Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaista sijoitusrahaa on vielä liikkeellä

Conformiq lähtee länteen kolmella miljoonalla

10.2.2009 16:22 Suomalainen ohjelmistojen testausautomaatiotuotteiden kehittäjä Conformiq Oy on saanut kolmen miljoonan euron pääomasijoituksen Nexit Ventures Oy:n johtamalla rahoituskierroksella. Mukana on myös Suomen Teollisuussijoitus Oy amerikkalaisten yksityissijoittajien lisäksi.

Sijoituksella Conformiq laajentaa toimintaansa Yhdysvaltoihin, jonne se siirtää liiketoimintajohtonsa. Pääkonttorin uusi sijainti on Saratogassa, Kaliforniassa.

Uudella pääomalla on tarkoitus myös vauhdittaa myyntiä ja markkinointia sekä jatkaa lippulaivatuotteensa Conformiq Qtronicin jatkokehitystä.

– Tässä viedään suomalaista teknologiaa kansainvälisille markkinoille, mikä usein on suomalaisille yrityksille haasteellista, mutta Conformiqilla näyttää olevan siihen hyvät edellytykset, sanoo Teollisuussijoituksen johtaja Henri Grundstén tiedotteessa.

Kokemusta
johtoon

Conformiqin toimitusjohtajana aloittaa jo 25 vuotta ohjelmistoteknologian ja automaatiosuunnittelun johtotehtävissä työskennellyt A. K. Kalekos. Hän on aikaisemmin työskennellyt johtotehtävissä mm. Xerox Corporationissa, Cadence Design Systemsissä ja Mentor Graphicsissä sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa.  

– Ohjelmistotestauksen prosessi on monissa yrityksissä jo automatisoitu, mutta testien suunnittelu ja testausskriptien kirjoitus tehdään edelleen suurelta osin vielä käsin. Conformiqin Qtronicilla voidaan automatisoida testien suunnittelu, nopeuttaa niiden luomista ja parantaa laatua. Olemme pystyneet vähentämään asiakkaidemme testien suunnitteluvaihetta jopa 20-kertaisesti, Kalekos sanoo.

Conformiqin toimitusjohtajana toiminut Antti Huima palaa aikaisempaan tehtäväänsä yhtiön teknologiajohtajaksi. Hän on Conformiqin tuotteissa käytetyn teknologian pääarkkitehti ja suunnittelija sekä testausalan arvostettu vaikuttaja useissa alan kansainvälisissä työryhmissä ja komiteoissa. Hän myös luennoi testausautomaatiosta TKK:lla.

Conformiq Qtronicilla pystytään täysin automaattisesti tuottamaan dokumentoituja ja käyttövalmiita Python- ja TCL-kielisiä ohjelmistotestejä.

Conformiq tarjoaa työkaluja ja palveluja, joiden avulla ohjelmistokehittäjät voivat automatisoida perinteisesti hitaan ja virheille alttiin manuaalisen testisuunnittelun. Tuloksena saadaan parempi tuottavuus, kattavampi testaus ja vähemmän ohjelmistovirheitä.

Jutun kirjoitti: Timo Poropudas

Timo Poropudas

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Nero polttaa Linuxissa blu-ray ja hd dvd -levyjä

28.05.2007 Saksalainen Nero -poltto-ohjelmasta tunnettu Nero Ag julkisti uuden version poltto-ohjelmansa Linux-versiosta. Uusi Nero Linux 3 tarjoaa tuen muun muassa blu-ray ja hd dvd-levyjen polttoon sekä tuen 64-bittisille x86-koneille.


Kolme vuotta sitten

Intel: EU:n sakot eivät vaikuta osinkoihin tai investointeihin

28.05.2009 Maailman suurin siruvalmistaja Intel ei aio leikata osinkojaan tai vähentää investointejaan Euroopan unionin määräämien sakkojen takia.

.