Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Työpaikat siirtyvät Intiaan ja Kiinaan

WSJ: IBM vähentää 5000 työpaikkaa Yhdysvalloissa

Kuva: Lehtikuva

26.3.2009 09:57 Tietotekniikkajätti IBM aikoo vähentää noin 5000 työpaikkaa Yhdysvalloissa. Suuri osa työtehtävistä on tarkoitus siirtää Intiaan, suunnitelmista perillä oleva lähde kertoi talouslehti Wall Street Journalille.

Henkilöstöleikkausten sanotaan kohdistuvan IBM:n globaaliin yrityspalveluyksikköön, joka myy esimerkiksi konsultointi- ja ulkoistuspalveluita.
IBM on lisännyt viime vuosina läsnäoloaan Yhdysvaltain ulkopuolella etenkin Kiinassa ja Intiassa.

Vuonna 2006 noin 65 prosenttia yhtiön työntekijöistä oli Yhdysvaltain ulkopuolella. Tämän vuoden alussa noin 71 prosenttia yhtiön 400 000 työntekijästä sijaitsi Yhdysvaltain ulkopuolella.

Eri tiedotusvälineet ovat raportoineet IBM:n vähentäneen henkilöstöään Pohjois-Amerikassa jo tammikuussa. Tuolloin vähennykset koskivat pääasiassa IBM:n ohjelmisto- ja myyntiorganisaatiota.

Useiden lähteiden mukaan IBM on myös ehdottanut leikkausuhan alle joutuneille työntekijöilleen mahdollisuutta siirtyä työskentelemään esimerkiksi Kiinan tai Intian organisaatioon.

IBM:n edustaja ei kommentoinut Wall Street Journalin tietoja.

Jutun kirjoitti: Taloussanomat

Taloussanomat

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

YouTuben hitti paljastui lavastetuksi

26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.

.