Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Prioriteettina kustannusten vähentäminen

Nokia lupaa kaameaa alkuvuotta

Kuva: Reuters / Lehtikuva

22.1.2009 13:39 Viime vuoden surkean tuloksen torstaina julkistanut Nokia odottaa alkaneesta vuodesta pahaa. Matkapuhelinmarkkinat rojahtavat pahemmin kuin kertaakaan 1980-luvun jälkeen.

Matkapuhelinmarkkina on kasvanut nopeasti joka vuosi 1980-luvulta alkaen. Ainoa poikkeus oli vuosi 2001, jolloin myynti pieneni viisi prosenttia. Tästä vuodesta on tulossa pahempi.

Maailmanlaajuiseksi revennyt taantuma on iskenyt puhelinmarkkinoihin nopeasti. Joulukuussa Nokia varoitti, että matkapuhelinten kappalemääräinen myynti pienenee tänä vuonna vähintään viisi prosenttia viime vuodesta. Nyt yhtiö arvioi, että myynti pienenee noin kymmenen prosenttia. Nokia odottaa, että vuoden alkupuolisko on loppuvuotta synkempi.

Uutistoimisto Reutersin äskettäisen kyselyn mukaan analyytikot odottavat puhelinmarkkinoiden supistuvan keskimäärin kahdeksan prosenttia 1,13 miljardiin puhelimeen. Vielä marraskuussa analyytikot povasivat tälle vuodelle kolmen prosentin kasvua.

Nokia ilmoitti torstaina, että sen tavoitteena on edelleen kasvattaa markkinaosuuttaan matkapuhelimissa. Samaan aikaan toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoi, että kokonaiskustannusten vähentäminen ja vahvan pääomarakenteen säilyttäminen ovat "kirkkaasti tärkein prioriteetti".

Kallasvuo sanoi, että makrotaloudellinen toimintaympäristö on heikentynyt viime viikkoina erittäin nopeasti.

– Kuluttajien vielä entistäkin heikompi luottamus, ennätykselliset valuuttakurssivaihtelut ja luotonsaantimahdollisuuksien heikentyminen vaikuttavat edelleen toimialaamme, hän sanoi.

Vuoden loppu
sujui kehnosti

Markkinasukellus alkoi jo viime vuoden lopulla. Nokia pudotti marraskuussa vuoden viimeisen neljänneksen markkina-arvion 330 miljoonaan laitteeseen. Joulukuussa yhtiö tyytyi toteamaan, että toteutuva myynti tulee olemaan tätä pienempi.

Torstaina Nokia sitten paljasti täsmentyneen arvionsa, jonka mukaan loka–joulukuussa myytiin yhteensä vain 305 miljoonaa puhelinta. Markkina supistui edellisen vuoden vastaavasta ajasta yhdeksän prosenttia.

Nokian oma myynti sakkasi vielä pahemmin, viisitoista prosenttia 113 miljoonaan puhelimeen.

Vuoden lopun alamäki hyydytti myös koko vuoden markkinakasvua.

Matkapuhelimia myytiin toissa vuonna Nokian arvion mukaan 1,14 miljardia kappaletta. Alun perin yhtiö arvioi viime vuoden myynniksi 1,26 miljardia puhelinta, mutta marraskuussa arvioi laski 1,24 miljardiin. Joulukuussa Nokia tyytyi sanomaan, että myynti tulee olemaan marraskuista arviota pienempi.

Torstaina Nokian arvio viime vuoden myynnistä täsmentyi 1,21 miljardiin puhelimeen.

Verkkomarkkinoille
pudotusta

Nokia toisti torstaina joulukuisen arvionsa, jonka mukaan langattomien ja kiinteiden verkkojen markkinat supistuvat tänä vuonna euromääräisesti vähintään viisi prosenttia viime vuodesta.

Nokian ja Nokia Siemens Networksin tavoitteen ilmoitettiin edelleen olevan se, että NSN:n markkinaosuus säilyy tänä vuonna viime vuoden tasolla.

Jutun kirjoitti: Hannu Sokala

Hannu Sokala

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.