Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Luotettu kolmas osapuoli

Maksuturva takaa asiakkaan ja kauppiaan rahat verkkokaupassa

16.2.2009 11:27 (päivitetty 11:48) Uusi suomalaisyritys haluaa tehdä verkkoshoppailusta entistä luotettavampaa huolehtimalla siitä, että asiakas saa ostoksensa ja myyjä rahansa.

Maksuturva pyrkii varmistamaan, että ostosten tekeminen verkossa on riskitöntä sekä asiakkaalle että myyjälle. Se toimii kauppaprosessin luotettavana kolmantena osapuolena, joka huolehtii siitä, että kumpikaan toisista osapuolista ei huiputa toista.

Pohjimmiltaan kyseessä on panttijärjestelmä: mikäli asiakas ei maksa ostosta, ei kauppias toimita tuotetta ja mikäli kauppias ei lähetä tuotetta, saa asiakas rahansa takaisin. Kaikki tämä tapahtuu näkymättömästi kulisseissa, eli se ei vaadi etenkään asiakkaalta uuden, ylimääräisen palvelun käyttöönottoa.

Palvelu on kuluttajille ilmainen. Maaliskuussa uuden maksutavan pitäisi olla käytössä noin kymmenessä verkkokaupassa. Yhtiö on saanut viime vuonna Tekes-rahoitusta 142 104 euroa (pdf).

Korjaus: Alkuperäisessä jutussa kerrottiin, että asiakkaalta ei veloiteta ostoksesta mitään, mikäli kauppias ei toimita haluttua tuotetta. Oikeasti asiakas maksaa ostoksen etukäteen ja Maksuturva palauttaa rahat jälkikäteen, mikäli myyjä ei täytä puoltaan kaupasta.

Jutun kirjoitti: Olli Sulopuisto

Olli Sulopuisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Huono 0
Ilmeisesti Maksuturva on se joka vetää varmasti välistä?
Peelo
Huono 1
Kuka maksaa kustannukset tällaisesta palvelusta? Asiakas maksaa jo nyt tuotteiden hinnoissa kauppiaan kärsimän hävikin. Lisäksi luottokorttiyhtiö toimii asiakkaan turvana, jos kauppias laskuttaa tavarasta jota ei ole toimitettu. Laskutetaanko tällaisen palvelun kulut näkymättömästi kulisseissa?

Jotta homma kannattaisi, tulisi tuotteiden hinnat laskea ja kauppiaiden kärsimän hävikin vähentyä niin paljon, että pystyvät maksamaan tästä palvelusta. Jos asiakas ei saa tästä mitään, ja kauppias pakottaa käyttämään tällaista palvelua, ei kauppiaan ja asiakkaan välillä ole luottamusta, mitä voisi pitää melkein asioimisen esteenä.

Eipä silti, ihan hyvä pisnesmalli, osuu suoraan verkkokauppapelkoisten kuluttajien tarjoamaan markkinarakoon.
Salakka
Huono 5
Ilmeisesti Maksuturva on se joka vetää varmasti välistä?

Mitä sitten?

Muutamasta syystä se on täysin ok:

1. Kuluttaja saa itse valita, käyttääkö tätä palvelua maksutapana.
2. Itse olen valmis maksamaan jonkun häviävän summan siitä että voin olla varma, että rahani ei mene hukkaan jossakin kalliimman luokan tuotteen kaupoissa.

Jokainen maksaa niistä palveluistaan mistä haluaa. Ei ole pakko.
Rso
Huono 3
Kovin on hataralla pohjalla kotimainen verkkokauppa, jos bisneksen lähtökohta on täysi epäluottamus asiakkaan ja kaupan välillä.

Tähän juttuun voi pistää kommentiksi täsmälleen saman mitä aiempaan kotimaista verkkokauppaa koskevaan uutiseen:

Jossain on pahasti vikaa, kun suomalaisia verkkokauppoja pitää tällä tavoin paimentaa, jotta ne tarjoaisivat edes joten kuten välttävää palvelua ja toimisivat edes lakien mukaisesti.

Ulkomaiset verkkokaupat ihan vapaaehtoisesti tarjoavat laadukasta palvelua ja pitävät asiakkaansa tyytyväisinä.

Eipä ole ihme, ettei kotimainen verkkokauppabisnes kukoista.
7
Huono 1
mikäli asiakas ei maksa ostosta, ei tuotetta tilata kauppiaalta, ja mikäli kauppias ei lähetä tuotetta, ei ostosta veloiteta asiakkaalta.

Kiinnostaisi tietää miten tuo käytännössä toimii. Eli ylläolevan mukaan tuotetta ei tilata kauppiaalta ennen kuin se on maksettu. Mutta toisaalta asiakasta ei veloitetan ellei kauppias lähetä tuotetta.

Ilmeisesti siis kauppias lähettää tuotteen ennen tilausta ja asiakas maksaa tämän lähettämisen jälkeen ja lopuksi sitten tilataan tuote kauppiaalta.

Kieltämättä mielenkiintoinen konsepti....

Tosissaan oikeasti kiinnostaa se kuinka paljon tämä epäluottamus maksaa asiakkaalle.
Ihmeissään
Huono 5
Jaa sitten pitäisi luottaa siihen, että maksuturva ei mee konkkaan?
Huh-huh
Huono 1
Kiinnostaisi tietää miten tuo käytännössä toimii.
Uutisessa on linkki Maksuturvan sivuille, missä "Kysymyksiä palvelusta" kertoo seikkaperäisesti, miten homma hoituu.

Tosissaan oikeasti kiinnostaa se kuinka paljon tämä epäluottamus maksaa asiakkaalle.
Ei maksa asiakkaalle yhtikäs mitään.
Heka
Huono 2
Heh

niin tässä taas keksitään pyörää uudestaan.
Luottokorttiyhtiölle voi lähetää vaatimuksen laskun mitätöimisestä jos tavara ei saavu ja asiakas kyllä maksaa jos haluaa pitää luottotietonsa mutta kauppias saa rahansa. Luottokorttiyhtiöt tekee tän vaan paljon pienemmillä kuluilla...Tämä kaikki tapahtuu näkymättömästi kulisseissa eikä maksa asiakkaalle lisää jos maksaa laskun ajoissa.
Tälläseen on tuhlattu tekes rahaa noin paljon!!
JK
Huono 1
Hieno palvelu.
Heidan pitaisi lisata maksutapoihin luottokortin, silla monella verkkokaupalla ei ole mahdollisuutta kasitella tilauksia, jotka maksetaan luottokortilla. Tallainen firma voisi hoitaa sen puolen verkkokauppiaan puolesta.
Tama siirtaa kusetuspainopisteen myyjapuolelta ostajapuolelle. Voin veikata, etta tulee tilanteita, joissa ostaja vastaanottaa tavaran ja ilmoittaa Maksuturvalle, etta tavaraa ei ole tullut ja pyytaa siirtamaan rahat takaisin.
Myyja
Huono 3
Ilmaisia palveluita ei ole olemassakaan. Kun jostain löytyy maksaja, niin maksuttomia on.
Jokuhan loppujen lopuksi viulut maksaa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Twitteristä kehitetään tv-ohjelma

26.05.2009 Tekstiviestejä käyttävä pikaviestipalvelu kelpaa tv-sarjan rakennusaineiksi.

.