Haminan kaupunki ei anna Googlelle erityiskohtelua

13.2.2009 16:10 Hakukoneyhtiö Google asettuu Haminaan ilman vaatimuksia erityiskohtelusta. Kovana neuvottelijana tunnettu hakukoneyhtiö näyttäisi päästäneen Haminan yllättävänkin helpolla. Maailmalla Google on tunnettu härskeistäkin vaatimuksista, kuten verohelpotuksista ja muista etuuksista.
Google kertoi torstaina perustavansa Haminassa sijaitsevaan vanhaan Summan paperitehtaaseen tietoliikennekeskuksen, joka työllistää noin 50 ihmistä. Uutinen on hyvä Haminan kaupungille, joka on viime aikoina menettänyt paljon työpaikkoja.
Googlella on ympäri maailmaa useita tämänkaltaisia keskuksia. Varsinkin Yhdysvalloissa yhtiö on käynyt keskusten sijoittamisesta tiukkoja neuvotteluita pienten kaupunkien kanssa, jotka haluavat keinolla millä hyvänsä saada kaupunkiinsa lisää työpaikkoja.
Googlea on arvosteltu kansainvälisissä tiedotusvälineissä kovin sanoin härskeistä vaatimuksista, joita se on esittänyt Yhdysvalloissa käymissään neuvotteluissa.
Haminaan Googlea ei sen sijaan tarvinnut houkutella, vakuuttaa apulaiskaupunginjohtaja Kari Halonen. Hän edusti Haminan kaupunkia Googlen kanssa käydyissä neuvotteluissa.
– Meidän ei tässä tapauksessa tarvitse antaa mitään (etuja). Me järjestämme normaalin kunnallistekniikan ja huolehdimme, että se on kunnossa, Halonen kertoo.
Miljoona dollaria
työpaikalta
Muun muassa Pohjois-Carolinan osavaltio taipui muutama vuosi sitten Googlen vaatimuksiin ja myöntyi maksamaan Googlelle erilaisia etuja yhteensä 212 miljoonan dollarin arvosta.
Business Weekin mukaan osavaltio suostui muun muassa erilaisiin verohelpotuksiin ja lupasi rakentaa uutta infrastruktuuria seuraavan 30 vuoden aikana.
Lopulta Google perusti osavaltiossa sijaitsevaan Lenoirin kaupunkiin tietotekniikkakeskuksensa ja työllisti sinne 212 työntekijää. Jokaista työntekijää kohti osavaltio maksoi Googlelle siis noin miljoona dollaria, mikä kuvaa Business Weekin mukaan hyvin sitä, miten epätoivoisia vaikeuksiin ajautuneet pikkukaupungit voivat olla.
Hamina neuvotteli
pitkään
Sopimusneuvottelut Haminan kaupungin ja Googlen välillä olivat varsin tiukat ja pitkät, sillä ne aloitettiin jo viime keväänä. Neuvotteluissa osapuolet sopivat muun muassa useista teknisistä seikoista, jotka liittyivät energian ja jäähdytysveden saantiin.
– Pääosan neuvotteluista kävivät Stora Enso ja Google. Me liityimme neuvotteluihin lähinnä siksi, että meillä oli maa-alueesta ja tuulivoiman sijoittelusta omat intressimme, Halonen sanoo.
Ennen kuin Google aloittaa toimintansa Summassa Haminan kaupunki joutuu tekemään joitakin parannuksia alueen infrastruktuuriin. Tehdas joudutaan muun muassa liittämään kunnalliseen jätevesijärjestelmään, koska tehtaalla aiemmin toimineella Stora Ensolla oli oma jätevedenpuhdistamo. Hamina aloitti infran parannustyöt jo viime vuoden lopulla.
Rahallisesti järjestelyt jäävät melko pieniksi ja liikkuvat Halosen mukaan muutamissa kymmenissä tuhansissa. Halosen mukaan Google saa pulittaa normaalin liittymismaksun, joka peritään jokaiselta kunnallistekniikkaan liittyvältä kiinteistöltä.
Salainen
sopimus
Kuten Lenoirinkin tapauksessa myös Haminassa Google vaati sopimusehtojen pitämistä salaisina. Apulaiskaupunginjohtaja Halonen kuitenkin vakuuttaa, ettei minkäänlaista sopimusta erityiskohtelusta ole.
– Sen voin kertoa, ettei ole etuja, asiasta muuten vaitonainen Halonen toteaa.
Googlea tullaan hänen mukaansa kohtelemaan kaupungissa kuin mitä tahansa yritystä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Twitteristä kehitetään tv-ohjelma
26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Vaikka voisihan siitä osan toisaalta vuokrata Activision Blizzardille...
Yksi villi veikkaus on venäjä ja ruotsin urkintalaki.
Vaikka voisihan siitä osan toisaalta vuokrata Activision Blizzardille...
Mitä? Kyllähän tosta lahden poikki menee ainakin 2x10Gbit/s jotka ei ole vielä edes täydessä käytössä. Ei se Google sen enempää tarvitse kuin normaali suomalainen runkoverkko-operaattorikaan. www.ficix.fi kertoo sulle lisää faktaa.