Salaperäinen Fruugo julkaisi kuvia palvelustaan
4.2.2009 10:58 Fruugo aukesi suljettuun beta-vaiheeseen ja laittoi kuvia palvelustaan Flickr-yhteisösivustolle.
Parrasvaloissa paistatellut start-up-vaiheen kauppapalvelu Fruugo on avautunut suljettuun betaan.
ArcticStartup-blogin mukaan Fruugo kutsui viime viikolla joukon bloggaajia toimistoonsa tutustumaan palveluun.
Yhtiö julkaisi myös kuvia palvelusta valokuvien ja videoiden jakamiseen keskittyneessä yhteisösivusto Flickrissä.
Helsingin keskustan Makkaratalossa päämajaansa pitävän Fruugon kantavana ideana on kerätä samaan palvelun alle suuri määrä verkkokauppoja. Fruugo yrittää siis tavallaan rakentaa eräänlaisen virtuaalisen markkinapaikan.
Median kiinnostus yhtiötä kohtaan on ollut suurta. Ei vähiten siksi, että Fruugon hallituksessa istuvat Nokian hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, tietoturvayhtiö F-Securen perustaja Risto Siilasmaa ja mainostoimisto Bob Helsingin entinen toimitusjohtaja Marko Parkkinen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (16)
Mitä itse saittiin tulee, niin onkohan tuossa käytettävyyttä ollenkaan, kun etusivulla on ihan hirveästi käytetty tilaa sloganin juurruttamiseen kävijän mieleen ja kategoriavalitsinta (esmes satunnaista selailua varten) ei löydy ollenkaan. Itse asiassa vaikuttaa jotenkin aneemiselta Hintaseurannalta tuo.
Eli eiköhän tuosta tule suuri hitti, koska se tekee jotain mitä jo olemassa oleva ilmainen palvelu tekee mutta huonommin! (ja tiedän kyllä, että tämä on aika "kokeilematta huono"-kommentti...)
Hyvä kuitenkin että Suomessa yritetään.
ns. Shoppailu on nyky nettikaupoissa vaikeaa, tuotteisiin tutustminen jne. ja monesti halutun asian löytminen on vaikeaa, jos ei tiedä mitä tarkaanottaen etsii.
Jos aikoo myydä tyhjiä bulk DVD aihioita norteille hinta-aseella niin silloin meiniki toinen
Fruugolla voi Amazonin tunnettuuteen olla hieman matkaa.
Toisaalta, jos tämä toimii, niin hyvä juttu. Eivätpä ole ainakaan vielä minun rahojani polttaneet tuossa.
Riippuu maksatko veroja. Tekes on rahoittanut Fruugoa 1,5 miljoonalla eurolla.