Suomalaiset pistivät 1,4 miljardia euroa verkkokauppaan

Verkkokauppa vetää Suomessa.
Kuva: Kirsi Salovaara/Lehtikuva
25.3.2009 10:43 Verkkokauppa vetää Suomessa. Kuluttajat ostivat uuden laskelman mukaan tavaroita viime vuonna 1,4 miljardilla eurolla verkkokaupasta.
Kasvua edellisvuodesta oli kahdeksan prosenttia. Kymmenessä vuodessa tavaroiden verkkokauppa on lähes kolminkertaistunut. Luvut käyvät ilmi ASML:n ja Itellan tekemästä tilastolaskelmasta.
Verkkokauppa koskettaa entistä useampaa yritystä ja kuluttajaa, mutta sen tarkkaa kokoa ei Itellan mukaan tähän asti ole tiedetty. Verkossa tapahtuvan tavarakaupan koosta on esitetty erilaisia arvioita. Nyt asiasta on kuitenkin ensimmäistä kertaa laskettu luotettavat tilastotiedot 10 viime vuoden ajalta.
Etäkaupan etujärjestö Asiakkuusmarkkinointiliitto ASML:n ja Itellan yhteistyönä tekemä tilastolaskelma kertoo, että kasvu on ollut voimakasta, mutta ei kuitenkaan räjähdysmäistä, kuten aiemmin on monesti esitetty. Uusi tieteellisellä tarkkuudella rakennettu tilasto mittaa fyysisen tavaran verkkokauppaa ja postimyyntiä.
Osapuolet selvittävät, että kattavan ja luotettavan kuvan saamiseksi laskelmassa on yhdistetty useita toisiaan tukevia tiedonlähteitä. Siinä on hyödynnetty Itellan omaa tilastointia ja omia selvityksiä, ASML:n ja Tilastokeskuksen tuottamia tilastoja sekä muun muassa Otantatutkimuksen ja TNS Gallupin tuoreita tutkimustuloksia.
Paljon huhuja ja
vähän faktaa
Verkkokaupasta liikkuu paljon huhuja, mutta yllättävän vähän faktaa, tutkimus- ja markkinointijohtaja Teemu Ylikoski ASML:stä toteaa.
Ylikosken mukaan alan yritysten kannalta tilanne on ollut hankala. Suomesta on puuttunut luotettava tilasto, johon voisi verrata oman yrityksen myyntikehitystä.
Suomen verkkokauppa edustaa nyt noin neljää prosenttia vähittäiskaupasta, mikä on lähellä eurooppalaista keskitasoa. Ulkomailta tilaaminen kaksinkertaistui viime vuonna ja on nyt Suomessa selvästi yleisempää kuin EU:ssa keskimäärin, tutkimusjohtaja Heikki Nikali Itellasta sanoo.
Uusi tavaroiden verkkokauppaa mittaava tilasto julkistetaan jatkossa Nikalin mukaan kaksi kertaa vuodessa. Siitä tulee myös Suomen virallinen tilasto Euroopan etämyyntijärjestön tilastointiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Eiköhän johdu siitä että muualla EU:ssa on selvästi halvempaa kuin täällä. Itse tulee tilattua paljon esim. Saksasta josta saa postikuluineenkin kotiintuotuna 40-60% halvemmalla kuin Suomesta. Samaa ongelmaa ei ainakaan samassa laajuudessa ole esim. Saksassa.
Itellan täytyisi karsia kuluja ja laskea pakettien hintoja! muuten suomen verkkokaupat näivettyvät.
Ja valikoimat on aika paljon heikommat Suomessa kuin muualla maailmassa. Muualla saa mitä haluaa, täällä joutuu tekemään kompromisseja tai jäämään ilman.