Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yhteisyritys olisi Samsungin siruyksikköä isompi

Toshiba ja NEC saattavat lyödä sirut yhteen

30.1.2009 11:10 Japanilaiset teknologiayhtiöt hapuilevat toisiaan sirurintamalla.

Toshiba neuvottelee NEC:n puolijohdeyksikön kanssa tiettyjen siruliiketoimintojen yhdistämisestä.

Neuvotteluista tietävien lähteiden mukaan maailmantalouden hidastuminen pakottaa japanilaiset siruvalmistajat yrittämään liittoutumista.  

Toshiballa, NEC:lla ja muilla japanilaisilla siruvalmistajilla yhteensä oli 80 prosentin markkinaosuus 1980-luvulla.

Nyt yhtiöt kuitenkin taistelevat käteisvarantoja syövien tappioiden kanssa. Se tekee vaikeaksi investointien tekemisen, jotka auttaisivat kasvamaan tulevaisuudessa.

Neuvottelut
käynnissä

Historiansa suurinta vuotuista tappiota kohti matkaava Toshiba neuvottelee järjestelmäsiruliiketoimintansa yhdistämisestä NEC Electronicsin kanssa, neuvotteluista perillä oleva nimetön taho kertoo. NEC Electronics on puolijohdefirma, jonka enemmistöomistaja on NEC.

Toisen lähteen mukaan NEC on keskustellut myös Fujitsun kanssa siruvalmistustoimintojensa yhdistämisestä.

Sijoittajat eivät ilahtuneet Toshiban ja NEC:n siruliitosta.

–  Se on häviäjien liitto, johtaja Fumiyuki Nakanishi finanssiyhtiö SMBC Friend Securities sanoo.

– Kustannusten putoamisesta huolimatta on epäselvää, pystyisivätkö he voittamaan kansainväliset kilpailijansa edes yhdessä. Kansallinen siruteollisuus näyttäisi odottavan viimeistä naulaa arkkuun.

Toshiban ja NEC Electronicsin yhteisyrityksellä olisi viime vuoden tietojen perusteella vuotuinen 1,5 biljoonan jenin eli 16,7 miljardin dollarin liikevaihto.

Nykyisillä vaihtokursseilla yhtiö olisi isompi kuin korealaisen Samsung Electronicsin siruyksikkö.

Jutun kirjoitti: Reuters-Digitoday

Reuters-Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (1)

Huono 0
Toshiba liikkuu muutenkin huonossa seurassa. Se on nähty kankkusessa Microsoftin kanssa roskiksen takana viimeksi eilen illalla.
toshsoft
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.

.