Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laman jälkeen kehittäjät hallitsevat markkinoita

Ballmer: Microsoft ei tingi tutkimuksesta

Steve Ballmer
Kuva: Lehtikuva

26.2.2009 06:31 Microsoftin johto aikoo panostaa tutkimukseen ja kehitykseen lamasta huolimatta.

- Talouden heikkous kestää suhteellisen lyhyen ajan, Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer kertoi sijoittajille New Yorkissa tiistaina.

Microsoftin panostus tutkimukseen ja kehitykseen nousee noin yhdeksään miljardiin dollariin kuluvan tilivuoden aikana. Sijoittajat ovat närkästyneet siitä, ettei tutkimus tuo nopeammin tuloksia ja sitä myöten tuloja. Erikoisesti yhtiön hakutoiminnot eivät ole kannattavaa liiketoimintaa.

Yhtiön tutkimusjohtajan Craig Mundien mukaan tutkimus ja kehitys kuuluvat olennaisesti yhtiön pitkän aikavälin selviytymisstrategiaan.

- Sijoittajien lyhyen tähtäyksen voitontavoittelu ja yhtiön johdon näkemykset pitkäaikaisesta kehittämisestä ovat ristiriidassa.

Ballmer toi esiin vuosikymmenten takaisen esimerkin. Elektroniikka-alan pioneeri RCA panosti 30-luvun laman aikana tv-tekniikan kehitykseen. Laman jälkeen yhtiö hallitsi yksin tv-markkinoita, sillä he olivat todella ainoat kehitykseen sijoittaneet, hän sanoi WSJ:n mukaan.

Microsoft esitteli tapaamisessa ”monisuuntaisen” projektorin, jolla videokonferenssin osallistujat voidaan heijastaa seinille. Toinen esitelty laite oli kaukosäädin, jota heiluttamalla kirjaimien muotoisesti käyttäjä voi kirjoittaa tekstiä tv-ruudulle.

 

Jutun kirjoitti: Marko Mannila

Marko Mannila

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (21)

Huono 0
Ballmer: Microsoft ei tingi tutkimuksesta

No hyvä. Onhan tässä vuosi kymmenten aikana opittu että ainostaan hyvää laatua sieltä redmondista tulee :D
lolmond
Microsoftin FUDkimukset tosiaankin tiedetään. :D
Jos se on MS:n rahoittama = se on roskaa
Niin onhan se ikävää että MS rahoittaa tutkimusta ja porukka pysyy duunissa. Parempi linja on se että talousnakit potkii jengin pihalle niin voi kehittä opensourcea omalla ajalla.. =)
JDJ
Juu eivät tingi. He tutkivat entistä tarkemmin mitä Apple tekee ja kopioivat sen entistä hanakammin omiin tuotteisiinsa.
Microsoftin tärkein tutkimuslaitos sijaitsee Cupertinossa.
Sensuuri ilmeisesti taas iskenyt kun aikaisemmin lähettämääni kommenttia ei ole vieläkään julkaistu. Ilmeisesti ei saa liian agressiivisesti puolustaa open sourcea tai kapitalistin kätyrit tulevat väliin.
demokratia on kuollut.
M$ vois tehä tutkimuksen siitä kuinka paljo kannattavampaa ois tehä open sourcea kunnolla ku kaupallista kallista paskaa.

"Never trust an OS you don't have sources for"
Linux FTW!
Pitihän se arvata että lapsukaiset on heti puskemassa raivokuolaa ulos suupielistään.

Microsoft Research on erittäin hyvä ja arvostettu puoli firmasta. Kannattaa vähän tutustua asioihin, ennenkuin päästelee aivopieruja, albeit anonyymisti :P
KTHX BYE
Microsoftin tärkein tutkimuslaitos sijaitsee Cupertinossa.

Mikkisoftalla ei ole mitään kovinkaan tärkeää, kenellekkään.
dyi
Mikkisoftalla ei ole mitään kovinkaan tärkeää, kenellekkään

Sanoo peräkammarin poika säätäessään koti leluksia, kun äiti tuo maksalaatikkoa ja maitoa.
Valtsu
Sanoo peräkammarin poika säätäessään koti leluksia

Höpö höpö.
Bullshit Detector
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.