Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Leikkaa osinkojaan

Telesten tahti alkaa hiljentyä

4.2.2009 12:28 Viime vuosina hyvin edenneen Telesten vauhti alkaa vaimentua taloustaantuman edetessä. Osinkokin laskee reippaasti.

Teknologiayhtiö Telesten tulos oli selvässä laskussa tilivuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös liikevaihto laski, eivätkä kasvunäkymät jatkossakaan ole hyvät. Yhtiö aikoo leikata osinkonsa puoleen edellisvuotisesta eli 0,12 euroon.

Yhtiön tulos ennen veroja laski loka-joulukuussa 1,5 miljoonaan euroon edellisvuoden 3,2 miljoonasta eurosta. Koko vuoden tulos ennen veroja laski 12,7 miljoonasta eurosta 5,1 miljoonaan euroon.

Loka–joulukuun liikevoitto pakitti 3,0 miljoonasta eurosta 1,6 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,13 eurosta 0,11 euroon.

Liikevaihtoa kertyi 28,1 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 31,1 miljoonassa eurossa.

Telesten mukaan yhtiön liiketoimintaympäristö muuttui vuoden loppua kohden entistä epävarmemmaksi ja vaikeammin ennustettavaksi. Tämä johtui maailmantalouden nopeasta heikentymisestä, valuuttakurssien heilunnasta ja rahoitusmarkkinoiden kiristymisestä. Epävarmuus heijastui asiakkaiden investointisuunnitelmissa.

Telesten tilauskanta oli 24,0 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 21,5 miljoonaa euroa.

Teleste arvioi säilyttävänsä ydinmarkkinoillaan vahvan markkina-asemansa ja jatkavansa strategiansa toteuttamista kustannusrakennetta sopeuttaen.

Asiakkaiden verkkoinvestointien väliaikaisista viivästymisistä johtuen yhtiö varautuu liikevaihdon heikkenemiseen ja kannattavuuden laskuun ainakin vuoden alkupuoliskolla.

Jutun kirjoitti: Sami Noponen

Sami Noponen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Tietokone auttaa irti tupakasta

28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.

.