Ranskan Orangelta kiellettiin yksinoikeus iPhoneen
18.12.2008 11:27 Applen on annettava muidenkin operaattorien kuin Orangen myydä iPhonea Ranskassa, maan kilpailuviranomainen määräsi.
Päätös kumoaa yksinoikeussopimuksen, jonka turvin France Telecomin omistama Orange on voinut tarjota Applen älypuhelinta ainoana operaattorina maassa iPhonen viime vuoden julkaisusta lukien.
AP:n mukaan yksinoikeudesta valittanut Bouygues Telecom toivoo nyt pääsevänsä myymään iPhonea piakkoin.
Orange kuitenkin valittaa päätöksestä ja korostaa sen asettavan Ranskan radikaalisti erilaiseen asemaan verrattuna Saksaan, Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan ja Espanjaan, joissa maissa Apple on harrastanut yhden operaattorin politiikkaa.
Kilpailuviranomaisen päätös on vain välietappi selvitettäessä Bouyguesin syyskuisen valituksen pätevyyttä. Mutta viranomaisen mukaan Applen ja Orangen välinen sopimus aiheutti "vakavan ja välittömän uhan" kilpailulle.
Apple kertoi viime keväänä luopuvansa pääsääntöisesti iPhonen yksinoikeussopimuksista tietyin rajoituksin.
Suomessa iPhonea myy toistaiseksi ainoana operaattorina TeliaSonera.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
"Olet saksalainen - olet terroristi"
26.05.2009 Viime aikojen katsotuimpia saksalaisvideoita YouTubessa, "Du bist Terrorist" on varoitus yksityisyyttämme uhkaavasta isosta veljestä. Se on myös saksalaisten itsetuntoa kohottaneen kampanjan satiiri, joka sai kampanjasta vastanneen mainostoimiston uhittelemaan videontekijää oikeusjutulla.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (11)
On vaan tällä hetkellä halvempi ostaa puhelin Soneralta kun he myy sitä 519 euroa ja sen päälle kytkyhintaa tulee 24x1,99 euroa eli 566,76 kaikkinensa.
Pitää olla aika hölmö joka iPhonen haluaa Saunalahden tai DNA:n verkoon ja siitä lisää maksaa.
Quoted For Truth.
Wrong. Pointti siinä, että saisi ostaa kännykän ILMAN pakkonaintia operaattorin kanssa. Saa sitten valita ihan itse omine perusteineen, minkä operaattorin kautta palvelunsa hommaa.
Wrong. Pointti siinä, että saisi ostaa kännykän ILMAN pakkonaintia operaattorin kanssa. Saa sitten valita ihan itse omine perusteineen, minkä operaattorin kautta palvelunsa hommaa.
ostamaan. Ja luulleet että sen saa 199 eurolla ja Data-yhteydet ei maksa mitään.
Siksi Applen kannettavia ei myydäkkään alennuksella kuten muiden vanhoja malleja.
iPhone ei ole sen kummempi kuin Nokia, Samsung tai SonyEricssonkaan. Vai kiistätkö oman logiikkasi?
Samaahan voitaisiin soveltaa mihin vain. Saman kategorian tuotetta keneltä tahansa, ei mitään eroa, ei laadussa eikä hinnassa.
Veikkaisin tosin, että tuon näkemyksen taustalla on todellinen Apple-fani, joka ei koskaan kykene näkemään mitään huonoa Applen toiminnassa ja kaikki otetaan nöyränä vastaan ja perustellaan näinkin hienoilla argumenteilla.