Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Leikkausten edut näkyviin loppukeväästä

Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna

Kuva: Lehtikuva

11.2.2009 09:49 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

Elcoteqin tulos ennen veroja jäi loka–joulukuussa 25,2 miljoonaa euroa tappiolliseksi, kun se vuotta aiemmin oli 31,2 miljoonaa euroa miinuksella. Osakekohtainen tappio pieneni 0,89 euroon vuodentakaisesta 1,06 eurosta.Yhtiön liikevaihto pieneni samaan aikaan 889 miljoonaan euroon aiemmasta 1062 miljoonasta eurosta.

Liiketappio oli 12 miljoonaa euroa oltuaan vertailujaksolla 25 miljoonaa euroa.

Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa ei viime vuodelta jaeta. Yhtiö ei jakanut osinkoa myöskään vuodelta 2007.

Elcoteqin mukaan nykyisessä markkinatilanteessa on erittäin vaikeaa tehdä tarkkoja ennusteita. Yhtiö ennustaa ensimmäisen neljänneksen liikevaihtonsa olevan selvästi alle viime vuoden viimeisen neljänneksen. Ensimmäisen neljänneksen liiketuloksensa se ennakoi jäävän negatiiviseksi.

Tammikuussa Elcoteq ilmoitti laajan uudelleenjärjestelyohjelman käynnistämisestä. Ohjelman tavoitteena on saavuttaa 80–100 miljoonan euron vuotuiset säästöt. Uudelleenjärjestelytoimien positiiviset vaikutukset alkavat yhtiön mukaan näkyä asteittain toiselta vuosineljännekseltä alkaen.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.