Sonylta odotetaan PS3:n hinnan pudotusta
26.2.2009 11:23 Analyytikko arvioi Sonyn yrittävän kääntää Playstation 3 -konsolin myyntiä kasvuun pudottamalla sen hintaa lähiaikoina, vaikka konsolia myydään jo nyt tappiolla .
Sonyn viimeaikaiset tarkistukset myyntikanavissaan viittaavat siihen, että yhtiö harkitsee Playstation 3 -pelikonsolinsa hinnan leikkaamista.
Sijoituspankki Janco Partnersin analyytikko Mike Hickey arvioi sijoittajille lähettämässään katsauksessa, että Sony ilmoittaa hinnanpudotuksesta lähipäivinä, uutisoi katsauksen haltuunsa saanut Gameindustry.biz -verkkopalvelu.
Hickey odottaa hintojen laskevan huhtikuussa tai viimeistään kesäkuussa.
Hickeyn mukaan Sonyn pitäisi pudottaa pelikonsolinsa hintaa 100 dollarilla, jotta se kääntäisi myynnin taas kasvuun. Tutkimusyhtiö NPD:n mukaan Playstation 3 -konsolin myynti on Yhdysvalloissa laskenut viime vuoden tammikuusta lähes neljänneksellä. Samaan aikaan Microsoftin Xbox-konsolin myynti kasvoi yli 25 prosentilla ja Nintendo Wiin lähes 60 prosentilla, kertoo Gameindustry.biz.
Playstation 3 -konsolia myydään tappiolla. Aiemmin PS3:n valmistamisen laskettiin maksavan Sonylle 690 dollaria, mutta viime vuonna kehitetyn yksinkertaisemman rakenteen ansiosta tuotantokustannus olisi nyt vajaat 450 dollaria.
Hintaseuranta.fi -palvelun mukaan 80 GB:n muistilla varustetun Playstation 3 -konsolin keskihinta on noin 400 euroa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta
26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.
Kolme vuotta sitten
Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä
26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Yhden miehen mielipide. Kannattaako tällaista julkistaa kun joku on vaan sitä mieltä että pleikkarin hintaa pitää pudottaa.
E tiennytkään että yhden ihmisen möläytyksestä tehdään uutinen...
Sinnepäin hinta mist koostuu:
-Muovit(kuoret yms) ~10€
-komponentit
130€
innovaatio 500€
Osat&valmistus ei maksa juuri mitään, se on se hieno idea mikä siinä maksaa, mutta kuuluuko se valmstuskustannuksiin?
Tokihan USA on iso osa Amerikan markkinoita mutta Sony on vasta aloittamassa Playstation konsoleiden myyntiä etelä-amerikkaan. Luultavimmin luvut muuttuvat yksinomaan jo tuonkin vuoksi tulevaisuudessa.
Tosin.. ei minulla mitään sitä vastaan ole että uusien PS3:sten hinta laskisi hieman. Olisi kiva kun tutuillakin olisi ja sitten saattaisi Blueray leffatkin saada hieman lisää suosiota verrattuna DVD:hin.