Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Liikevaihdon ei uskota laskevan

Citrix leikkaa väestä kymmenesosan

Citrixin Pohjoismaiden vetäjä Carsten Thomsen ja Suomen maajohtaja Heikki Niemelä.
Kuva: Jarmo Lahti

29.1.2009 11:28 Sovellustentoimitusratkaisujen valmistaja Citrix Systems kasvatti vuoden 2008 viimeisen neljänneksen liikevaihtoaan 4 prosenttia 416 miljoonaan dollariin. Henkilöstöä yritys ilmoittaa leikkaavansa 10 prosentilla.

Koko vuoden 2008 liikevaihto kasvoi 14 prosenttia 1,58 miljardiin dollariin.

Vuodenvaihteessa päättyneen viimeisen neljänneksen nettotulos (GAAP) oli 60 miljoonaa dollaria eli hieman vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, jolloin päädyttiin 63 miljoonaan dollariin.

Citrix arvioi tiedotteessaan vuoden 2009 liikevaihdon asettuvan vuoden 2008 tasolle. Citrix kertoi myös suunnittelevansa noin kymmenen prosentin henkilöstövähennyksiä. Yhtiö työllistää noin 4 600 ihmistä 35 maassa.

Yhteistyökumppaneita Citrixillä on noin 8 000 sadassa maassa.

– Pohjoismaissa Citrix jatkaa vahvaa kasvuaan. Vuoden 2008 viimeinen neljännes oli kaikkien aikojen paras Pohjoismaissa. Edellisvuoteen verrattuna kasvua oli koko alueella lähes 20 prosenttia, Pohjoismaista vastaava Carsten Thomsen sanoo suomenkielisessä tiedotteessa.

– Vuonna 2009 keskitymme kumppaneidemme tukemiseen ja markkinointiin.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
"Yhteistyökumppaneita Citrixillä on noin 8 000 sadassa maassa."

se on monta se!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.