Tietotekniikka-ala porskuttaa taantumaa vastaan

Kuva: Petri Korhonen
28.1.2009 13:43 Tietotekniikka-alan tilaukset kasvoivat viime vuoden lopussa. Myös tilauskanta on kasvussa, kertoo Teknologiateollisuuden suhdannekatsaus. Elektroniikka- ja sähköteollisuuden näkymät ovat kuitenkin synkemmät.
Tietotekniikka-alan yritysten liikevaihto kasvoi viime vuonna runsaat 10 prosenttia verrattuna vuoteen 2007. Liikevaihto oli lähes seitsemän miljardia euroa, raportoi EK:n alainen Teknologiateollisuus.
Teknologiateollisuuden toimialajaossa tietotekniikka-alaan kuuluu it-palvelu- ja ohjelmistoyrityksiä kuten Tieto, Logica, Fujitsu Services ja F-Secure.
Kaikkien Teknologiateollisuuden yritysten uudet tilaukset laskivat vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä euromääräisesti jopa 47 prosenttia verrattuna vuoden 2007 vastaavaan aikaan.
Sen sijaan tietotekniikka-alan tilaukset nousivat viime vuoden loka–joulukuussa euromääräisesti 17 prosenttia verrattuna toissavuoden vastaavaan aikaan.
Tietotekniikka-alan vauhti vain kiihtyi loppuvuodesta. Heinä–syyskuuhun verrattuna tilaukset lisääntyivät 59 prosenttia loppuvuoden aikana. Kaikkien Teknologiateollisuuden piiriin kuuluvilla yrityksillä tilaukset laskivat 48 prosenttia.
– Tietotekniikka-ala on kasvanut 22 peräkkäistä vuotta, vain vuonna 2002 oli pieni notkahdus, selittää pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuudesta.
– Syynä voi olla se, että muut yritykset ovat ulkoistaneet toimintojaan tietotekniikkayrityksille.
Viime kuukausien tilauskehityksen perusteella tietotekniikka-alan yritysten liikevaihdon arvioidaan olevan lähikuukausina suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
– Mutta todennäköisesti jatkossa ei mene yhtä hyvin, sillä jossain vaiheessa asiakasyritysten tilanteen heikentyminen alkaa näkyä.
Elektroniikkateollisuus upposi
muiden mukana
Elektroniikka- ja sähköteollisuuden yrityksillä, kuten esimerkiksi Nokialla, Elcoteqillä, ABB:llä ja Suunnolla, näkymät näyttävät yhtä synkiltä kuin yleisemminkin teknologiateollisuudessa.
Uusien tilauksien määrä väheni 72 prosentissa yrityksiä, ja laskua loka–joulukuussa oli euromääräisesti 45 prosenttia verrattuna vuoden 2007 loppuneljännekseen.
Samaan aikaan myös tilauskannan arvo pieneni 22 prosenttia.Viime kuukausien perusteella elektroniikka- ja sähköteollisuuden yritysten liikevaihto on lähikuukausina todennäköisesti paljon pienempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
Tutkimusrahaa
kaivataan valtiolta
Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää haluaa valtiolta lisää tukea yritysten tutkimus- ja kehitystyöhön.
– Osaaminen on meillä ainoa raaka-aine, ilman sitä emme menesty, Mäenpää sanoi.
Teknologiateollisuuden tilastojen mukaan teknologiateollisuuden t&k -investoinnit ovat polkeneet paikallaan lähes kymmenen vuotta, ja suurin osa niistä on tullut elektroniikkateollisuudesta.
– Yritysten kilpailu on kovenee taantuman aikana, ja pysyy kovana myös seuraavan nousun aikana, Mäenpää sanoo.
Kovimpana uhkana hän näkee Aasian. Kiinassa t&k-investointien osuus bruttokansantuotteesta on pieni, mutta valtio on muutamassa vuodessa kolminkertaistanut sen. Samaan aikaan myös bkt on kasvanut kovaa tahtia.
Mäenpää haluaa lisää valtion rahoitusta tutkimukseen. Hän haluaisi hallitukseen elvytyspakettiin myös merkittävän tuen tutkimus- ja kehitystyölle.
– Pitää katsoa pitkälle eteenpäin, ei vain miten pärjätään seuraavan päivän yli.
Suomessa julkisen rahoituksen osuus t&k -investoinneista on kolme prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo on seitsemän prosenttia.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa
26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












