Infineonin entistä johtajaa syytetään lahjottavuudesta

Infineonin lahjusjupakka on nyt tavoittanut myös sen entisen johtajan Ulrich Schumacherin
10.1.2009 10:50 Puolijohdeyritys Infineonin entistä johtajaa Ulrich Schumacheria syytetään lahjottavuudesta ja oikeuden harhauttamisesta. Syytetyn asianajajat kiistävät, että tämä olisi ottanut vastaan lahjusrahoja senttiäkään.
Schumacher-oikeudenkäyntiä odotetaan Münchenissä vielä keväällä. Esitutkinnasta vastaavat samat syyttäjäviranomaiset kuin vielä meneillään olevassa Siemens-prosessissa.
Syyttäjäviranomaiset ovat vahvistaneet pääpiirteissään Focus-lehden esittämät väitteet. Niiden mukaan Ulrich Schumacher olisi ottanut vastaan lahjusrahaa riihikuivana vähintään 300 000 euroa vuosien 2000-2003 välisenä aikana.
Rahat olisi luovuttanut hänelle Infineonin silloinen, ja sittemmin yrityksen muiden johtajien lahjonnasta vuonna 2006 tuomittu sponsorisopimusten välittäjä Udo Schneider. Tarkoituksena oli suostutella Schumache jatkamaan Infineonin autourheiluun kohdistunutta sponsoroimista.
Syyte oikeuden harhauttamisesta on perua Infineonin ja Schumacherin juristisesta välienselvittelystä hänen lähtönsä jälkeen vuonna 2004. Kun yritys empi 5,2 miljoonan euron kultaisessa kädenojennuksessaan, niin syytetty haki rahoja oikeusteitse - ja vakuutti silloin oikeudessa, ettei olisi saanut koskaan rahaa Schneiderilta.
Syytettyä Ulrich Schumacheria on rientänyt tukemaan müncheniläinen mikroelektroniikan professori Ingolf Ruge, joka oli Infineonin hallintoneuvostossa vuosina 1999-2005. Hän välitti kantanaan Süddeutsche Zeitungille:
- Näen tulevan prosessin Schumacherille mahdollisuutena todistaa viattomuutensa, hän sanoo. - On absurdi oletus, että joku, joka on syntynyt maailmaan kultainen lusikka suussaan ja joka on aina tienannut hyvin, olisi ottanut rahaa vastaan kirjekuorissa.
Ulrich Schumacher oli 90-luvun lopulla Siemensin nuorin johtaja, joka luotsasi konsernin puolijohteiden yksikön itsenäiseksi pörssiyritykseksi. Nyttemmin hän toimii kiinalaisen siruvalmistajan Grace Semiconductorin toimitusjohtajana.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
IBM opetti bi-ohjelmiston salat Tampereella
26.05.2009 Opiskelijat Tampereen teknillisessä yliopistossa saivat ensi käden oppia yritysmaailmassa paljon käytetystä business intelligence -ohjelmistosta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Ihmisiä ne rikkaatkin ovat, oli sitten kultainen lusikka missä tahansa syntymä hetkellä. Nämä johtajat kun pelaavat muiden rahoilla niin siinä helposti nousee homma hattuun ja sitä luulee olevansa erehtymätön ja kaikkitietävä.
lappen ranta, heinä vesi, kives järvi.
lahjottavuus = mahdollisuus, että joku voi ottaa rahaa vastaan. Se ei tarkoita välttämättä, että lahjonta olisi jo tapahtunut. esim. "kaikki ovat lahjottavissa". Se, että jotain epäillään lahjuspuuhaan sekaantumisesta pitäisi olla ennemminkin "epäillään vastaanottaneen lahjuksia".
mutta mikäs siinä, voihan sitä käyttää kummallisia käsitteitä "otsikon lyhentämiseksi" asian selkeyden kustannuksella, jos siltä tuntuu...
Epäilen, että tuollaisella ihmisellä on selvästi huonompi käsitys siitä, mitä raha on. Voisi kuvitella että he helpommin tunkevat itsensä tilanteeseen, jossa lahjuksia tulee sitten otettua.