EU höllensi Internet Explorer -silmukkaa

Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva
12.3.2009 12:06 Euroopan unioni antoi Microsoftille lisää aikaa vastata uusiin syytöksiin markkina-aseman väärinkäytöstä.
Euroopan komission mielestä Microsoft on käyttänyt väärin hallitsevaa asemaansa kytkemällä Internet Explorer -selaimensa Windows-käyttöjärjestelmään.
Microsoftin piti vastata komission syytöksiin kahden kuukauden sisällä, mutta komissio on myöntänyt lisäaikaa aina 21. huhtikuuta saakka, muun muassa Cnet News.com kertoo. Microsoft oli pyytänyt takarajan lykkäystä.
Yhtiö vakuutti tammikuussa heti tuoreeltaan sitoutuvansa noudattamaan eurooppalaista lakia.
Selainvalmistaja Operan käynnistämään valitukseen on sittemmin liittynyt Firefoxia valmistava Mozilla sekä hakukonejätti Google, jolla on oma Chrome-selain.
Microsoftin tulevassa Windows 7:ssä on mahdollista kytkeä Internet Explorer kokonaan pois päältä. On epäselvää, onko kysymyksessä jonkinlainen vastaus komission huoliin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna
26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (21)
Nythän on käytännössä niin että vaikka IE poistaisikin niin se on periaatteessa silti koneella, eli kun ilmplementoi mshtml.dll ohjelmaan niin periaatteessa implementoidaan IE ilman guita NS. IE lite, eikä pelkästään engineä ilman IE:n joitan ominaisuuksia.
Pavelut ja tuki IEssa ovat ylivertaisia, eikä muut vastaava tarjoa.
Päivitetäänhän Firefoxiakin.
Tälle repesin :D
Pavelut ja tuki IEssa ovat ylivertaisia, eikä muut vastaava tarjoa.
Kunnon monopolin alainen.
Mitä ne tekevät väärin ?
Kuka osaa vastata ?
Kuka osaa vastata ?
Mitä ne tekevät väärin ?
Kuka osaa vastata ?". Ei vastauksen antaminen kovin paljoa järkeä vaadi. Windowsit ovat tavallisesti esiasennettuja lähes joka koneeseen. "Makkit" toimii vain Applen tuottamissa koneissa. Linux ja vapaat BSD unixit pitää itse asentaa(rinnakkaisasennnus) jos niitä tahtoo käyttää. Eli tässä se syy on. Useimmiten sitten valitaan se helpoin tie ja tyydytään siihen mikä jo koneessa on valmiiksi asennettuna eikä ryhdytä toisen järjestelmän asennukseen eikä edes viitsitä opetella hallitsemaan toista järjestelmää. Peili sanoisi jos osaisi puhua: "henkinen laiskuus".
Kuka osaa vastata ?
Ne noudattava lakeja ja eettisiä sääntöjä.
Ai sillä tavalla että laitonta softaa jaetaan ohi julkisten jakelupaikkojen (mp3 soitto, dvd katselu jne.) ja oikein neuvotaan miten nuo saa toimimaan?
Ai sillä tavalla että ohjelmat ovat lähinnä huonoja kopioita win-ohjelmista. Officen kopioita, Outlookin kopioita, Visual Studion todella surkeita kopioita.
Ai sillä tavalla että moni audio/video jne. saadaan toimimaan vasta kun käytetään suoraan win-puolelta otettuja kirjastoja?
Onpa korkea moraali siellä linux-puolella.