Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia ei leikkaa johdon palkkioita

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

22.1.2009 13:47 Nokian hallitus ehdottaa, että heikentyvistä talousnäkymistä huolimatta hallitusjäsenten 440 000–130 000 euron vuosipalkkiot pidetään ennallaan tänäkin vuonna.

Nokian hallituksella ei ole 23. huhtikuuta kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle kovin yllätyksellisiä ehdotuksia.

Nimitysvaliokunta nostaisi hallitukseen yhden uuden jäsenen, ranskalaisen PSA Peugeot Citroën -yhtymän talousjohtajan, tohtori Isabel Marey-Semperin.

Muut hallituksen kymmenen nykyistä jäsentä saisivat jatkaa tehtävissään.

Nokian hallitus näyttää uskovan, että näinä vaikeina aikoina yrityksen sisäinen kannustavuus on tärkeää. Siksipä hallitustyöskentelyn palkkiot pitää säilyttää samalla tasolla kuin viime vuonnakin.

Hallituksen puheenjohtaja saisi ahkeroinnistaan 440 000, varapuheenjohtaja 150 000 ja hallituksen rivijäsen 130 000 euroa vuodessa.

Tarkastusvaliokunnan ja henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtajat saisivat 25 000 euron vuosipalkkion, jäsenille heruisi 10 000 euroa.

Ilmeisesti sitoutumisen lisäämiseksi yhtiö maksaisi hallituspalkkioista noin 40 prosenttia markkinoilta hankittavilla Nokian osakkeilla.

Hallitus pyytää yhtiökokoukselta myös valtuuksia enintään 360 miljoonan oman osakkeen hankkimiseksi ensi vuoden kesään mennessä. Tarkkoja suunnitelmia ostoksen ajankohdasta yhtiöllä ei ole, ei ainakaan tälle vuodelle.

Jutun kirjoitti: Petri Korhonen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (10)

Missäs Nokia Faniboit nyt on?
Hammer
Huono 2
Parannus otsikkoon:

Nokia ei leikkaa johdon palkkioita - Työntekijöiden vähentämiset riittävät.
SC
Missäs Nokia Faniboit nyt on?

Ei välttämättä liippaa itse aihetta, mutta eikös Apple ole juuri tutkinnan alla tiedottamisrikoksesta?

Tuotteiden käyttäjät ja yritys aivan eri asioita...
Bad apple in the basket
Huono 2
moniko firma ylipäätään leikkaa hallituksen palkkioita? Aika harvassa ovat.
JJ
Huono 2
Todella tylyä toimintaa. Helpolla olisi saanut kilpeä hieman kiiltävämmäksi edes nimellisellä leikkauksella.
Ollila
Huono 2
Kuka oikeasti kuvittelee että palkan määrällä olisi mitään tekemistä siihen kuinka innokkaasti ja hyvin henkilö hoitaa tehtävänsä? Näille johtajien palkoille ei voi muuta kuin nauraa makeasti ja saa vain ihmetellä miten osakkeenomistajat suostuvat tällaiseen "Keisarin uudet vaatteet" -tyyliseen meininkiin! :)
Itse olisin, rivityöntekijänä, valmis vähentämään palkkaani jos firmani olisi kovassa ahdingossa.
Keisarin uudet vaatteet
Huono 2
Muistelen että keväällä oli isot otsikot tyyliin "Kallasvuon palkka tuplaantui 3,4 miljoonaan euroon" oliko korotus ansaittu, puolittuuko Kallasvuon palkka nyt?
plah
Huono 2
Nokia vähentää henkilökuntaa...

Heittäkää nyt helvetissä ne pari johtajaa pihalle, jotka pari vuotta sitten uhosivat, ettei kosketusnäytöillä ole tulevaisuutta!

Uskon, että nämä samat kalkkikset olivat ruorissa silloin kun simpukoilla ei muka ollut tulevaisuutta! Jos ei ole ideoita itsellä, ei kannata arvostella niitä, joilla on!!!

Miten se voi olla mahdollista, että Nokian johto (pari tolloa) on ainoa, joka ei tajua missä mennään. Tavallinen kadunmieskin on ihmetellyt Nokian kännykkämalleja ja käsittämätöntä perässähiihtämistä. Ollilan aikana Nokia näytti suuntaa mutta nyt laahaa perässä yrittäen kopioida muila. VOI PER..LE.

Vielä voisi pelastaa Nokian, jos löytyisi NÄKIJÖITÄ yhtiön palvelukseen... johtotasolle. On kuitenkin kiire, sillä resurssit vähenee koko ajan.

osakkeenomistaja
psp
Huono 4
Kyllähän noilla palkkioilla pitäisi useamman työntekijän remmissä, mutta ainut oikea tapa pitää yritys ryhdissä ja kohti kasvulukuja on motivoida ja sitouttaa johto tehtäviinsä kunnollisilla palkkioilla. Naurettavan pieniä ne ovat kuitenkin versus muiden globaalien yritysten johtajien palkkioihin.
Kari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.