Pk-yritykset pitävät it:tä tärkeänä
20.1.2009 16:48 Pk-yrityksistä 88 prosenttia arvioi tietotekniikkaratkaisujen olevan keskeisessä roolissa liiketoiminnassaan. Ja liikevaihtoaan eniten kasvattaneet muita yrityksiä merkittävämmäksi.
Tällaiseen yhteenvetoon päätyi EmCe Solution Partner Oy tutkittuaan pk-yritysten tietotekniikan käyttöä ja haasteita yli sadan pk-yrityksen toimitus- sekä talous- ja tietohallintojohtajan vastausten kautta.
Vastaajista lähes puolet (43 %) oli sitä mieltä, että tietotekniikkainvestoinnit kasvavat seuraavien kolmen vuoden aikana. Eniten investointien kasvuun uskoivat paljon kasvaneet ja henkilöstömäärältään suurimmat (yli 50 työntekijää) pk-yritykset.
Kaksi kolmasosaa vastaajista (68 %) aikoo myös ostaa tietotekniikkaa palveluna seuraavan kolmen vuoden aikana. Tietotekniikkaa palveluna aikovat ostaa erityisesti paljon kasvaneet ja suurimmat pk-yritykset.
– Pk-yrityksissä ei yleensä ole omaa it-osastoa ja ostopäätöksen tekee usein toimitusjohtaja, jolle liiketoimintahaasteiden ratkaiseminen on teknologiaa tärkeämpää. Palveluna ostaminen on siksi erittäin houkutteleva vaihtoehto pk-yritykselle, EmCen toimitusjohtaja Markus Backlund sanoo tiedotteen mukaan.
Taloushallinnon sovellus
lähes kaikilla
Liiketoimintasovelluksista vastaajilla on tällä hetkellä käytössään eniten taloushallinnon (98 %) ja palkanlaskennan (82 %) sovelluksia. Tärkeimmiksi liiketoimintasovelluksiksi oman toiminnan kannalta seuraavan kolmen vuoden aikana koetaan taloushallinnon (97 %), palkanlaskennan (82 %), asiakkuuksien hallinnan (75 %) ja sähköisen laskutuksen (74 %) sovellukset.
Varsinkin asiakkuuksien hallinnan ja sähköisen laskutuksen sovellusten käytön odotetaan kasvavan eniten kolmen seuraavan vuoden aikana. Jälleen eniten liikevaihtoaan kasvattaneissa pk-yrityksissä sovellukset koetaan keskimääräistä tärkeämmäksi tulevaisuudessa kuin muissa yrityksissä.
Tärkeimmiksi teknologiaratkaisuiksi seuraavan kolmen vuoden aikana pk-yritykset nimesivät varmistuspalvelut (83 %) ja etäkäyttöön (77 %) liittyvät ratkaisut. Vastaajat ovat ulkoistaneet eniten mikrotukea (56 % vastaajista) ja tietoturvaa (46 % vastaajista). Vähiten on ulkoistettu taloushallintoa (9 % vastaajista) ja palkanlaskentaa (23 % vastaajista).
Tärkeimmät kriteerit tietotekniikkakumppanin valinnassa ovat palvelun laatu ja joustavuus sekä asiakkaan toiminnan ymmärtäminen ja asiakassuhteen laadukas hoitaminen. Tämän jälkeen tärkeysjärjestyksessä tulivat palvelujen hinta, kumppanin tarjonnan laajuus ja maine. Tietotekniikkakumppanin koolla ei ollut merkitystä vastaajille.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa 10:00
- Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota 09:20
- Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta 16:47
- Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin 15:00
- Elisan tulos parani yllättäen 14:57
- Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä 14:48
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta 08:40
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Apple irvailee mainoksissaan Microsoftin Vistalle
04.02.2007 Microsoftin kilpailija Apple hyökkää jättikampanjalla lanseerattua Vista-käyttöjärjestelmää vastaan omilla pilkkamainoksillaan.
Kolme vuotta sitten
Sosiaalinen paine puskee suuria ikäluokkia mobiilipalveluihin
04.02.2009 Jenni Niemelä-Nyrhinen huomasi väitöskirjaa pakertaessaan, että 50–60-vuotiaat eivät juurikaan arastele mobiiliteknologiaa. Palveluja ei koeta kovin hyödyllisiksi, joskin sosiaalinen paine patistaa käyttämään niitä.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- Sota-ajan Jallu palaa takaisin 15:52
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (1)
Jaa, mitenkähän ilman sitä pärjäisi?
Outo yhteenveto/otsikointi, kun tutkimus ilmiselvästi kartoitti hankintahalukkuutta/-tarvetta.