Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

EQ:n Honko: Nokia tuotti pettymyksen

Kuva: Taloussanomat

22.1.2009 14:12 EQ Pankin analyytikko Jari Honko pettyi Nokian tulokseen erityisesti kännykkäpuolen osalta. Kännykkämarkkinan tilanne on odotettuakin heikompi. Myös osingon reilu leikkaus oli yllätys.

EQ Pankin analyytikko Jari Honko kuvailee Nokian tulosta pettymykseksi. Hänen mukaansa erityisesti laite- ja palveluyksikön eli Devices & Servicesin liikevoittoprosentin voimakas lasku oli pettymys.

– Kännykkämarkkina on pysähtynyt jouluna seinään jopa pahemmin kuin oli odotettu. Kännykkäpuolen marginaalin putoaminen 12,1 prosenttiin on todella iso pettymys. Kun kuluvan vuoden volyymiennustetta on jo tammikuun aikana pudotettu lisää, niin uskon markkinaodotusten Nokian osakekohtaisesta tuloksesta vuodelle 2009 tulevan rankasti alas, Honko kommentoi.

Devices & Servicesin liikevoittomarginaali laski 12,1 prosenttiin loka–joulukuussa vuodentakaisesta 22,8 prosentista. Marginaali kuvaa liikevoiton osuutta liikevaihdosta.

Nokia yllätti markkinat leikkaamalla osinkoa reippaasti. Honko totesi, että osingon suuri pudotus on historiallisesti harvinaista, sillä yhtiön politiikkana on ollut maksaa tasaista osinkoa.

– Osingon pudotus 40 senttiin signaloi erittäin vahvasti, mitä ehkä vielä on odotettavissa.

Markkinoilla oltiin odotettu osingoksi 0,52 euroa osakkeelta uutistoimisto Bloombergin ennusteen mukaan. Vuodelta 2007 osinkoa jaettiin 0,53 euroa osakkeelta.

Jutun kirjoitti: Tuija Helenelund

Tuija Helenelund

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (7)

Huono 0
Digitoday voisi muuttaa nimensä Nokiatodayksi.
asdf
Huono 2
Tarkoittaako asdf nyt sitä, että Digitodayn ei pitäisi kirjoittaa Suomen kansantaloudelle merkittävimmän yksittäisen toimijan tuloksesta laajalti? Miksi ei?

Tulos on huono vain odotuksiin nähden, ei se reaalisesti niin huono ole kun voittoa tehdään ja markkinaosuus on säilynyt käytännössä samana, vaikka rupuisemmassa kunnossa olevat kilpailijat (Sony ja Motorola) polkevatkin epätoivoissaan markkinoita. Myös kohuttu iPhone on ainakin tällä hetkellä lähes merkityksetön tekijä Nokian kannalta.
JanneS
Huono 1
Ehkäpä kannattaisi miettiä mieluummin mistä saisi niitä uusia "yksittäisiä toimijoita" sillä Nokia on enemmän kuitenkin ulkomaalainen firma nykyään vaikka kuinka haluaa ihmiset nähdä unta sen suomalaisuudesta.
Mjoo
Huono 2
...sillä Nokia on enemmän kuitenkin ulkomaalainen firma nykyään vaikka kuinka haluaa ihmiset nähdä unta sen suomalaisuudesta.

Nokian pääkonttori oli Suomessa kun viimeksi tuon unen näin.
JanneS
Huono 3
Tarkoittaako asdf nyt sitä, että Digitodayn ei pitäisi kirjoittaa Suomen kansantaloudelle merkittävimmän yksittäisen toimijan tuloksesta laajalti? Miksi ei?

Pointtini oli, ettei ole mitään järkeä tunkea uutislistaa täyteen uutisia yhdestä ainoasta tapahtumasta. Tälläkin hetkellä laskin sieltä 13 suoraan Nokiaa koskevaa uutista.

Jos ei mitenkään viitsi raapustaa kasaan yhtä koostetta neljännesvuosikatsauksesta vaan kaikesta pitää tiedottaa heti, niin mikroblogi tai päivittyvä uutinen olisi ehdottomasti paras ratkaisu.
asdf
Huono 2
Jos ei mitenkään viitsi raapustaa kasaan yhtä koostetta neljännesvuosikatsauksesta vaan kaikesta pitää tiedottaa heti, niin mikroblogi tai päivittyvä uutinen olisi ehdottomasti paras ratkaisu.

Ainakin mun Firefoxissani on sellainen ominaisuus, että linkkiotsikkoa ei ole ihan pakko avata jos ei halua juttua lukea.

Vakavissaan, minusta on hyvä että asiaa käsitellään monelta puolelta ja eri näkemyksin. Pääsääntöisesti Nokia-uutisointi on aika neutraalia/negatiivista tällä hetkellä ja minusta Nokiatoday-heitto oli vähän kohtuuton.
JanneS
Huono 0
asdf:llä on mielestäni täysi oikeus tölviä täysin vailla kohtuutta tai hyviä perusteita niin digitodayta kuin Nokiaakin tällä palstalla.

Tämän palstan primäärifunktio on pahan olon oksentaminen kaikkien ihailtavaksi ja sellaisena palvelee erittäin tärkeää kansanterveydellistä funktiota.

Ehdotankin siis, että päivän kohtuuttomin vuodatus palkittaisiin aina vaikka hatullisella...no jotakin.

On sitten hyvä mieli kaikilla ja maassa rauha.
Vaarilla on saari ja se hiiala hiiala on
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.