Pirate Bayn syytteet putosivat puoleen
17.2.2009 17:16 Syyttäjät ovat luopuneet vakavimmista Pirate Bayta koskevista syytöksistä Tukholmassa käytävässä oikeudenkäynnissä. Musiikkialan järjestöjen mukaan mikään ei muuttunut, syytetyt taas pitävät asiaa voittona.
Ruotsalaista Pirate Bay -palvelua vastaan käytävän oikeudenkäynnin toisena päivänä syyttäjät luopuivat puolesta palvelun perustajia vastaan nostetuista syytteistä. Piraattipäälliköitä ei enää syytetä tekijänoikeusloukkauksen avunannosta, mutta lievemmät syytteet avunannosta tekijänoikeudella suojatun materiaalin jakamiseen jäävät vielä voimaan.
Pirate Bay on BitTorrent-seurantapalvelin, joka auttaa jakelemaan ja hankkimaan sisältöä vertaisverkosta. Pirate Bayn mukaan palvelulla on helmikuussa ollut 22 miljoonaa yhtäaikaista käyttäjää.
TorrentFreak -palvelun mukaan syytteistä luopuminen johtui puutteista syyttäjän todisteissa. Syyttäjä ei pystynyt todistamaan, että hänen todisteina käyttämänsä torrent-tiedostot olivat käyttäneet Pirate Bay -palvelua. Useat oikeudessa näytetyt ruutukaappaukset näyttivät, ettei niillä ole yhteyttä Pirate Bay'hin.
Pirate Bayn perustaja Frederik Neij sanoi oikeudessa, että syyttäjät ovat käsittäneet väärin palvelun tekniikan. BitTorrentin tekniikkaa koskevan selvityksen jälkeen syyttäjä Håkan Roswall luopui vakavammista syytteistä, jotka liittyivät äänen ja kuvan tallennukseen ja toistoon palvelussa.
Musiikkiteollisuuden edustajat puolestaan vähättelivät muutoksia vain syytöksien yksinkertaistamisena, kertoo BBC News -verkkopalvelu.
– Tämä on vain tekninen seikka, joka ei vähennä korvausvaatimuksiamme, eikä vaikuta millään tavalla pääkanteeseen Pirate Bayta vastaan, sanoi musiikkiteollisuuden yhtiöitä edustava asianajaja Peter Danowsky.
– Itse asiassa se yksinkertaistaa syyttäjän tehtävää, sallien hänen keskittyä pääasiaan, eli tekijänoikeudella suojatun aineiston tuomiseen käytettäväksi.
Oikeudenkäynnin alussa palvelun perustajia Frederik Neij'tä, Gottfrid Svartholm Wargia, Peter Sunde and Carl Lundstormia uhkasivat suuret sakot ja kahden vuoden vankeus, jos heidät tuomittaisiin.
Syytettyjen mielestä syytteiden puolittuminen on jo selvä voitto.
– Tästä on selvästi etua syytetyille, sanoi Peter Althin, joka edustaa Peter Sundea.
– EPIC WINNING LOL, kommentoi Sunde itse myöhemmin Twitter -palvelussa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:19 Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 13:05 Ciscon tulos parani reippaasti
- 11:02 Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 09:46 Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- 09:11 Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 07:00 Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10:22 Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Ciscon tulos parani reippaasti 13:05
- Angry Birds laskeutui Helsinki-Vantaalle 11:02
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa 09:46
- Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta 09:11
- Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä 07:00
- Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä 15:18
- Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi 13:17
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Rakennuksen elinkaari sähköisesti seurantaan
09.02.2007 Ympäristöministeriö, Suomen kuntaliitto sekä Espoon, Vantaan, Hyvinkään ja Turun kaupungit ovat luoneet TietoEnatorin tukemana kuntien rakennusvalvonnan sähköisen asioinnin, arkistoinnin ja asianhallinnan tavoitetoimintamallin.
Kolme vuotta sitten
Nettiin joutunut pöytäkirja sapettaa Juankoskella
09.02.2009 Juankosken kaupungin verkkosivuilla perjantaina epähuomiossa julkaistu pöytäkirja puhuttaa. Siihen oli merkitty kaupunginhallituksen henkilövalintoja eri lautakuntiin, vaikka kokous on vasta tänään.
Taloussanomat
- Asunnon ostaja, älä luule – yritä selvittää 06:01
- Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin 12:33
- Finnair suunnittelee yhteisyritystä 10:05
- M-realin ja Metsäliiton nimet muuttuvat 10:20
- Sampo Pankin tulos heikkeni hieman 12:28
- Puutteellisia sähkötuotteita myydään aiempaa enemmän 12:03
- Kreikassa vielä kiistaa eläkkeistä – neuvottelut jatkuvat 08:34
- Stockmann myynti kasvoi Venäjällä – tulos parani 08:49
- M-real teki selvästi tappiota 12:53
- Danske Bankin Ilkka Hallavo jättää tehtävänsä 11:08
- » Taloussanomat.fi
-
550 e
Fujitsu Lifebook P770 3G (Core i7-660UM, 4 GB, 12,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
307 e
Sony Vaio VPCSA2Z9E (Core i7-2620M, 8 GB, 13,3", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
184 e
HP Elitebook 8440P (Core i5-520M, 2 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
178 e
Fujitsu Lifebook S751 (Core i5-2520M, 4 GB, 320 GB, 14", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
152 e
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













Kommentit (26)
Mikä "todistusaineisto" joku helkutin screenshotti edes on? Jos joku tampio tuo muutaman .JPG tiedoston oikeuden eteen nähtäväksi niin ne ovat tietysti täysin valideja todisteita, kuvatiedostojahan on tunnetusti mahdotonta muokata.
Jokainen voi tehdä "todisteita" (kuvakaappauksia) itse minuutissa.
Hae googlella "Nak dine nære og kære for fildeling af"
ja nyt näyttää siltä että piratebay on aika vahvoilla voiton suhteen.
mahtaa ruotsin valtiota hitusen vituttaa jos joutuvat piratebaylle korvauksia maksamaan :D
Kuvankäsittelyn ammattilaisena olen vakaasti sitä mieltä, että mikäli muuta vahvaa näyttöä ei ole kuvamateriaalin tueksi, pitää ehdottomasti ja poikkeuksetta jättää tuomitsematta.
Ainoastaan taitamaton ja tekniikoista täysin pihalla oleva tuomioistuin sortuisi tekemään sen virheen, että tuomio päätös perustuisi ainoastaan kuvamateriaaliin. Oikeusmurha siis...
Tekniikat osaavan kuvanmuokkaajan muutosten jälkiä ei enää nykyisin kykene löytämään edes maailman parhaat tutkijat.
Toki jos kuvamateriaalin alkuperä on tarkasti tiedossa ja ketju on katkeamaton alusta loppuun, tilanne on jonkin verran toinen, mutta vielä silloinkin olisi syytä löytyä muuta näyttöä, ettei tulkinnan varaa jää.
Tiedättekös muuten, miksi poliisivideoiden todistusvoima 1980 luvulla katosi esim. liikennerikkomuksien suhteen vähin äänin? Taisi niillä peräti yksi tai kaksi tuomiota ehtiä tulla...