Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
6000 euroa

Opi tästä: Mokkula pullautti jättilaskun

Kuva: Kirsi Salovaara / Lehtikuva

8.1.2009 18:22 Liikkuva laajakaista eli mokkula kävi omatoimisesti vaihtamassa verkon vahvempaan. Omistajalle kertyi tempusta rehvakas lasku.

Liikkuva laajakaista järjesti miehelle 6000 euron laskun yhden yön aikana. Asiasta kertoi ensimmäisenä torstain Satakunnan Kansa.

Lehden mukaan miekkonen avasi koneen illalla Kolarissa ja jätti sen yöksi auki. Aamulla laajakaistayhteys oli katkaistu, koska yön aikana laskua oli kertynyt 6 000 euroa.

Kone oli näet yöllä siirtynyt käyttämään Ruotsin tarjoamaa voimakkaampaa verkkoa. Useamman tunnin verkkovierailu Ruotsiin ei kuulu suomalaisen operaattorin tarjoamaan vapaaseen nettisurfailuun.

Ikävä ja kallis onnettomuus ei ole mitenkään ainutlaatuinen. Varsinkin raja-alueilla ongelma on hyvin tiedossa. DNA Finlandin johtaja Petteri Niemi kertoo lehdelle, että yhtiö lähettää kuukausittain 10–20 jättilaskua, jotka perustuvat toisen valtion verkon käyttöön.

Loppujen lopuksi operaattori ja mies puolittivat vahingon. Mies maksoi 3000 euroa vuodenvaihteessa, Satakunnan Kansa kertoo.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (49)

Huono 0
En tiedä kumman tyhmyyttä tämäkin tapahtuma enemmän oli; operaattorin joka sallii roamingin defaultina mokkulaliittymään vai asiakkaan joka ei laita roaming-estoa liittymäänsä. Joka tapauksesa siinä rohto tuohon ongelmaan.
Jari
Kännykkä ei kyllä irtaannu kotiverkosta jossei yhteys totaalisesti katkea. Kyllä sinnikkäällä asian ajamisella vastuuta voisi olla mahdollista syyttää enemmänkin operaattorin niskaan jos mokkula on ostettu operaattorilta.
JJ
Tuohon tarvittaiseen systeemi joka ensin vaatii puhelinsoiton jotta roaming aktivoituu.99% kuluttajista tuskin sitä kaipaa.

Ja siltikin kun mennään johonkin muuhun kuin omaan verkkoon tulisi varoitus joka vaatii erillisen hyväksymisen ja joak erikseen varoittaisi hinnoista.
A
Noita mokkuloita on myyty niin simppeleinä laitteina 'tökkää ja käytä' ettei siinä voi olettaa käyttäjän osaavan ajatella ulkomaiden verkkoja ja niiden estämisiä.. ja näyttääkö tuo laite mitenkään sitä, mihin se on kytkeytynyt kiinni vai onko se asteella 'kenttää löytyy -> käyttövalmis'

Jos tuo laite ei mitenkään näytä operaattoria mihin se on kytkeytyneenä ja kuten jutussa sanottiin että he olivat suomessa niin ei tavallisen mokkuloijan tarvitse osata ajatella tukiasemien peittoalueita tippaakaan, mielestäni tuossa voidaan tehdä olettaminen että kun ollaan suomessa, ja mokkula löytää verkon NIIN SE SILLOIN MYÖS ON KOTIVERKKO!

Mikäli tilanne oli arvaukseni kaltainen, en olisi maksanut mitään vaan riitauttanut asian.

Kännykkä onkin ihan eri asia, siitä näkee heti että mihin verkkoon ollaan kytkeytyneenä.. mites noissa mokkuloissa? (jos joku tietäis niin kerrohan)
Meikäläisen Masa
Mikä ihme siinä verkkovierailussa maksaa 6000 euroa?

Miten kustannus on perusteltavissa? Mistä se muodostuu?

Laillistettua rosvoustako?
Kysymyksiä
Tässä on kyse selkästi DNA verkkosuunnittelun jättivirheestä. Oikein suunniteltu verkko ei todellaakaan mahdollista Ylläkseltä sitä tilannetta, että vahvin signaali tulee ulkomailta. DNA verkkopeitto on suunniteltu virheellisesti tai on täysin puutteellinen. Jos verkkoa ei DNA:lla ole Suomessa, niin hakeehan tuo lähimmän verkon johon voi kytkeytyä. Suomessa kun on niin pässisti tehty, että kotimaiset operaattorit eivät roumaa toisten verkkoihin, niin tämänlainen pommi on täysin mahdollista. Tämä on täysin operaattorien vastuulle kuuluva ongelma, eikä voida mitenkään vaatia kuluttajaa osaavan edes aavistaa että keskellä kotimaata Ylläksellä känny roumaa Ruotsiin ja tekee pikku piikin. Tämä on kuluttajan kannalta force-major tilanne siinä mielessä, että kuluttaja ei tätä olisi pystynyt edes aavistamaan pahimmissa painajaisissaan, että tämänlainen moka on mahdollista. No onhan se kun operaattorin oma verkko on niin reikäinen että peittoa ei ole, niin otetaan lähin kuuluva ulkomainen, kun kotimaisia ei voi käyttää. Tämä mielestäni kuuluu täysin operaattorin pikkiin maksettavaksi, eikä asiakkaalta missään tapauksessa saa tämänlaista summaa periä operaattorin verkon vajavaisuuksien takia. Verkkoteknisesti homma on kyllä toiminut ihan oikein, mutta se johtuu pelkästään DNA verkon heikkoudesta ja sen puutteesta.

Jos DNA toimisi nyt oikein, niin se ottaisi homman omaan piikkiinsä ihan suosiolla ja ottaisi julkisuuspisteet kotiin luotettavana ja asiakkaan etua ajattelevana yrityksenä. Jos ei, niin viesti on selkeä = verkkomme on reikäinen - varo missä surffaat - saatat surffata venäjän verkoissa ja maksat miljoonan siitä lystistä.
DNA on DDR
Itselläni on Soneran liikkuva laajakaista, olkoon vaikka sokkula nimeltään. Automaationa liittymällä on gprs-roaming esto, eston saa pois jos haluaa käyttää dataa vieraassa verkossa, mutta tietämättä ei ainakaan tule laskulle ylläreitä. Eikö muilla oper. oikeasti ole tämmöistä??? Luvalla sanoen kuulostaa melko tyhmältä!
sokkula
No - ilmateitse Ruotsiin on 25km. Teorissa 30km kantama on ihan ok, mutta tämä edellyttää sitä että tuo Ruotsin täysin rajalla oleva tukiasema on suunnattu suoraan Suomeen ja DNA:lla ei ole yhtään tukiasemaa, jossa vahvempi signaali tuon 2Pir:n alueella (r=25km). Tämä tositarina kertoo vain kuinka heikko verkko DNA:lla on - ei muuta.

Säälittävää olla DNA:n asiakas. Sitä saa kun halvan ottaa. Tuolla rahalla voisi olla maailman kalleimman operaattorin asiakkaana (Sonera) muutaman vuoden.
elämä on
Sitä sen on kun warettaa pornoa torrenteina DNA:n mokkulalla.

Vain tuolla tavalla saa dataa kulkemaan roumattuna 6000€:n edestä. Ai niin... tietysti joku automaattinen Windows päivitys on ladattu juuri tuossa sillein sopivasti. Varmaan joku Visva SP1:n (miljardi Gigabyteä).

Oho faija - maksa mun puhelinlasku ;)
Hah hah - elämää on DNA:lla
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

NetHaggler tinkii automaattisesti verkkokauppojen hinnoista

26.05.2009 NetHaggler selvittää, saako kuluttajan verkkokaupasta halajamaa tuotetta halvemmalla muualta tai odottaa hinnan laskevan sopivalle tasolle.

.