Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Levy-yhtiöt tottuvat nettiin

Musiikin verkkokauppa kasvaa kovaa tahtia

19.1.2009 13:24 Digitaalinen musiikkikauppa kasvoi viime vuonna neljänneksellä vuoteen 2007 verrattuna. Musiikkiteollisuuden laatiman raportin mukaan 95 prosenttia musiikin verkkolatauksista on laittomia.

Vuonna 2008 oli musiikin verkkokaupalle kuudes peräkkäinen kasvun vuosi. Digitaalisen musiikin kauppa kasvoi arviolta 25 prosenttia noin 3,7 miljardiin dollariin eli noin 2,8 miljardiin euroon.

Levy-yhtiöitä edustavan IFPI:n raportin mukaan musiikkiteollisuuden verkkokaupan tuottoprosentti on korkeampi kuin sanomalehtien, aikakauslehtien ja elokuva-alan yhteensä.

Levy-yhtiöt ovat viime vuoden aikana yhä enemmän alkaneet käyttää verkkoa yhtenä myyntikanavanaan. Kansainvälinen musiikkialan järjestö IFPI:n raportti esittelee iTunesin ja Amazonin verkkokauppojen lisäksi muun muassa viime vuonna avatut Nokian Comes with Music- sekä Sony Ericssonin PlayNow-palvelut.

Piratismi maksoi 30 000
työpaikkaa Britanniassa

IFPI:n arvion mukaan viime vuonna verkosta ladattiin laittomasti yli 40 miljardia tiedostoa, mikä on noin 95 prosenttia kaikista verkosta ladatuista tiedostoista.

Tutkimusyhtiö Jupiter Research arvioi, että levy-yhtiöt menettävät Britanniassa vuosittain noin 180 miljoonaa puntaa, eli lähes 200 miljoonaa euroa.

Jupiter Researchin mukaan 16 prosenttia Euroopan netin käyttäjistä latasi musiikkia laittomasti viime vuonna.

Konsulttiyhtiö Europe Economics arvioi, että piratismin ansiosta musiikki-, elokuva- ja tv-alalla menetetään Britanniassa 30 000 työpaikkaa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (11)

Huono 0
Konsulttiyhtiö Europe Economics arvioi, että piratismin ansiosta musiikki-, elokuva- ja tv-alalla menetetään Britanniassa 30 000 työpaikkaa.
Tämä on kyllä jo aika paksua. Tuskinpa "saamatta jääneet tuotot" työpaikoiksi muuttuisivat vaan pikemminkin palkkioiksi johtajille ja osingoiksi omistajille.
JJ
Musiikkiteollisuuden laatiman raportin mukaan 95 prosenttia musiikin verkkolatauksista on laittomia.

Huom sanat: "Musiikkiteollisuuden laatiman raportin"tuloksilla ei siis ole merkitystä...

Musiikinkuuntelijoiden tekemän tutkimuksen mukaan 100% musiikkiteollisuuden tekemistä "tutkimuksista" on puhdasta hevosenlantaa ja kelpaa vain siihen tarkoitettuun tehtävään.
Tutkimuksen tutkimus
Home taping is killing music :'(

Artistit kuolee nälkään :'(
Nyyh yhyy
Millä muulla alalla 95% kauppatavarasta liikkuu laittomia teitä ja samalla kaupan arvo kasvaa 25% vuosivauhtia?

Sama raportti muuten kertoo myös, että euroopassa vain 18% internet-käyttäjistä jakaa tiedostoja laittomasti. Joko nämä harvat sitten vaan jakaa niitä niin pirun paljon tai sitten lukuja on ainakin jossain määrin vedetty hatusta.
Joka tapauksessa raportin mukaan ratkaisu ongelmaan on tekijänoikeusrikkojien internet-yhteyden sulkeminen määräajaksi kuten mm. Ranskassa ja Briteissä suunnitellaan.

Nuottivihot, pianorullat, äänilevyt, radio, c-kasetit ja cd-r -levyt ovat kaikki josain vaiheessa olleet tuhoamassa musiikkiteollisuutta. Jotenkin laajakaistayhteydet tuntuvat sopivan tuohon jatkoksi kohtuu hyvin.
74% tilastoista on keksittyjä
Huono 5
Säälittävä propaganda jatkuu. Kuluttajan rahoista kilpailee aika paljon muitakin houkuttelevia tuotteita kuin musiikki. Itse asiassa enemmän koko ajan. Levy-yhtiöt voisivat jo irtautua menneisyydestä.

Ja mitä muovilätysköiden ostamiseen ylipäänsä tulee, niin jo on kumma elleivät voitot riitä aikana jolloin jengi ostaa itselleen esim. kokonaisia televisiosarjoja. Pelkkä ajatus olisi ollut aikoinaan täysin absurdi.
Simuna
Huono 5
Piratismi maksoi 30 000
työpaikkaa Britanniassa

Ja levy-yhtiöiden ryöstökatteet veivät taas tänä vuona tuhansien artistien ja kuluttajien rahat. IFPI voisi laskea kuinka monta suuta sillä summalla voisi elättää..
DC
Huono 4
Tutkimusyhtiö Jupiter Research arvioi, että levy-yhtiöt menettävät Britanniassa vuosittain noin 180 miljoonaa puntaa, eli lähes 200 miljoonaa euroa

Suoraan sanottuna paskapuhetta.

Luulenpa että laskelma perustuu siihen että kaikki "laittomasti" ladattu musiikki olisi ostettu, jos sitä ei olisi saanut ilmaiseksi.

Suurimmalla osalla lataajista ei luultavasti ole edes tuloja, paitsi viikkorahat, joten se siitä laskelmasta.
Propaganda rules
Huono 6
Tutkimusyhtiö Jupiter Research arvioi, että levy-yhtiöt menettävät Britanniassa vuosittain noin 180 miljoonaa puntaa, eli lähes 200 miljoonaa euroa.
.

Toinen seikka on se, että ilmaiseksi ottaa vaikka kaiken minkä saa, mutta jos joutuu maksamaan, niin sitten tulee pakostikin valintojen eteen ja karsii suurimman osan pois. Pätee muuten muuhunkin kuin musiikin lataamiseen.
Propaganda rules 2
Huono 2
Millä muulla alalla 95% kauppatavarasta liikkuu laittomia teitä ja samalla kaupan arvo kasvaa 25% vuosivauhtia?

Huumeissa?
.,.
Huono 2
Huumeissa?

Meinaatko että 5% huumeista olisi laillisia? Ei taida olla. Jos taas otetaan mukaan lailliset tuotteet (lääkkeet, tupakka, alkoholi), on laillisten osuus varmaan se 95%...
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Brittiteini viettää netissä 31 tuntia viikossa

11.02.2009 Teini-ikäiset britit käyttävät nettiä viikossa kolme tuntia läksyjen tekemiseen ja puolitoista tuntia musiikin lataamiseen.

.