Nyt se on varmaa: Monty Widenius jättää Sunin

Monty Wideniuksen oma yritys keskittyy avoimeen ohjelmistokehitykseen.
Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä
5.2.2009 10:07 Suomalaissyntyinen MySQL:n perustaja Michael "Monty" Widenius lähtee Sunin nykyään omistamasta yrityksestä ja ryhtyy yksityisyrittäjäksi.
Monty Widenius harkitsi lähtöä Sunilta jo aiemmin syksyllä, mutta päätti sittenkin Sunin teknologiapäällikkö Greg Papadopouloksen pyynnöstä jäädä.
Widenius kertoo eron syistä blogissaan. Syyt ovat samat kuin aiemmin syksyllä huhuttiin. Hänen mielestään MySQL 5.1 -julkaisu ei ollut valmis, eikä ongelmia Sunilla korjattu tarpeeksi nopeasti.
Pääsyy on kuitenkin Wideniuksen tyytymättömyys MySQL:n kehitykseen. Hän olisi halunnut, että palvelinohjelmistojen kehitys olisi tehty avoimessa ympäristössä, eli myös yrityksen ulkopuoliset olisivat voineet olla mukana kehitystyössä.
Widenius on perustanut oman yrityksen nimeltään Monty Program Ab, josta tulee Wideniuksen mukaan todellinen avoimen koodin talo. Hänen tavoitteenaan on, että yritykseen tulee noin 10–30 työntekijää.
Uuteen yritykseen tulee hänen mukanaan muutamia työntekijöitä Sunilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Tietokone auttaa irti tupakasta
28.05.2009 Tutkijat Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa päättivät ottaa selvää, onko tietokoneesta ja internetistä oikeasti hyötyä tupakoinnin lopettamisessa. Tulosten mukaan on.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (10)
Mutta Uppsala on Ruotsissa..
OS-porukan mielestä on vaan hauska tehdä uutta koodia.
Sama juttu firefoxin kanssa. Hirveä muistin vuotaja. Ei mitään addoneja tms. ja muutama tabi auki ja vie muistia 120MB. Hyvä OS! IE vie murto-osan ja toimii nopeammin. Muistivuodoista on useita bugeja vaan niitä ei vaan korjata. Ei osata kun koko koodi on sillisalaattia. Jotain ihmeen C + javascriptn jne. soosia johon ei kukaan halua koskea. Paitsi tietysti tehdä uutta spagettia. Siinä kun ei tarvi tuijotella muiden tuotoksia.
Höpö höpö.
Höpö höpö.
Höpö höpö.
Höpö höpö.
pelkät korkotulotkin lienee sitä luokkaa että normaalikulutuksella ei edes pieni suomalainen kylä saisi rahaa vähenemään.
kiinnostaa sekin että onko siis tuo uusi firma todellakin avointa koodia, vai tätä suljettua gpl-viruksella varustettua näennäisavointa.
Ei ole MySQL bugittanut minulla ikinä.
MySQL on kaupallinen softa.
Firefox kuluttaa enemmän muistia jos koneessa on enemmän muistia kun se käyttää sitä cachena. Firefox 3 leikkasi muistinkulutuksen raskaassa käytössä 1/4:n Firefox 2:n muistinkulutuksesta, että hyvin kehitetään sitäkin.
Kaikki testit näyttää että IE on hitaampi selain, ja sitä se kyllä on. Ei tarvitse olla jossin Fiksuhuudossa ihmeellistä skriptiä kun IE:llä sivusto ei toimi koska on niin hidas.