Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
1,2 miljoonan euron liikevaihtovaikutus

Basware ostaa Itellan Norjan laskuautomaatioliiketoiminnan

26.1.2009 12:09 Basware Norjan tytäryhtiö Basware AS on tänään sopinut liiketoimintakaupasta, jolla Basware ostaa Itella Information AS:n laskuautomaatioratkaisuliiketoiminnan Norjassa.

Kauppahinta on 7,25 miljoonaa Norjan kruunua eli noin 0,8 miljoonaa euroa).

Itellan liiketoiminnan parissa työskentelee viisi henkilöä, jotka siirtyvät kaupan yhteydessä Baswaren palvelukseen.  Ostettavalla liiketoimintayksiköllä on noin 60 loppuasiakasta Norjassa.

Kauppahinta maksetaan tiedotteen mukaan käteisellä kaupan toteutumispäivänä 1.4.2009. Lisäksi Basware voi maksaa viimeistään helmikuussa 2010 enintään 7,0 miljoonan Norjan kruunun (0,77 miljoonaa euroa) suuruisen lisäkauppahinnan, joka määräytyy ostettavan liiketoiminnan vuoden 2009 palvelumyynnin volyymin perusteella.

Kaupan arvioidaan kasvattavan Baswaren vuoden 2009 EPP Automation Services -liikevaihtoa noin 1,2 miljoonaa euroa.

Itellan laskuautomaatioratkaisuliiketoiminnan vuoden 2008 liikevaihto oli noin 12 miljoonaa Norjan kruunua (noin 1,33 miljoonaa euroa) ja liiketoiminnan kerrotaan olleen voitollista. Liiketoiminta on pääosin jatkuvaveloitteista, software as a service- eli SaaS-liiketoimintaa ja sen teknisenä alustana toimii Baswaren ostolaskujen käsittelytuote.

– Liiketoimintakauppa vahvistaa asemaamme hankinnasta maksuun- eli purchase to pay -markkinoilla Norjassa ja laajentaa nykyistä EPP Automation Services -palvelutarjontaamme paikallisesti.  Kaupan myötä saamme arvokasta osaamista kilpailukykymme parantamiseksi, Baswaren toimitusjohtaja Ilkka Sihvo sanoo.

Espoossa pääkonttoriaan pitävällä Baswarella on tytäryhtiöt Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa, Saksassa, Hollannissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Vuoden 2007 liikevaihto oli 73 miljoonaa euroa. Työntekijöitä on tällä hetkellä yli 650.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.