Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tulos ja liikevaihto jäävät odotuksista

Tekla varoitti tuloksestaan

15.12.2008 20:08 Ohjelmistoyhtiö Tekla laski arviotaan koko vuoden liiketuloksesta ja liikevaihdosta. Syynä alentuneisiin arvioihin on yhtiön mukaan rakennusalan heikentynyt tilanne.

Tekla arvioi, että liikevaihto kasvaa tänä vuonna kolme prosenttia 60 miljoonaan euroon, kun sen aiempi arvio liikevaihdon kasvuksi oli viisi prosenttia.

Liiketuloksen yhtiö odottaa heikentyvän noin 15 miljoonaan euroon vuotta aiemmasta noin 18 miljoonasta eurosta.

Yhtiö oli aiemmin ohjeistanut kolmannen neljänneksen katsauksen yhteydessä, että liiketulos jää hieman viime vuoden tasosta.

Tekla julkistaa tilinpäätöstiedotteensa 6. helmikuuta.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia

10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.


Kolme vuotta sitten

Toimittaja pummaa maailmanympärysmatkan Twitterin avulla

10.02.2009 The Guardian -lehteen kirjoittava Paul Smith aikoo matkustaa mahdollisimman kauas kotoa pelkästään Twitterin käyttäjien hyväntahtoisuuden avulla.

.