Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Toteutus vaikeaa

Yahoo avoin hakubisneksensä myymiselle

Myyminen on yksi mahdollinen reitti Yahoolle.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

26.2.2009 11:17 Yahoo ei vastusta hakuliiketoimintansa myymistä, mutta kaupan toteuttaminen olisi varsin monimutkaista.

– Emme vastusta sopimusta, joka maksimoisi liiketoiminnan arvon tavalla tai toisella, Yahoon talousjohtaja Blake Jorgensen totesi AFP:n mukaan.

Myymisen lisäksi vaihtoehtona voisi olla kumppanuus.

Yahoon ja sen hakuliiketoiminnan kohtalo on puhuttanut monia sen jälkeen, kun yhtiö viime vuonna taisteli Microsoftin ostotarjouksineen pois kimpustaan. Sittemmin Yahoon pääjohtaja on vaihtunut, ja Microsoftin Steve Ballmer on kertonut olevansa edelleen kiinnostunut Yahoosta.

Jorgensen ei maininnut Microsoftia nimeltä. Hän korosti yleisesti ottaen, miten vaikeaa liiketoimintakaupan toteuttaminen olisi. Hakubisnes on vahvasti sidoksissa Yahoon muihin toimintoihin, ja esimerkiksi datakeskuksissa ei tehdä eroa haun ja muun toiminnan välillä, johtaja hahmotti.

– On äärimmäisen vaikeaa vetää viivaa keskelle organisaatiota ja jakaa se kahtia.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Kuvan perusteella Yahoo voitaisiin myydä Nokialle.
Connecting people ja sillee. :)
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.