Saksan suurin Apple-kauppias irtisanoo

Saksan suurimman Apple-kauppiaan Berliinin myymälä
Kuva: Gravis
16.1.2009 15:17 Saksan suurin Apple-kauppias Gravis on pettynyt joulumyyntiinsä. Firman johtaja Archibald Horlitz on ilmoittanut työntekijöille suunnittelevansa irtisanomisia.
Kaiken piti olla toisin. Vielä joulukuun puolivälissä Saksan suurin Apple-kauppias Gravis oli menekkiinsä tyytyväinen. ”Meitä suhdanteellinen taantuma ei ole koskettanut”, kertoi johtaja Norbert Mohlberg VDI-Nachrichten-lehdelle.
Nyt Gravisin perustaja Horlitz on kertonut kirjeessään työntekijöille, että joulumyynnin suurista tavoitteista onkin jääty suurelta osin jälkeen. Viimeinen kvartaali oli edellistä vuotta heikompi. Koko vuoden liikevaihdon kasvoi tavoitellun 30 prosentin sijaan 10 prosenttia.
Yrityksen tiedottaja Oliver Middelhoff on vahvistanut golem.de:lle kirjeen autenttisuuden. Hän haluaa samalla leikata siipiä villeimmiltä huhuilta - mutta muotoilee lauseen, joka ei ole kovinkaan rauhoittava:
- Tässä ei ole kysymys työpaikkojen alasajosta 20 prosentilla. Ihan niin huonosti asiat eivät ole.
Gravisilla on Saksassa 30 myymälää, verkkokauppa ja noin 700 työntekijää. Viime vuoden liikevaihdossa se ylsi noin 155 miljoonaan euroon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja 14:05
- Comptel puolittaa osingon 14:00
- Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen 13:41
- Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee 09:48
- Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset 09:22
- Uusi iPad tulee maaliskuun alussa? 23:01
- Peliskene poimi presidentin palkinnon 15:55
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Microsoftilla koossa 10 000 patenttia
11.02.2009 Microsoftin panostus tutkimustyöhön näkyy patenttien määrän kasvussa. Yhtiölle myönnettiin äskettäin 10 000. patentti.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi














Kommentit (20)
Rotat jättävät uppoavan laivan(jolla ei kohta ole kipparia). Täysikin kassakirstu hupenee pian kun myyntiä ei ole ja markkinat janoavat uusia iTuotteita.
iPod-markkinat on kyllästetty; kilpailivat hengittävät niskaan ylivertaisilla tuotteilla ja iPhonekin floppasi. Bugiset käyttöjärjestelmäpäivitykset karkoittavat ne vähätkin yritysasiakkaat.
Kuka ostaisi Applen serverin? Ne, joilla on rahaa, ajavat jotain kökkökäyttistä, kun HP:n tai Ibarin myyntitykki sen heille möi, ja ne joilla on järkeä, ajavat linuxia. Onhan OSX robustia tavaraa, mutta linux vielä enemmän, ja rauta maksaa puolet Applen raudasta.