Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia

Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssit olivat ongelmallisia ennakkomaksujen kannalta.
Kuva: Taloussanomat
11.2.2009 07:43 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Pääsääntö on, että ostaja maksaa hinnan, kun on saanut tavaran. Kuluttajaviraston mukaan yritysten ei pidä vaatia maksua etukäteen pelkästään varmuuden vuoksi. Ennakkomaksun sijasta asiakkaalta voi pyytää käsi- tai varausrahan.
Kuluttajavirasto huomauttaa, että suurien ennakkomaksujen katteeksi olisi asetettava vakuus, joka turvaisi ne esimerkiksi konkurssi- ja maksukyvyttömyystilanteessa. Valmismatkojen, talopakettien ja rakennusurakoiden kaupassa vakuuden asettaminen on laissa säädetty velvollisuus.
Konkurssitilanteissa kuluttajan mahdollisuudet saada ennakkoon maksamansa rahat takaisin riippuu muun muassa siitä, miten hän on ostoksensa maksanut.
Luottokortilla maksettua maksua voi vaatia takaisin luottokorttiyhtiöltä.
Kuluttajien
vaihtoehdot
Jos kuluttaja on maksanut ostoksen muulla tavoin kuin luottokortilla, eikä hänen maksamaansa tavaraa ole esimerkiksi liikkeen varastossa erotettu hänelle kuuluvaksi, hän joutuu valvomaan saatavaansa konkurssimenettelyssä. Kuluttajan on silloin oltava yhteydessä käräjäoikeuden määräämään pesänhoitajaan, joka laatii pesäluettelon.
Kun pesäluettelo on valmis, päätetään, raukeaako konkurssi varojen puutteeseen vai jatkuuko se. Jos konkurssi jatkuu, määrätään valvontapäivä, jolloin kuluttajat voivat valvoa saataviaan konkurssissa. Kuluttaja voi tehdä valvontakirjelmän, jossa erittelee saatavansa ja sen perusteet. Kuluttajavirasto sanoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:31 Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.

- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Sosiaaliset lahjat tunkevat Suomeen 00:31
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kaakkois-Suomen tv-ongelmat jatkuvat
28.05.2007 Joutsenon televisioaseman maston antennisyöttökaapeleissa tapahtuneen oikosulun syyksi on vahvistumassa salamanisku, Digita tiedottaa.
Kolme vuotta sitten
Suomen matkapuheluhinnat nousivat, Euroopan laskivat
28.05.2009 Viestintäviraston selvityksen mukaan Suomi ja Italia olivat Euroopan ainoat maat, joissa matkapuhelujen hinnat ovat nousseet vuoden aikana. Suomi on silti halvimpien maiden joukossa. Suomen hintatason nousu johtuu pääosin Elisan ja Saunalahden liittymistä.
Taloussanomat
- Asuntopula ja 24 600 tyhjää asuntoa, mikä kaupunki? 06:01
- Suomikin oli hukkua liian vahvaan valuuttaan 06:09
- Yritysguru: Facebook tappaa Piilaakson 10:17
- Tämäkin vielä: Turistitkin kaihtavat Kreikkaa 15:08
- Muhkean muovinen Nissan Juke 06:05
- Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan 16:19
- Yle: Katainen torjuu ajatuksen valtion kaivosyhtiöstä 16:54
- Konkareiden neuvot koulunsa päättäville: Intohimoa ja tasapainoa 17:47
- Jos Kreikka lähtee, Saksa kärsii 11:08
- Yllätys? Aurinkohan säteilee täällä Saksan malliin 06:09
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (7)
Maksaako luottokunta muka rahat takaisin mukisematta vai miten tuo menee?
Kyllä, nimenomaan Luottokunta maksaa mukisematta takaisin.
Mutta esim. Nordea, joka nykyään myöntää itse kaikki omat korttinsa, on korttiehdoissaan pyrkinyt eroon tästä vastuusta rajoittamalla radikaalisti korttiensa käyttöä. (Kortti kyllä toimii maksuvälineenä, mutta sitä ei saa ehtojen mukaan käyttää --> Nordea ei vastaa.)
Tuohan kuulostaa näppärältä luottokortilta:)
Hitto kun on OP:n asiakas ja ei pääse nauttimaan tuollaisista luottokorteista:)
Kuluttajaviranomaiset varmasti selvittävät kuluttajien pyynnöstä sen, miten näitä tilauksia, ennakkomaksuja ja kaupan vastuita on siirrelty tässä järjestelyssä; menikö rahat uudelle ja ostajalle tuotteiden toimittaminen jäi konkkaan menneelle??