Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Veikon Kone painoi Suomessa

TeliaSonera: Ruotsin laajakaista on suurin haaste

Kuva: Lehtikuva

11.2.2009 13:44 TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin mukaan yhtiön suurin haaste on, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murhe ovat nyt Ruotsin laajakaistat.

Telekonserni TeliaSoneran toimitusjohtaja Lars Nyberg kertoo yhtiön tarkkailevan kaikkia merkkejä, vaikuttaako talouden laskusuhdanne telemarkkinoihin ja asiakkaiden käyttäytymiseen. Minkäänlaisia viitteitä tele- ja datapalvelujen käytön vähenemisestä ei ole toistaiseksi ollut havaittavissa konsernin päämarkkinoilla Pohjoismaissa.

– Johtoryhmässä olemme paljon pohtineet, miten laskusuhdanne vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Luulisi, että työttömyys saa perheen luopumaan yhdestä liittymästä. Mitään merkkejä muutoksista ei ole vielä nähty Pohjoismaissa, Lars Nyberg sanoi tänään Tukholmassa TeliaSoneran lehdistötilaisuudessa.

TeliaSonera odottaa konsernin liikevaihdon kasvavan orgaanisesti tänä vuonna.

Nyberg pitää yhtiön tämän vuoden suurimpana haasteena, miten konserni saa karsittua kuluja laajakaistatoiminnoista. Suurin murheenkryyni on Nybergin mukaan Ruotsin laajakaistatoiminnot. Ruotsi on Nybergin mukaan ehdottomasti paljon suurempi haaste kuin Suomen laajakaistatoiminnot, joissa myös on käynnissä tehostamisohjelma.

Konsernilla on Ruotsissa perintönä kiinteä puhelinverkko, korkea kulurakenne ja vanhentuva teknologia. TeliaSoneran pitäisi Nybergin mukaan yhtä aikaa saada kuluja alas ja vaihtaa vanha kupariverkko uuteen, kuitupohjaiseen teknologiaan.

Suuri jarru muutoksille on Nybergin mukaan Ruotsin ammattiyhdistysliike. Ruotsin työntekijäjärjestöt jarruttavat yhtiön tehostamissuunnitelmia. Jarruttelu voi Nybergin mukaan syödä yhtiön markkinaosuutta ja tulosta muutamalta vuosineljännekseltä.

– Mutta säästöt tulevat joka tapauksessa. Kulut on pakko saada alas. Kysymys on aikataulusta, Nyberg vakuutti lehdistötilaisuudessa Tukholmassa.

Lehdistötilaisuudessa TeliaSoneran johdolta kysyttiin, miten he selittävät Suomen laajakaistaliiketoimintojen käyttökateprosentin laskun. Käyttökateprosentti laski loka–joulukuussa 16,8 prosenttiin edellisen vuoden 17 prosentista.

TeliaSoneran johdon mukaan lasku johtui konserniin kuuluvasta Veikon Koneesta. Suomen kodinkonekaupassa käytiin loppuvuonna kova hintakilpailu.

Suomen matkapuhelinliiketoiminnoissa yhtiö kasvatti liittymämääräänsä 227 000 liittymällä. Nyberg sanoo TeliaSoneran pitävän edelleen kiinni siitä, ettei se lähde Suomessa mukaan kännykkäliittymien hintakilpailuun.

Hintakilpailua suurempana haasteena Nyberg pitää Suomessa alan viranomaisvalvontaa ja näiden säätämiä teleyhtiöiden välisiä maksuja.

TeliaSonera aikoo investoida tänä vuonna laajakaista- ja mobiiliverkkoihin. Nybergin mielestä juuri taloudellisen laskusuhdanteen aikana TeliaSoneran tapaisen telekonsernin pitää tehdä verkkoinvestointeja.

– Meillä on kilpailijoihin nähden hyvä pääomarakenne. Voimme saada lisää markkinaosuutta, Nyberg laskee.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (3)

Huono 0
Juu, ei meissä mitään vikaa ollut, vaan se tuo syylinen oli Veikon Kone.

Säästöjä taas tehdäänkin Suomen puolella, koska siellä on niin helppo irtisanoa, verrattuna Ruotiin.
Ei Sonerassa mitään vikaa ole, vaan muissa
Huono 1
Suomessa työ on yleisesti halpaa muihin pohjoismaihin verrattuna. Täällä nimittäin työntekijästä pääsee eroon suhteellisen helposti. Samalla täällä on merkittävä työvoimareservi, josta työnantaja saa tarpeellisen määrän työvoimaa halutessaan. Työntekijät taas ovat omaksuneet markkinatalouden lait huonosti. Oma tietotaito pitäisi myydä eniten tarjoavalle ja viis veisata työnantajan eduista. Lojaaliudesta vaan ei saa ekstraa. Töiden vaihtoa pelätään, lomat palaa. Ruotsissa ainakin virkamiehillä lomat seuraavat työpaikasta toiseen. Työpaikan vaihto on kannustetumpaa.
Kauppatieteilijät valehtelevat
Huono 0
Maaseudun puhelinlinjat ja laajakaistat.
Hiukan taustatietoa edellä mainituista asioista: Olen kolmentoista vuoden ajan toiminut maaseudulla atk. neuvojana ja käynyt noin tuhannessa maaseudun yrityksessä. Olen toimittanut asiakkaille tietokoneet, ohjelmat ja opettanut niiden käytön, samoin pankkiyhteydet sähköpostin ym.
Monille kylille saatiin laajakaistayhteydet puhelinlinjaa tai valokaapelia pitkin.
Niihin käytettiin myös runsaasti yhteiskunnan varoja, hyvä niin. Nyt tuo kaikki työ ja yhteydet ovat valumassa hukkaan. Yhteyksiä ollaan korvaamassa @450 verkon palveluilla. Tämä on jonkinlainen palvelu niille joilla ei ole mahdollisuutta muuta kautta saada laajakaistayhteyttä. Valitettavasti vain sillä ei voida korvata jo olemassa olevia yhteyksiä niin, että taattaisiin samat palvelut ja toimintavarmuus kuin nykyisellä verkolla. Monella irtisanotulla on myös nopeampi liittymä kuin mitä tilalle tarjotaan. Myös puhelinten osalta mennään huonompaan suuntaan.
Nykyisillä tekniikoilla ei voida taata puhelinyhteyksiä sähkökatkostilanteessa, tukiasemia on ilman kunnollista varavoimaa vailla tuhansia ne olisi varustettava ehdottomasti diesel agrekaateilla jotta toiminta voitaisiin taata. Myöskin TeliaSoneran minullekin ilmoittama kuuluvuus vain katolle asennettavalla lisä antennilla ei voi olla riittävä. Minulla on Soneran liitymä jolla olen saanut vain yhden puhelun soitettua piipun päältä, tällä pitäisi korvata hyvin toimiva lankapuhelin. Meillä on myös leirintäalue on mukavaa ollut jo 20 vuoden ajan ilmoitaa asiakkaille, että täällä ei Soneran yhteydet toimi, saatte olla aivan rauhassa !
Olen hankkinut viime helmikuussa 2008 @450 yhteydellä toimivan laajakaistayhteyden minua sen toiminta ei vakuuta. Verkko on tehty niin harvaksi, että kunnollista yhteyttä ei saada kuin korkealle asennettavalla suunta-antennilla, tukiasemia on noin 100 km välein ja niiden yhteyksien määrä vain muutamia kymmeniä. Tuolle sadan kilometrin ympyrälle sopii tuhansia käyttäjiä joille kaistaa riittää vain rajoitetusti jos ollenkaan! On myös huomioitava, että kenttä on oltava moitteeton megan yhteysnopeudella jos kaistaa riittää. Sitä löytyy vain ani harvoin toistaiseksi. Tukiasemien määrä pitäisi nostaa moninkertaiseksi nykyiseen nähden. Tukiasemat on myös sijoittettu vääriin paikkoihin eli asutuskeskuksiin siellä nillä ei ole muuta tarvetta kuin saada mahdollisimman suuri väestöpeitto nyt se vain  teoreettinen. Kaistan rajoittamin myös tulisi kieltää koska se sallimalla annetaan operaattorille rajaton valta tarjota yhteyttä jolla ei todellisuudessa tee mitään mm. mokkulat 3g verkon ulkopuolella.
Myös Prioriteettin rajoittaminen 5gt jälkeen on järjetön, mahdollistaa vain hyvin rajoitetun netin käytön, yksi ohjelmistopäivitys on jo 3gt joten prioriteetin ylitys estää netin käytön pahimmillaan kuukausiksi. Operaattori voi myös kohtuuttomien ehtojen perusteella katkaista yhteyden kokonaan. Palvelun tarjoajat on pakotettava tarjoamaan joka tilanteessa sitä nopeutta mistä maksetaan muussa tapauksessa operaatorin tulee olla korvasvelvollinen eikä mitään nimelliskorvauksia vaan todellisesta haitasta, voi olla tuhansia euroja.
Myöskään tuo megan yhteys mitä ollaan kaavailemassa miniminopeudeksi ei ole riittävä, toki sillä voidaan maksaa laskuja ja rajoitetusti surffailla netissä mutta kunnolliseen liikkuvaan kuvaan se ei riitä. Myöskin tulevaisuuden tarpeet olisi otettava huomioon.
Kaavailut uusista nopeista yhteyksistä ovat hyviä ja kannatettavia mutta niistä ei ole apua tahän tilanteeseen. Rakentamisaikakin veisi useita vuosia eikä sitovia päätöksiä ole tehty,

Myös täysin huomiotta on jäänyt mahdollinen kriisitilanne missä langattomat verkot ovat käyttökelvottomia esim: ydinasella ilmakehässä aiheutettu sähkömagneetinen pulssi mikä tuhoaisi kaiken nykytekniikan ja tiedon välityksen. Silloin olisi mahdollista ottaa käyttöön lankalinjat ja vanha puhelintekniikka millä vielä voitaisiin yhteyksiä hoitaa. Mikäli linjat hävitetään ei tätäkään mahdollisuutta voida käyttää. Meidän tulee myös varautua näiden tilanteiden hoitoon parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyttää hyvä ja toimiva lankaverkko.

Katson tietämykseni ja kokemukseni perusteella, että nyt ollaan tekemässä korvaamaton virhe jos annetaan operaattorin rajattomalle ahneudelle valta tehdä mitä haluaa.
Oli myös virheratkaisu myydä operaattoritoiminnot ulkomaalaisille, nyt kaikki viestiliikenne on Ruotsin kontrolloitavissa, kenen ulkovallan lie tulevaisuudessa ?
 
kalle-k-k
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.