Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vähentää 6000 työpaikkaa tänä vuonna

Philipsin tulos luiskahti tappiolle

Philipsin tulos upposi pinnan alle.

26.1.2009 15:56 Elektroniikkajätti Philips teki viime vuoden lopussa tappiota ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Jatko ei näytä juuri paremmalta.

Maailmantalouden taantuma on iskenyt myös elektroniikkavalmistaja Royal Philips Electronicsiin. Yhtiö teki viime vuoden loka–joulukuussa tappiota ensimmäisen kerran vuosiin. Taustalla olivat osin alaskirjaukset näyttövalmistaja LG Displaysta ja puolijohdeyhtiö NXP:stä, joista Philips on omistanut osuuden.

– Neljännen neljänneksen tuloksemme vahvistaa joulukuun alun käsityksemme, jonka mukaan talouden näkymät ovat heikentymässä ja tästä vuodesta tulee todennäköisesti hyvin haastava, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

Neljännen neljänneksen nettotappio painui 1,5 miljardiin euroon eli 1,57 euroon osakkeelta, kun tulos vuotta aikaisemmin oli 1,4 miljardia euroa eli 1,30 euroa voitollinen. Tappiota kertyi selvästi odotettua enemmän.

Kyseessä oli Philipsin ensimmäinen tappioneljännes sitten vuoden vuoden 2003 ensimmäisen neljänneksen. Yhtiö ilmoitti viime joulukuussa, että se ei yllä tavoitteeseensa tuplata osakekohtainen tulos vuoteen 2010 mennessä, koska heikentyvä talous kutistaa elektroniikan myyntiä. Erityisesti on tämä on näkynyt kulutuselektroniikkaa valmistavassa yksikössä, joka valmistaa muun muassa televisioita, mp3-soittimia, sähköparranajokoneita ja hammasharjoja.

Liikevaihto laski 7,6 miljardiin euroon 8,4 miljardista eurosta, kun ennuste oli 7,2 miljardia euroa.

Philips aikoo maksaa edellisvuoden suuruisen osingon eli 0,70 euroa osakkeelta. Sen sijaan osakkeiden takaisinostot pysäytetään kassan säilyttämiseksi.

Yhtiö aikoo myös vauhdittaa toimintansa uudelleenjärjestelyä. Osana näitä ohjelmia on 6000 työntekijän vähentäminen tämän vuoden aikana, jolla yhtiö tavoittelee 400 miljoonan vuosisäästöä, alkaen jo ensi syksystä lähtien.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat-Reuters-Digitoday

Taloussanomat-Reuters-Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Veikkaisin että tämän teollisuuden alan (LG, Matsushita, Philips, Samsung, Sony) osalta kaikkien tulokset tulevat olemaan negitiivisiä, Applea en tähän laske koska heidän tuotevalikoima on enemmän IT pohjaista ja viihdetuotteiden valikoima varsin suppea/halpaa kamaa (MP3). Puhelimia en laske viihderomppeiden joukkoon vaikka ehkä pitäisi.
Kartsa
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.