Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ruotsalaisyritys remmiin

Videra neuvotteli kilpailijan omistukseensa

19.3.2009 12:58 Etäneuvottelupalvelujen tarjoaja Videra vahvisti asemiaan ostamalla ruotsalaisen kilpailijansa One Conferencen.

Videra kertoo kasvattaneensa toimintaansa muutaman viime vuoden aikana voimakkaasti sekä liikevaihdolla että asiakasmäärillä mitattuna. Yhtiö pitää One Conferencen ostoa osoituksena vakaasta kasvusuunnastaan Pohjoismaissa.

– Kasvaneiden resurssien kautta voimme palvella asiakkaitamme kaikkialla Euroopassa yhä laadukkaammin ja kustannustehokkaammin, uskoo Harri Martinmäki, Videra Oy:n toimitusjohtaja.

Videra on kehittänyt Virtual Office -palvelun sekä yksityisen että julkisen sektorin tarpeisiin. Asiakas voi ulkoistaa etäneuvotteluun tarvittavat palvelut ja teknologian Videran hoidettavaksi palvelumaksua vastaan. One Conference on tarjonnut Ruotsissa samankaltaista – Meeting on line – palvelutuotetta.

Suuntana
Saksa

Onen liikevaihto joulukuussa 2008 päättyneellä tilikaudella oli 1,3 miljoonaa euroa. Asiakkuuksista nimekkäin on Ikea.

Videran toukokuussa 2009 päättyvän tilikauden liikevaihto tulee ylittämään kymmenen miljoonaa euroa, ja kasvua edellisestä tilikaudesta kertyy arviolta 35-40 prosenttia. Tänä vuonna Videra laajentaa toimintaansa muun muassa Saksan markkinoille.

IBM arvioi asiaan liittyen äskettäin, että jostain syystä etäneuvotteluratkaisut näyttävät kiinnostavan verraten vähemmän niissä maissa, joissa on kallis polttoaine. Tutkimustulos päti muun muassa Saksaan ja vähemmässä määrin Pohjoismaihin.

– Käyttöasteemme on kaksinkertaistunut viimeisen kahdentoista kuukauden aikana, Martinmäki toteaa. Hänen mukaansa etenkin modernin ja kuvallisen teknologian palveluissa on edessä vielä "hurja potentiaali".

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.

.