Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Google päivittää koko ajan beetaversioita

Haminan paljastaminen oli poikkeus Googlelle

Googlen konesali tulee Stora Enson entisen Summan tehtaan tiloihin.
Kuva: Raimo Poutanen / Lehtikuva

10.3.2009 13:47 Salamyhkäinen Google ei ole ennen Haminaa kertonut, missä hakukoneyhtiön konesalit sijaitsevat. Suomalaisten tietojen keskittäminen Haminaan ei kuitenkaan onnistu.

Haminan Summan tehtaaseen rakennettava konesalikeskus on poikkeus hakukoneyhtiö Googlen maailmankartalla.

– Meillä on paljon datakeskuksia eri puolilla maailmaa, mutta emme ole koskaan aiemmin kertoneet salin sijaintia. Suomi on meille poikkeustapaus, Googlen Pohjoismaiden yritysmyynnistä vastaava johtaja Jesper Stormholt sanoi tänään It-viikon seminaarissa.

Tieto konesalien sijainnista on yleensä tullut muilta kuin Googlelta. 

Google on kytkenyt konesalit toimimaan keskenään yhdeksi maailmanlaajuiseksi verkostoksi. Jos jossain konesalissa on ongelmia, tietovirtojen käsittely siirtyy toisen keskuksen hoitoon.

Haminan Google valitsi Stormholtin mukaan konesalin paikaksi muun muassa siitä syystä, että saatavana on ammattitaitoista väkeä ja vihreää energiaa. 

Lisää konesaleja ja kapasiteettia Google tarvitsee koko ajan. Hakukoneyhtiö on kasvattanut markkinoita yritysten sähköpostijärjestelmissä ja yrityssovelluksissa.

Uusia bisneskäyttäjiä Google saa Stormholtin mukaan 3 000 yritystä päivässä eri puolilla maailmaa. Tarkempia alueellisia myyntilukuja yhtiö ei paljasta.

Haminaan säilöntä
ei onnistu
 

It-viikon seminaariväkeä kiinnosti kysymys, voiko Googlen suomalainen yritysasiakas tallettaa sähköposti- ja muut tietonsa vastaisuudessa Haminan keskukseen. Ruotsin läpi kulkevassa sähköpostiliikenteessä on tunnetusti vaarana, että viranomaisten on mahdollista seurata viestiliikennettä.

Stormholtin mukaan tällainen maakohtainen räätälöinti ei onnistu. Alueelliset ratkaisut ja erikoisviritykset tulisivat liian kalliiksi käyttäjälle.

– Mutta sellainen tekninen mahdollisuus on, että sähköpostit voi arkistoida jonnekin EU-alueelle.

Googlelle ohjelmat
ovat pelkkää beetaa
 

It-viikon seminaari antoi vastauksen kysymykseen, miksi lähes kaikki Googlen ohjelmat ovat beetaversioita.

Google avasi sovelluskauppansa kaksi vuotta sitten. Sovelluskaupan ohjelmaversio on edelleen beetavaiheessa.

– Tämä on meille enemmän poliittinen kuin tekninen kysymys, Stormholt vastasi.

Stormholtin mukaan Google on oman tiensä kulkija myös ohjelmien ilmoittamisessa. Google ei noudata softamaailman yleistä käytäntöä, jossa ensin tulee beetavaihe ja sitä seuraavat varsinaiset ohjelmistoversiot yksi, kaksi ja kolme.

Google lähtee siitä, että kaikki ohjelmistot muuttuvat koko ajan.

– Viime vuoden aikana Googlen sovelluskauppaan tehtiin 80 päivitystä, Stormholt kertoi esimerkkinä.

Muutosta on Stormholtin mukaan kuitenkin luvassa Googlen Gmail-sähköpostiohjelmaan. Google testaa ohjelman varsinaista versiota.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (1)

Huono 0
Haminan paljastaminen oli poikkeus Googlelle

Aivan! Yahoollekin toisinajattelijoiden vasikointi kiinan hallinnolle oli kai poikkeus.
Guy Fawkes
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.