CeBIT ei selviä kokonaan kolhuitta taantumasta

14.1.2009 16:06 Talous- ja finanssikriisistä mekään emme selviä täysin kolhuitta, totesi Hannoverin it-messujen CeBIT:in myyntipäällikkö tiedotustilaisuudessa Münchenissä.
Tapahtumaan odotetaan vierailijoita entiseen tapaan lähes puoli miljoonaa, mutta näytteillepanijoita viime vuotta vähemmän.
CeBIT järjestetään 3.-8. maaliskuuta Hannoverissa. It-alan jättimessujen odotetuin vieras on Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger. Hän on lupautunut avaamaan messut yhdessä liittokansleri Angela Merkelin kanssa.
Tämänvuotisten it-messujen kaksi tärkeintä teemaa ovat ”GreenIT” ja ”Webciety”. Ensinmainitussa on kysymys energiansäästöstä ja toisessa internetin sosiaalisista käyttösovellutuksista. Muita etukäteen korostettuja teemoja ovat muun muassa Open Source ja pk-yrityksiä palveleva tietotekniikka.
Messujen useissa konferensseissa tulevat puhumaan muun muassa Acerin toimitusjohtaja Gianfranco Lanci, Intelin hallintoneuvoston puheenjohtaja Craig Barrett, Alcatel-Lucentin toimitusjohtaja Ben Verwaayen ja Microsoftin huippujohtoon kuuluva Kevin Turner.
CeBIT yritti joitain vuosia sitten laajentua myös kuluttajaelektroniikan huipputapahtumaksi, mutta ei onnistunut rökittämään siinä toista saksalaistapahtumaa, joka syksy Berliiinissä järjestettäviä IFA-messuja. Nyt Hannoverin tapahtuma on saanut uutta paikallista painoa siitä, että Saksan toiset it-messut, Systems Münchenissä, jouduttiin panemaan viime syksynä jäihin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 15:55 Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 14:20 Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 14:16 Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Google: Näytä surfailusi, saat rahaa 14:20
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nokia hakee neljänneksi ahkerimmin patentteja
09.02.2007 Nokia on pysynyt maailman neljänneksi innokkaimpana patenttien hakijana yrityksistä. Maailman tekijänoikeusjärjestön WIPOn tilastojen mukaan viisi ahkerinta patentinhakijaa yrityksistä säilyivät muutenkin viime vuonna ennallaan.
Kolme vuotta sitten
Television hätätiedote ärsytti
09.02.2009 Hätätiedotteiden välitysjärjestelmää testataan jälleen radiossa kaikilla YLEn ja kaupallisilla kanavilla sekä televisiossa YLEn, MTV:n ja Nelosen kanavilla keskiviikkona hätänumeropäivänä. Abloyn tehdaspalo kuitenkin osoitti, että kaikki eivät pidä systeemiä yksiselitteisen hyvänä.
Taloussanomat
- Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi 16:50
- "Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä" 14:43
- Tänne tulevat uudet Prismat 14:48
- Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään 19:18
- Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä 17:15
- Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai? 15:47
- Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa 17:11
- Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon 20:18
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- "Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään 20:05
- » Taloussanomat.fi












