Deutsche Bank: rfid:n menestystä on yliarvioitu
10.12.2008 14:52 Rfid-teknologia ei ole yleistynyt niin hurjaa vauhtia kuin on ennustettu, vaikka niitä käytetäänkin paljon esimerkiksi varastoinnissa. Deutsche Bankin mukaan kasvun esteinä ovat esimerkiksi yhteensopimattomat ohjelmistot ja lainsäädäntö.
Rfid-teknologian käyttöönoton vauhtia ja liiketoimien kasvua on Deutsche Bankin tutkimusosaston tuoreen selvityksen mukaan yliarvioitu. Radiotunnisteiden markkinat ovat tosin kehittyneet myönteisesti, mutta niille ennustetut valtavat kasvuluvut ovat jääneet saavuttamatta.
Povauksien pahiten harhaan osuneita väittämiä oli radiotunnisteiden nopea voittokulku päivittäistavaroiden vähittäiskaupassa. Kestää ilmeisesti vielä kauan, ennen kuin supermarkettien kassakoneet lukevat ostoskärryihin kerättyjen tuotteiden hintatiedot radiotekniikalla.
Eniten menestystä radiotunnisteilla kaupassa on ollut varastoissa ja suurten pakkauksien kyljissä. McKinsey on arvioinut, että vuonna 2010 maailmanlaajuisesti vasta joka 20. tuote, mutta jo joka kolmas varastopaketti on varustettu rfid-tarralla.
Teknologian kasvuluvut ovat Deutsche Bankin mukaan joka tapauksessa kovaa luokkaa, vaikka eivät vastaakaan ennusteita ja hurjimpia toiveita. Se ennustaa, että rfid-teknologian myynnin liikevaihto kasvaa 2006–2016 Saksassa keskimäärin 19 prosentin vuosivauhtia 2,2 miljardiin euroon ja maailmanlaajuisesti 25 prosentin vauhtia 16 miljardiin euroon.
Kasvua jarruttavat Deutsche Bankin tutkijoiden mukaan tarjolla olevien ohjelmistojen yhteensopimattomuus. Edelleenkin tuottajien, logistiikasta vastaavien ja kaupan on vaikea löytää kompromisseja omien järjestelmiensä kesken. Markkinoilta puuttuuvat vieläkin edulliset ja täsmälliset standardiratkaisut rfid-teknologialle.
Saksalaispankki odottaa myös poliitikoilta ja televiranomaisilta toimenpiteitä, jotka helpottaisivat rfid-teknologian käyttöä kansainvälisessä kaupassa. Näitä toimenpiteitä olisivat muun muassa taajuuksien alueellinen yhdenmukaistaminen ja pidemmälle menevä standardisointi kansainvälisessä tavaraliikenteessä, tiedostoformaateissa tai teleliikenteen protokollissa
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (5)
Minusta se on kyllä uskomattoman paljon. Todella nopeasti levinnyt tuo rfid käyttö.
Minusta se on kyllä uskomattoman paljon. Todella nopeasti levinnyt tuo rfid käyttö.
Tässä tarkoitetaan tuotteella yhtä varastolavaa, jossa lavalla voi olla tuotteita esim 1000. Näihin varsinaisiin tuotteisiin ei ole rfid-tunnistetta laitettu.
Kun lukee alkuperäisen raportin jonka sanoma tässä jutussa onnistuttu muuttamaan, McKinseyn ennusteen mukaan 2010 joka toinen lava on rfid:llä varustettu ja joka 20. tuote, mikä on kyllä hillittömän paljon.
http://www.dbresearch.com/PROD/DBR_INTERNET_EN-PROD/PROD0000000000234947.pdf
Raportin sanoma on kyllä ihan toinen mistä tässä jutussa on revitelty otsikoita. MacKinseyn ennusteen mukaan 2010 jo joka toinen lava on varustettu tunnisteilla ja myös tuotteissa 1/20 kaikista myytävistä tuotteista on RFID tunnisteilla varustettuna mikä on myös uskomaton määrä kun miettii maailmassa kaupattavien tuotteiden massaa.
Standardit RFID tunnisteiden ja järjestelmien osalta on (www.epcglobalinc.org) olemassa ja 2005 tulleen Gen2 standardin myötä tällä hetkellä jokainen logistiikan käyttämä RFID tunniste on yhteensopiva minkä tahansa valmistajan lukijalaitteella. Ohjelmistopuolella yhteensopivuus on taattu EPCIS standardi tiedonvälitys rajanpinnan myötä, eli ongelma ei ole standardien olemassa olossa vaan siinä että niiden omaksuminen tulee viiveellä.