä olevan tarvetta edellyttäen, että yhtiöt jatkavat palvelunsa parantamista ja lyhentävät vastausaikoja.
– Sen sijaan olen pyytänyt Viestintävirastoa yhdessä Kuluttajaviraston kanssa selvittämään, missä määrin teleyritysten markkinoinnissa luvatut laajakaistan yhteysnopeudet vastaavat palvelun tosiasiallisia nopeuksia. Lisäksi virastot selvittävät, millaisiin ongelmiin kuluttajat mahdollisesti törmäävät oikeuksiaan perätessään, Lindén toteaa tiedotteessa.
Virastojen selvityksen määräaika on 15. joulukuuta.
Lisää rahaa viestintämurheista?
Viestintäministeri Lindén arvioi ensi vuoden alkupuoliskolla, tulisiko virheellisestä palvelusta kuluttajalle maksetun vakiohyvityksen summaa nostaa. Tällä hetkellä vakiohyvitys virheellisestä viestintäpalvelusta on vain viisitoista euroa kultakin alkavalta keskeytysviikolta, enintään kuitenkin 120 euroa.
Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi on kysynyt, miksi tietoliikenneoperaattorien asiakkaat saavat korvauksia vain reklamoimalla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Hinnat on kaikilla samat, tarjouksia annetaan vain uusille asiakkaille, avausmaksut pitävät liittymänvaihtajat kurissa. Kun ei ole hintaeroa, mitään hyötyä vaihtamisesta ei saa.
Aikooko ministeri tehdä asialle jotain?
Niin se vaan on helppoa pistää Lindenille lappu "moi me korjattiin kaikki" ja hyväuskoinen täti kelpuuttaa sen faktana.