Verkkokauppa Fruugo julkiseen testiin loppukuusta

Kuva: Ruutukaappaus
6.4.2009 15:00 Ennakkohypeä kerännyt verkkokauppa Fruugo aukeaa vihdoin julkiseen testiin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Kaupan on tarkoitus olla varsinaisesti valmiina joskus syksyllä.
Suurella rahalla ja kaikessa hiljaisuudessa kehitetty verkkokauppa Fruugo avaa huhtikuun lopussa ovensa julkiseen betaan.
– Julkinen beta tarkoittaa sitä, että vaikka kaikki voivat rekisteröityä palveluun, tehdä ostoksia ja käyttää muita toimintoja, mutta samalla kehitämme palvelua, ja esimerkiksi käyttöliittymä voi muuttua, kertoo Fruugon markkinointijohtaja Janne Waltonen.
Fruugo on herättänyt huomiota kuuluisilla omistajillaan. F-Securen perustaja Risto Siilasmaa omistaa Fruugosta lähes kolmanneksen, Jorma Ollilan sijoitusyhtiö Kestrel lähes kymmenen prosenttia.
Fruugo avattiin helmikuussa beta-testaukseen rajatulle ryhmälle. Fruugo ei oikeastaan ole verkkokauppa, sillä se ei omista tuotteita, vaan tarjoaa kauppapaikan muille kaupoille siten, että kuluttajilla on useisiin kauppoihin yksi yhtenäinen käyttöliittymä.
Euroopan laajuinen kauppa,
paikallinen palvelu
Asiakkaat voivat hakea tuotteita esimerkiksi sanahauilla. Fruugo eri rajoita kauppiaita myymästä samoja tavaroita.
– Toivon mukaan tämä synnyttää kauppiaiden kesken kilpailua, Waltonen toteaa.
Kauppapaikka aukeaa useissa Euroopan maissa. Myös kauppiaat voivat sijaita eri puolilla Eurooppaa, mutta asiakkaan kannalta tällä ei pitäisi olla merkitystä. Fruugo takaa palvelunsa kauppiaat, tarjoaa maakohtaisen asiakaspalvelun ja yleisimmät maksutavat kauppiaan puolesta.
Yhtiöllä on riittänyt paperitöitä muun muassa eri maiden kauppiassopimusten sekä erilaisten alv- ja takuukäytäntöjen kanssa.
– Noin 80 prosenttia Fruugosta on koodia, ja noin 20 prosenttia paperia, toteaa Waltonen.
– Onneksi Suomen tuotteiden takuita ja asiakkaan palautusoikeutta koskevat ehdot ovat melko tiukat, joten meidän on ollut helpompi skaalata muihin maihin, kertoo Waltonen.
Sosiaalista
shoppailua
Fruugo pyrkii myös erottumaan muista verkkokaupoista myös yhteisöllisyydellä.
– Jos kaupassakin näkee, että turkkivuori tuntuu kerääntyvän johonkin nurkkaan, niin tottahan se alkaa itseäkin kiinnostaa. Pyrimme luomaan vähän samaa tunnelmaa verkkokauppaan, Waltonen kertoo.
Kaupan etusivulla näkyy lista tuotteista, joita parhaillaan haetaan tai ostetaan paljon. Tuotteille voi antaa suosituksia tai haukkuja peukku ylös tai -alas -nappuloilla.
Suositusten ja kommenttien lisäksi asiakkaita rohkaistaan kysymään suoraan toisiltaan mielipiteitä tuotteista.
– Vaikka esimerkiksi Amazonissa voi lukea muiden käyttäjien kommentteja tuotteista, niin se ei ole mielestäni sosiaalista, sillä se ei ole reaaliaikaista.
Fruugo pyrkii myös käyttämään hyväksi jo valmiita verkkoyhteisöjä. Esimerkiksi Facebookiin on luvassa oma sovellus, jolla Fruugoa voi käyttää.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- 23.5. Nokia luopuu akun aitouden varmistavista hologrammeista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja 11:49
- Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista 09:59
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä 11:03
- Blackberryn joukot harvenevat 09:51
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio" 19:08
- Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!" 19:45
- Mauton temppu: EU vei mausteet leffa-popcorneista 12:21
- Kyprosko seuraavana rahajonossa? 17:31
- Suursijoittaja: Pörssi kriisissä, markkinoilla pessimismikupla 14:04
- Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön? 16:45
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (10)
ok, tämä selvä.
Nimenomaan näin EI käy, koska Fruugo ottaa myyntivoitoista oman siivunsa, joka (käsittääkseni) on tapauskohtaisesti väh. 10%. Eli pikkumyyjä ei voi myydä tuolla mitään halvemmalla kuin iso, koska Fruugo kuorii kermat myyjän tonkasta.
Tämän vuoden top10 typerin kommentti. Jos olen ostamassa esim. kirjaa, peliä tai televisiota niin en todellakaan tee ostopäästöstä sen mukaan mitä joku sanoo netissä juuri nyt kyseisestä tuotteesta. Ilmeisesti tämä nettikauppa haluaa asiakkaiksi hölmöjä jotka tekevät ostopäätöksen heti kun netissä joku juuri sillä hetkellä kehuu tuotetta.
Jos lähtee arvostelemaan amazonia tai koittaa olla sitä parempi niin taskussa on oltava vähän enemmän kuin mitä tällä kaupalla on. Olen hyötynyt amazonin "vanhanaikaisista" kommenteista lukemattomia kertoja. Mm. kirjojen kohdalla on ollut hauska katsoa miten arvostelut ovat muuttuneet esim. uuden painoksen myötä (virheitä korjattu mm. IT-kirjoissa). Amazonissa olevat kommentit ovat 100x arvokkaampia kuin joku reaaliaikainen chatti jossa petteri 12v sanoo että "toi töllö on ihan huono".
Pieni toimija voi saada kilpailuetua erikoistumalla tuotteiden lisäksi suuria ketjuja parempaan palveluun vaikkapa jollekin erityiselle asiakasryhmälle. Pienelle firmalle on silloin kriittistä tavoittaa kohderyhmänsä mahd. hyvin, mihin Fruugo tarjoaa oivat eväät. Tuo 10% päältä on minusta yrittäjänä kohtuukorvaus siitä, että joku muu hoitaa maksuliikenteen ja tarjoaa helppokäyttöisen myyntikanavan. Fruugon toimivuuden kannalta olennaista on se, että se saavuttaa riittävästi tunnettuutta ja ostavia käyttäjiä lähivuosina.
Minusta on todella hienoa ja kunnioitettavaa, että tästä maasta löytyy uskallusta ja osaamista. Fruugolla näyttää olevan myös asiallisesti määritelty ja tehty API, mihin ei myöskään ihan joka firma pysty.
Luulen että kaikki ollaan sen verran mediakriittisiä että tiedämme sen, ettei hype vielä osoita mitään suuntaan eikä toiseen - vasta tulevaisuus näyttää, miten hommassa onnistutaan.
Pakko vielä vuodattaa loppukaneetti tuosta kateudesta. Lahjakkaimmat kitisijät ja nurisijat näkevät kaikessa vain ongelmia, jotka sitten ovat hyviä tekosyitä olla tekemättä mitään ja yrittämättä niin kovasti kun omat resurssit ja kyvyt antavat myöden, mikä on välillä melko pelottavaa puuhaa. Nämä rentoreiskat eivät myöskään koskaan opi tuntemaan itseään, koska eivät tiedä mihin oikeasti pystyvät ja mihin eivät. Heittäytykää itse kunnolla mukaan siihen mitä sitten haluattekin tehdä ja koittakaa saada jotakin oikeasti itseänne haastavaa aikaan.