Lentokone täyteen provikkamainoksilla

12.12.2008 13:06 Eurooppalainen lomalentoyhtiö on täyttänyt satoja ylimääräisiä koneita provisiopohjaisilla mainoskampanjoilla, sanoo Platform-A:n Pohjois-Euroopan johtaja Per Kristian Tandberg. Saavutus pohjautuu nettimainonnan laajaan kohdentamiseen.
AOL:n omistaman Advertising.comin kesällä Yhdysvalloista alkanut roolin muutos Platform-A:ksi saavutti Suomen torstaina. Nyt Pasi Hokkasen vetämä Suomen tytäryhtiö käyttää uutta nimeä Platform-A Oy.
Eurooppalainen lomalentoyhtiö on Platform-A:n julkinen mannekiini. Per Kristian Tandberg selvittää, miten yhtiö toteuttaa tulosperustaista matkustajahankintaa TUIflyille, joka tekee yhteistyötä Suomessa Finnmatkojen kanssa.
– Tavoitamme enemmistön internetin käyttäjistä, Comscoren mukaan Suomessa noin 75 prosenttia. Tämän takia pystymme profiloimaan käyttäjät ja kohdistamaan mainokset oikein. Lentoyhtiön tapauksessa matkakohteista kiinnostuneille näytetään yhtiön tarjontaa ja annetaan heille mahdollisuus varata matka ja paikka koneeseen.
– Näemme ketkä ovat käyneet tutustumassa yhtiön matkoihin, vaikka he eivät olekaan ostaneet matkaan. Tälle ryhmälle näytämme uudestaan lentoyhtiön matkoja ja pyrimme näin saamaan kuluttajan aktivoitumaan tilaajaksi. Lennon lähtöajan lähestyessä voimme varmistaa koneen täyttymisen lyhyellä ja massiivisella kampanjalla, jolla tavoitetaan miljoonia kuluttajia kerralla.
– Nelivuotisen yhteistyömme aikana yhtiö on täyttänyt satoja ylimääräisiä koneita. Tässä on kysymys nimenomaan lisämyynnistä,Tandberg hehkuttaa.
Helpotusta internetin
mainosten ostamiseen
Time Warner -konserniin kuuluva AOL ryhtyi rakentamaan uutta, kaikenkattavaa nettimainonnan kokonaisratkaisua puolitoista vuotta sitten. Advertising.comin kylkeen liitettiin Tacoda, Adtech, Lightningcast, ThirdScreenMedia, Quigo ja Buyat.
Hankittujen yhtiöiden ratkaisut ja verkostot on integroitu osaksi toimintaa maa kerrallaan. Euroopassa nimenmuutos alkoi Saksassa ja Britanniasta. Suomi tulee jälkijoukossa.
Nimenmuutoksen lisäksi Suomessa käynnistyy Buyatin toiminnan ensi keväänä. Buyat kilpailee ruotsalaisen Tradedoublerin kanssa.
AOL hankki Buyatin tämä vuoden alussa. Vuoden 2007 lopulla se yritti ostaa Tradedoublerin, mutta osakkeenomistajat eivät suostuneet myymään kumppanuusmainonnan suuryritystä.
Platform-A:n kuningasajatus on tarjota selkeä ja kaiken kattava palvelu internet-mainonnan ostajille. Ostajan asema ei nettimaailmassa ole helppo, vaikka periaatteessa nettimainonnan tarkka kohdentaminen on helppoa. Sellaista tahoa, joka pystyisi myymään mainontaa yhdellä istumalla vaikka kaikkien it-palvelujen sivustoille, ei löydy.
Television
haastaja
Platform-A väittää, että se pystyy uuden alustansa ansiosta kilpailemaan kattavuudessa tv-mainonnan kanssa. Lisäksi nettivideomainonta on paljon halvempaa kuin tv-mainonta.
Platform-A Suomi tarjoaa mainostajille kohdennettua ja tuloksiin sidottua mainontaa. Se lupaa pääsyn internetin kattavimpiin markkinointiratkaisuihin ja parhaimpiin mainonnan optimointiteknologioihin. Lisäksi se mahdollistaa myös pääsyn AOL:n omistamien ja ylläpitämien sivujen verkostoon.
Toimitusjohtaja Hokkasen mukaan tytäryhtiö, kumppanuusverkosto Buyat, joka palkitsee jäseneksi liittyneet yhteistyökumppanit kustakin myyntitapahtumasta ja/tai kävijästä, aloittaa toimintansa keväällä 2009.
Jääkiekkofani Hokkanen nostaa esille Platform-A:n kumppanuuden NHL-joukkueen Washington Capitalsin kanssa. Se kiillottaa joukkueen brändia ja myy lippujen sen otteluihin.
Platform-A:n kautta myydään Suomessa muun muassa aikakauslehtien tilauksia. Tilauksen hankinnasta yritys saa 15 euron luokkaa olevan summan. Tunnetut brändit saavat palvelut halvemmalla, sillä niitä on helpompi myydä.
Yksilöllisempien tuotteiden myynti on kalliimpaa. Tandberg sanoo, että kalliin auton koeajoasiakkaan hankkiminen maksaa kymmenen kertaa enemmän kuin lehtitilauksen saaminen.
Vuonna 2007 Advertising.com Finland ilmoitti kaupparekisteriin 339 000 euron bruttotuloksen. Tilikauden tappio oli 518 000 euroa.
Suhteellisen pienet yritykset voivat pitää liikevaihtonsa piilossa kertomalla bruttotuloksen, jossa esitetään liikevaihto, valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos, valmistus omaan käyttöön, liiketoiminnan muut tuotot ja materiaalit ja palvelut yhteenlaskettuna. Hokkasen mukaan tämän vuoden liikevaihto kaksinkertaistuu viimevuotisesta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
"Näemme ketkä ovat käyneet tutustumassa yhtiön matkoihin, vaikka he eivät olekaan ostaneet matkaan. Tälle ryhmälle näytämme uudestaan lentoyhtiön matkoja ja pyrimme näin saamaan kuluttajan aktivoitumaan tilaajaksi."
Ainut aktivointi, minkä minulta saatte on se, että en taatusti osta teiltä.
Tämä nyt on vain minun mielipiteeni, mutta inhoan
tuputtamista ( ja puhelinmyyjiä ).